Kommentti: "Vihervasemmisto" ei ole mikään solvaus, mutta sanan käytöstä kannattaa luopua
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sai aikaan sosiaalisessa mediassa melkoisen myrskyn käytettyään eduskuntaryhmän kesäkokouksessa punavihreästä oppositiosta nimitystä ”vihervasemmisto”.
Pääministerin synniksi luettiin, että hän käytti termiä, jota erityisesti laitaoikeisto käyttää halventavassa merkityksessä ja viholliskuvan rakentamiseen vihapuheessa.
Tahallisesta provokaatiosta tuskin oli kyse, pääministeri taisi sattua vain poimimaan käyttökelpoiseksi katsomakseen termin historiaa tai semanttisia ulottuvuuksia sen kummemmin miettimättä.
”Vihervasemmisto” ei ole kuitenkaan pelkästään perussuomalaista tai äärioikeistolaista narratiivia. Sitä ovat käyttäneet monet muutkin, myös punavihreät itse.
Muun muassa Vaasasta löytyy Vaasan Vihervasemmisto – Vaasan vihreät, punaiset ja punavihreät opiskelijat ja Turun yliopistosta samaa juurta oleva Vihreä Vasemmisto (Viva). Some-keskusteluissa moni vihervasemmistoon itsensä lukeva ei näe termissä mitään ärsyttävää tai loukkaavaa.
Esimerkiksi SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm sanoi tehtävään valituksi tultuaan SDP:n puoluelehdessä Demokraatissa edustavansa mielellään vihervasemmistoa.
Mediassa termiä näkee silloin tällöin käytettävän punavihreän synonyyminä täysin neutraalisti. Sitä on käyttänyt myös vihreiden puoluelehti Vihreä Lanka otsikoinnissaankin.
On silti totta, että vihervasemmistoa ovat retoriikassaan käyttäneet äärioikeiston lisäksi enimmäkseen perussuomalaisten, sinisten ja kokoomuksen edustajat. Myös joidenkin keskustalaisten kansanedustajien sanavarastoon se näyttää kuuluvan.
Silloin tällöin joku politiikassa käytetty nimi tai termi leimautuu niin, ettei se kelpaa enää yleiseen käyttöön. Vaikka keskustalaiset puhuvat itsekin yhä kepusta ja kepulaisista, mediassa ja eduskunnan istunnossa niin ei sovi tehdä.
Vastaavasti perussuomalaisista puhuttiiin takavuosina yleisesti persuina. Sanan käyttö mediassa ja politiikassa loppui käytännössä siihen, kun perussuomalaisten silloinen, itse törkeästä retoriikastaan tunnettu kansanedustaja James Hirvisaari ilmoitti pitävävänsä sitä halventavana.
Logiikka asiassa on toisaalta melko sumeaa, sillä vaikkapa sosiaalidemokraattien kutsuminen demareiksi on ollut jostakin syystä sopivaa iät ja ajat.
Tikun nokkaan nostettu ”vihervasemmisto” näyttää viimeistään nyt saaneen leiman, joka luultavasti poistaa sen vähin äänin yleisestä käytöstä. Äärioikeisto sen sijaan käyttänee sitä jupakan jälkeen entistä innokkaammin.
Vaikka vihervasemmistoa on turha rinnastaa punikin, viherpiipertäjän tai suvakin kaltaisiin solvauksiin, sen käytöstä on ehkä hyvä luopua. Termi kun on epämääräinen ja epätarkka: vasemmistolaisuus ei välttämättä ole vihreyttä eikä vihreys vasemmistolaista.
Punavihreys kuvaa paremmin taustalla olevaa ideologiaa ja punavihreästä oppositiosta puhuminen eduskunnan poliittisia jakolinjoja.
