Kerrostalon avainkaulalapsesta tuli sydänlääkäri ja keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja

Onhan siinä älyllistä ristiriitaa, että jäsenkirjakeskustalaiset, jotka ovat moittineet hallituksen politiikkaa liian oikeistolaiseksi, äänestivät presidentinvaaleissa kokoomuksen ehdokasta, puoluevaltuuston puheenjohtaja ja Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä puuskahtaa selvästi sydämistyneenä.

Presidentinvaalit ovat ennenkin herättäneet Kivelässä suuria tunteita. Ne olivat nimittäin reilut parikymmentä vuotta sitten kimmokkeena, kun ensimmäisessä lääkärinvirassaan Lappeenrannassa vaikuttanut mies päätti lähteä mukaan keskustan kunnallisjärjestön toimintaan.

Se, että Martti Ahtisaari pesi nuoren tohtorin mielestä huikean pätevän Elisabeth Rehnin, tuntui järkyttävältä.

– Ihmettelin sitä. Silloin ajattelin, että haluan itse olla mukana politiikassa enkä vain valittaa sivussa.

Kivelä nousi kunnallisjärjestön sihteeriksi ja poliittinen ura lähti vauhdilla käyntiin. Hän pääsi ensi yrittämällä kaupunginvaltuustoon ja keskustaan valtuustoryhmän puheenjohtajaksi.

Mutta miten kaupunkien kerrostaloissa kasvaneesta avainkaulalapsesta tuli keskustalainen? Kivelä perustelee sitä taustallaan. Hänen vanhempansa joutuivat hyvin nuorina lähtemään maalta köyhästä kotitalosta kaupunkiin leivän perässä.

– Perheeni eli vaatimattomasti, mutta sain hyvät elämän eväät. Niistä lähtökohdista kumpuaa aatteellisuuteni. Siihen liittyy syvästi keskustalainen vastuu paitsi itsestä myös heistä, joilla menee heikommin.

Köyhän asian lisäksi Kivelä nostaa toiseksi pääpointiksi syvän isänmaallisuuden.

– Isänmaa Suomi, sen historia ja puolustaminen ovat kaikkein tärkeimpiä asioita.

Poliittinen ura jäi välillä suvannolle, kun kolmen pienen lapsen isä päätti erikoistua kardiologiksi. Perhe muutti Kuopioon.

Paikallisille keskustalaisille hänet ilmiantoi lappeenrantalainen ystävä, kansanedustaja Ari Torniainen.

Vuonna 2012 Kivelä ampaisi ensikertalaisena Kuopion kaupunginvaltuustoon. Viime vaaleissa hän tuli ääniharavana valituksi kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Sitä ennen hänet oli jo äänestetty keskustan puoluevaltuuston puheenjohtajaksi.

Jotakin erityistä luottamusta herättävää miehessä täytyy olla, sillä ala-asteella hän sai hymypojan tittelin, lukiossa luokka valitsi hänet puheenjohtajakseen ja Tampereen yliopiston lääketieteellisen vuosikurssi isännäkseen. Tavan mukaisesti kurssi nimettiin cursus Kiveläksi.

– Ehkä se johtuu siitä, että olen aina sanonut selkeästi mielipiteeni, hän itse arvelee.

Olen aina sanonut selkeästi mielipiteeni.

Antti Kivelä

Luottamusta ei toisaalta tarvitse ihmetellä. Vasta uusitun Kuopion yliopistollisen sairaalan käytävällä kiireisenä lääkärintakki auki juoksevan, parimetrisen Kivelän olemuksesta huokuu paitsi uskottavuus, myös ihmisystävällisyys.

Puheista kuultaa aito kutsumus lääkärin työhön.

Moni on ihmetellyt, miksi arvostetussa työssä toimiva Kivelä viitsii lähteä politiikkaan haukuttuihin ja huonosti palkattuihin pätkähommiin.

– Politiikka on lääkärin työn jatkumoa: kirurgina voin parantaa ihmisen rytmihäiriöistä, politiikassa saan olla parantamassa muiden ihmisten ja koko yhteisön tilannetta.

Sitä paitsi:

– Tykkään ihan hirveästi kepulaisesta järjestötyöstä. Tässä tapaa niin paljon hyviä ihmisiä, joilla on vilpitön halu tehdä töitä muidenkin eteen.

Soten viimeisimmästä käänteestä Kivelä on hyvillään. Hän on seurannut prosessia alusta saakka poliitikkona ja yli 20 vuotta erikoissairaanhoidossa työskennelleenä. Valinnanvapauden suunta ehti jo huolestuttaa.

Yksi Euroopan tehokkaimmista ja halvimmista järjestelmistä tuntui joutuva uhatuksi.

– Yksityisessä erikoissairaanhoidossa verovaroilla koulutetut ihmiset tekevät valikoituja, helposti tuotteistettavia toimenpiteitä. He eivät kanna vastuuta tehohoidosta, komplikaatioista tai päivystyksestä, jotka eivät koskaan tule olemaan kaupallisesti kannattavia.

Englannin ja Tanskan mallin mukainen perhelääkärisysteemi sopisi Kivelän mielestä hyvin Suomeenkin. Lääkärit olisivat ammatinharjoittajia julkisen järjestelmän sisällä.

– Kaikki muu on turhaa vääntämistä tässä vaiheessa, hän tuhahtaa.

Parjattua maakuntauudistusta hän kuvailee isoksi junaksi, joka liikkuu ja menee oikeaan suuntaan. Siinä on hänen mukaansa kyse paljon muustakin kuin sotesta, vaikka se ahmaiseekin budjeteista ison osan.

Sote- ja maakuntauudistuksen väännöissä ovat Kivelän mielestä käyneet hyvin ilmi hallituspuolueiden väliset ideologiset erot.

– On höpönhöpöä, että politiikka olisi kuollut. Prosessi on osoittanut, miten tärkeitä ovat poliittinen argumentaatio ja arvopohjaiset valinnat.

Kivelän puheesta kuulee, että hän ottaa politiikan vakavasti ja uskoo keskustalaiseen aatteeseen. Projekteista tykkäävää miestä ajaa epäkiitollisiinkin savotoihin aito kutsumus.

Puoluevaltuuston puheenjohtajana hän on ottanut yhdeksi tavoitteekseen järjestötoiminnan ja -rakenteen uudistamisen. Helppoa se ei ole. Tottumukset istuvat lujassa. Kivelä puhuu jopa jumiutumisesta rakenteeseen.

– Kuvitellaan, että paikallisyhdistyksen kokous on toimintaa. Ei se ole, jos kokouksesta ei muuta seuraa. Toimintaa on se, että saadaan jotain aikaiseksi.

Vanhankantainen, kokouspainotteinen tekemättömyys kilpailee ihan oikean elämänsisällön kanssa – ja jää toiseksi.

Kivelä on varma, että yhteisiin arvoihin perustuva puoluetoiminta ei ole katoava luonnonvara, jos homma saadaan järjestettyä niin, että ihmiset voivat helposti tulla mukaan.

Esimerkiksi hän ottaa Pohjois-Savon keskustanuorten viimesyksyisen marjaretken, jonka saalis lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen,

– Se on toimintaa. Tai se, että järjestetään yleisötapahtuman yhteyteen lapsiparkki, kaupunginosan yhteiset haravointitalkoot tai roskienkeräyskilpailu.

Kivelän mielestä puolueen rakenne pitäisi järjestää kuten tuleva hallinto: kunta – kunnallisjärjestö, maakunta – piiri, valtio – puolue.

Puolueella tulisi olla myös vain keskitetysti hoidettu, jatkuvasti ajan tasalla pidettävä jäsenrekisteri. Esimerkkiä voi ottaa vaikkapa SPR:stä tai Amnestysta, joissa Kivelä niin ikään toimii aktiivisesti.

– Rekisteri tukisi toimintaa ja jättäisi toiminnanjohtajille enemmän aikaa muuhun. Sen pilotoinnista on suunnitelmat olemassa, mutta mitään konkreettista ei ole vielä saatu aikaan.

Kivelän äänestä kuultaa vaivoin peitetty ärtymys. Hän myöntää heikkoudekseen sen, että hermostuu välillä banaaleistakin jutuista.

– Yritän kasvaa siitä ulos.

Isommasti ottaa pattiin ihmisten lisääntynyt itsekkyys ja piittaamattomuus toisista, ympäristöstä tai vaikka historiasta.

– Kukaan meistä ei ole mitään ilman yhteisön tukea. Olen sanonut kaikille kollegoillekin, ettei kukaan meistä olisi päässyt mihinkään ilman puoluetta.

Gallup-lukemat eivät ole horjuttaneet hänen uskoaan keskustan tulevaisuuteen.

– Olemme vain liian vaatimattomia. Meidän kaikkien pitäisi painokkaammin puhua ja kirjoittaa hallituksen ja keskustan saavutuksista. Ei se kannatus olla möllöttämällä nouse.

Tänäkin aamuna mustan vyön karateka on aloittanut päivänsä treeneistä.

Sieltä hän on kiiruhtanut työpaikalleen KYS-Sydänkeskukseen hoitaakseen taas muutaman rytmihäiriöistä kärsivän kansalaisen elämän uuteen reilaan. Aika monena iltana sen päälle odottaa kokous.

Johonkin väliin vanha harmonikan soittaja haluaisi ujuttaa vielä kuoroharrastuksenkin. Voi vain ihmetellä, miten päivän tunnit ja voimat riittävät kaikkeen.

Välillä onkin ajan kanssa tehnyt tiukkaa. Kuntavaalirypistyksessä yöunet jäivät vähiin. Se osoitti, ettei levosta kannata nipistää. Sen sijaan pitää olla tehokkaampi ja miettiä, mikä on olennaista.

– Riittävä uni ja riittävä määrä liikuntaa ovat kaiken perusta.

Onnellisimmillaan Kivelä on, kun saa seurata omien lasten ja muiden nuorten pääsemistä elämässä eteenpäin. Hän on valmentanut aikoinaan karatenuoria ja auttanut uusia keskustalaisia alkuun poliittisella uralla.

– Heidän menestymisensä tekee onnelliseksi. Toisten ihmisten ja koko yhteisön ilossa mukana oleminen antaa elämään enemmän sisältöä kuin vain omien asioiden myhäily, hän päättää.

Artikkeli on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä 19.1.2018. Lehden voit tilata täältä .