Järjestelmä toimi, mutta jälkipyykkiäkin jää, Moldovan vaaleja tarkkaillut Mika Lintilä arvioi
Moldovan vaaleissa eurooppalainen suuntaus voitti lopulta yllättävänkin selvästi, vaikka muutakin pelättiin Venäjän vimmaisen vaalivaikuttamisen vuoksi.
Etyjin vaalitarkkailijana Pohjois-Moldovassa Sorocan kaupungissa toiminut keskustan kansanedustaja Mika Lintilä arvioi vaalien sujuneen teknisesti hyvin.
Lintilä kiersi itävaltalaisen kollegansa kanssa 12 paikkaa läpi, eikä mitään epäilyttävää näkynyt. Joukossa oli hyvin erilaisia paikkoja kaupungista pikkukyliin.
– Kaikilla äänestyspaikoilla meni hyvin. Todennettiin, että on äänestysoikeus ja niin edelleen, Lintilä kertoo Suomenmaalle.
Moldovan vaaliviranomaiset toimivat Lintilän mukaan hyvin ja länsimaisten periaatteiden mukaisesti. Hän arvioi, että edessä on kuitenkin vielä esimerkiksi oikeudenkäyntejä.
– Kyllähän nyt jo osa oppositiosta kiistää vaalien tuloksen ja pitää niitä vilpillisinä. Mutta ei varsinaisen valvonnan yhteydessä ollut mitään.
Lintilän mukaan disinformaation levittäminen ennen vaaleja oli kuitenkin valtavaa, ja venäläisten on puhuttu käyttäneen vaalivaikuttamiseen merkittäviä määriä rahaa. Täysin keksittyjen ja tekaistujen uutisten tulvassa kansalaiset ovat olleet välillä ihmeissään.
– Se on se isompi kysymysmerkki.

Lintilän mukaan pääkaupunki Chisinaussa on ollut rauhallista, vaikka jo sunnuntaina ensimmäinen oppositiojohtaja yllytti ihmisiä kaduille.
Vaaleissa kansaa askarrutti Lintilän mukaan varsinkin se, miten maan joutuminen sotaan voitaisiin parhaiten välttää. Toiset näkevät, että se onnistuu parhaiten nimenomaan lähestymällä länttä ja toiset lähtevät siitä, että pitäisi päästä tiukemmin Venäjän vallan suosioon.
Lintilän mukaan hänen vaalitarkkailualueensa on aiemmin ollut melko selvästi kommunisti-sosialistipuolen maaperää, mutta nyt tuulet kääntyivät eurooppalaismielisen PAS-puolueen puolelle.
– Sielläkin Ukrainan rajan vieressä todettiin, että länteen suuntautuminen olisi parempi vaihtoehto.
Lintilän mukaan myös venäläismielisen separatistialueen Transnistrian puolelta tultiin varsinaisen Moldovan puolelle äänestämään.
– Ja sielläkin oli PAS-puolueelle mennyt ääniä merkittävä määrä, hän kertoo.