Tasapainossa luonnon kanssa – Luomu-Suomessa ruoka riittäisi, sanoo lampuri Jarmo Latvanen 

Reportaasi

Uuhikatraasta aistii pienen epäluulon, kun vieraita ihmisiä tulee niiden laitumelle. Lampaat ovat tiiviisti yhdessä joukossa, sillä laumaeläimet kokevat saavansa joukosta turvaa.  

Lampaat ovat meistä etäällä rantakoivikossa. Puut suojaavat, jos kohta alkaa sataa, ja ehkä tarjoavat näkösuojaa myös pedoilta. 

Mahdollinen pelko katoaa, kun tutun näköisellä miehellä on tarjota erikoisherkkua, kauraa. 

Lampuri Jarmo Latvanen kaataa litran tai pari maahan lampaiden syötäväksi. Ne ovat nyt lähellä ja rohkeimmat yksilöt antavat koskettaa. 

– Meillä on täällä suomenlampaita. Se on alkuperäisrotu, ja siten osa filosofiaamme. Suomenlammas on pitkään ollut sorsittu rotu. Arvo on ollut tiedossa, mutta lihaa varten on hankittu kuitenkin toisia rotuja.

Lammas on myös hyvä, poikkeuksellinenkin luonnonhoitaja. Se syö jopa nokkoset. 

– Jos tässä lopetettaisiin laiduntaminen, niin tutkijoiden mukaan menisi pari vuotta, niin tästä häviäisivät ketoniittyjen lajit ja alue pusikoituisi nopeasti. Ja vasta sadan vuoden päästä, jos tässä alkaa kasvaa metsää, voi tulla taas harvinaisempia lajeja ja monimuotoisuutta, Latvanen kertoo. 

Latvanen on luomutuottaja. Hän ei pelkää sanoa suoraan, että hänelle luonnonmukainen tuotanto on elämää ohjaava filosofia. Hän uskoo henkeen ja vereen siihen, että ihmisen tulee elää luonnon kanssa tasapainossa. 

Monesti häntä haastetaan siitä, miten tuon ilmasto- ja moraalipahiksen, lihan, tuottaja voi olla tasapainossa luonnon kanssa. Latvaselle asia on itsestäänselvä. 

– On hieman huvittavaa, kun puhutaan, että jos Suomi olisi vegaaninen, ruoka riittäisi. Jos Suomi olisi luomussa, ruoka riittäisi.

Ulkomaisista lannoitteista ei kannattaisi olla riippuvainen. Latvanen huomauttaa useaan otteeseen laiduntavien eläinten hoitavan ja lannoittavan peltoja ja niittyjä varmemmin. 

Vegaaniudesta on hänen mielestään tullut liian monelle uskonto. Usein moitittu asia on, että 80 prosenttia Suomen viljasta menee rehuksi ja siten eläintuotantoon. Latvanen muistuttaa, että tähän on syynsä. 

– Se johtuu siitä, että niin vähän viljasta on leipomokelpoista. Siksi Suomessa on ollut niin paljon nautataloutta ja muuta eläintaloutta.

– Ohra–lumi–ohra on kestämätön viljelykierto, lampuri puolustaa nurmiviljelyä. 

Latvanen isännöi Tolvilan kartanoa ja sen lammastilaa Akaan Viialassa eteläisellä Pirkanmaalla. Hän on kunnostanut vanhasta viljamakasiinista tilapuodinkin. 

Puodissa on myynnissä Tolvilan omia tuotteita langasta lihaan. Yhteistyötila tuo myytäväksi vihanneksiaan. Yläkerrassa on pieni kokoushuone, jossa Latvanen tarjoaa kahvit ja luomulisukkeet. 

Paikalle on saapunut myös Luomuliiton toiminnanjohtaja Susann Rännäri. Hän kertoo, että lammastila on hyvä esimerkki järkiluomusta. 

– Lammastaloudessa luomu on erittäin looginen valinta, sillä tuotannon arvoketju ei ole mennyt niin teolliseen suuntaan. Noin neljännes lampureista on luomussa.

Mitä pidemmälle kehittynyt arvoketju tuotantosuunnalla on, sitä harvemmin ollaan luomussa. 

– Meillä on hirveän keskittynyt elintarviketeollisuus ja kauppa. Mitä enemmän keskittynyt, sitä vähemmän luomua. Suomessa on vain kolme broilerintuottajaa ja kymmenisen sikatilaa luomussa, Rännäri kertoo esimerkkinä. 

Syy on vuosikymmenten takana sotakorvauksissa. 

– Elintarviketeollisuutemme on yhä virittynyt Neuvostoliiton asiakkaiden palvelemiseen. Aiemmin sovittiin yhdellä puhelinsoitolla, että tämä on tämän vuoden diili, se toteutettiin, ja itään vietiin voita ja juustoa, Rännäri avaa. 

– Venäjän rajat ovat kiinni, niin mitä tehdään? Seuraava asiakaskunta, jonka voi bulkillamme tyydyttää, on sitten se kiinalainen.

Keskieurooppalaiselle markkinalle pitäisi viedä laatua ja nimenomaan luomua, jotta puhtaudella on selkeä brändi. Tähän eivät pienet toimijat pysty, ja suuret ovat virittäytyneet massatuotantoon, bulkkiin, johon luomu ei kunnolla sovi. Tarvittaisiin keskisuuria toimijoita kauppaan ja teollisuuteen, mutta niitä ei Suomessa ole. 

– Innovaatioihin on kyllä satsattu. Tulee vaikkapa nyhtökauraa, on hyvä startup-kulttuuri. Mutta sitten suuri toimija ostaa startupin, jonka tuotanto ei taivukaan sen prosesseihin, ja sitten startupin aloittama toiminta lopetetaan kannattamattomana, Rännäri harmittelee. 

– Teollisuus ei halua, että kilpailua tulee.

– Eikä kauppa, Latvanen lisää. 

Luomun horisontissa on sekä kirkasta että harmaata. Inflaatio vaikuttaa syöneen luomun kannattavuutta, sillä luomutuotteet ovat kaupassa muutenkin kalliimpia kuin tavanomaisesti tuotettu ruoka. Kun talous on tiukoilla, valitaan halvinta. 

Monesti esiin nousee myös pohdinta siitä, riittäisikö maailmassa ruoka, jos kaikkialla mentäisiin luomuun. Luomu-sertifioinnin saaminenkin vaatii tiettyjen ehtojen jatkuvaa täyttämistä, ja byrokratia on monen tuottajan mielestä liian rasittavaa. Onko luomulla siis tulevaisuutta? 

– Pitää muistaa, että luomutuotanto on ollut Suomessa jo vuosia kannattavampaa kuin tavanomainen tuotanto, huomauttaa Luomuinstituutin johtaja Sari Iivonen. 

Luomuinstituutti on Luonnonvarakeskuksen ja Helsingin yliopiston yhteinen luomuasiantuntijaverkosto. 

Iivonen muistuttaa, että maailmassa vallitsee suuri epätasa-arvo ruoan saatavuuden suhteen. Myös hän näkee, että luomun osuutta on varaa lisätä, varsinkin, kun maailmassa vain kaksi prosenttia tuotannosta on luomua. 

– Tuoreimpia arvioita on se, että luomun osuus voisi kasvaa globaalisti jopa 60 prosenttiin ja ruoka sekä tuotannon vaatimat ravinteet riittävät. Suuremmalla luomutuotannon osuudella haasteita loisi erityisesti typen riittävyys.

Typestä puhuu myös Latvanen kehuessaan nurmen varastointikykyä. Luomuinstituutin Iivonen uskoo, että monenlainen luomuosaaminen tukee ruoantuotantoa, kun viljelyolosuhteet tulevat yhä haastavammiksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon aikakaudella. 

Luomutuotantoa voidaan Iivosen mukaan pitää kestävyysmuutoksen veturina. Luomu on pilotoinut kestävämmän maataloustuotannon menetelmiä ja kirittänyt myös muita muutokseen.  

– Viime vuosina on mielestäni ymmärretty monien luomutuotannon menetelmien, kuten laidunnuksen, orgaanisen lannoituksen, ekologisen kasvinsuojelun, monipuolisen viljelykierron ja palkokasvien viljelyn hyödyt paitsi ympäristölle, mutta myös viljelijän taloudelle.

Entä jatkossa? 

– Luomutuotannon ilmastokestävyyden parantamisessa satotasojen kestävä kasvattaminen on avainasemassa, ja silläkin saralla tutkimustiedolla ja kehittämisellä on keskeinen rooli. Viljelykiertojen ja orgaanisen lannoituksen kehittäminen ovat taas ravinnetalouden hallinnan ja vesistökuormituksen minimoimisen näkökulmasta tärkeää”, Iivonen arvioi. 

Iivosen mielestä luomutuotannossa ei ole tarvetta pyrkiä maksimoimaan satoja kestävyyden kustannuksella. 

– Ylipäänsä olisi hyvä pohtia sitä, mikä meille riittää ja pyrkiä tuottamaan se määrä mahdollisimman kestävästi.

Suurimmat luomun haasteet lienevät markkinoilla. Raskas hallinto taas karkottaa osan tuottajista. 

– Maatalouden kannattavuus on yleensäkin huonoa. Luomun vähän paremmat katteet eivät tee siitä kultakaivosta, Rännäri huomauttaa. 

– Viljan hinta on heitellyt, maitopuolella ero tavanomaisen ja luomun välillä on kaventunut. Meijerit ovat jopa irtisanoneet luomusopimuksia.

Uusi, keväällä alkanut sopimuskausi lisää hallintoa ja ehtoja vielä entisestään. 

– Edellinen hallitus on tämän tehnyt. Kyllä tämä kurittaa. Meidänkin tilamme olisi saanut enemmän tukia, jos oltaisiin tavanomaisessa tuotannossa. Taantuvasti poistimme pysyvät nurmet. Edellisellä tukikaudella sanottiin, ettei näillä ole merkitystä, mutta nyt onkin merkitystä, Latvanen ihmettelee. 

Iivonenkin huomauttaa, että markkinan notkahduksen kanssa hallinnon muutokset rasittavat. Luomuvalvonnan kustannukset ovat etenkin pienillä maatiloilla kasvaneet, kun valvontamaksusta tuli tuntiperusteinen. 

– Suomessa on alettu soveltaa uuden luomuasetuksen mukaisia osin kiristyneitäkin tuotantosääntöjä. Kansallisella tasolla on tullut uusia tulkintoja myyntikasvivaatimukseen. Kaikki yhtä aikaa tapahtuneet muutokset ovat varmasti aiheuttaneet epävarmuutta tuottajien keskuudessa, etenkin kun luomusitoumus on tehtävä vähintään viiden vuoden jaksolle.

Jokainen luomutila joutuu tuottamaan 30 prosentilla alastaan myyntikasveja joka vuosi, oli siinä tilan kannalta järkeä tai ei. Tolvila tuottaa kauraa. 

Sekä Latvanen, Rännäri että Iivonen ovat sitä mieltä, että suomalaisten pitäisi olla ylpeämmin luomunsa puolella. Julkisella sektorilla pitäisi tehdä enemmän luomun tuomiseksi osaksi suomalaisten ruoka-arkea. 

– Meillä helposti ajatellaan, että kuluttaja päättää, mutta alan kehittyminen edellyttäisi parempaa sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin koko ruokaketjulta, Iivonen sanoo.  

– Toivoisin, että luomutarjoilutkin mahtuisivat yhteisiin suomalaisiin ruokapöytiin ja ruoka-alan strategioihin.

Rännäri heittää palloa valtiolle, hyvinvointialueille ja kunnille. 

– Ammattikeittiöihin pitäisi saada lisää luomua. Tavoitteenahan on, että luomun käyttöaste on 25 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Vientimarkkinoilla luomumyllytuotteet ovat vetäneet hyvin, Iivonen muistuttaa. Eri tuottajat voivat myös tähdätä eri markkinoille. 

– Puutarhatuotannossa esimerkiksi luomumansikan tuotanto on kehittynyt hyvin markkinaehtoisesti.

Luomuliiton historia ulottuu vajaan neljänkymmenen vuoden taakse. Toiminnanjohtaja Rännäri kertoo, että Suomen 5 000 luomutilasta noin 1 500 on liiton jäsenenä, eli tekemistä on vielä. Luomulehti lienee liiton tunnetuin toiminnan muoto. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö on myös keskeinen osa. 

– Nyt kun uusi tukikausi on alkanut, meillä on kansallisessa CAP-suunnitelmassa kunnianhimoiset tavoitteet luomun pinta-alan kasvattamiseksi. Mutta kehitys on päinvastainen. Hallinnolta pitääkin kysyä, että mitäs nyt. EU-komissiokin tulee tätä kysymään, Rännäri varoittaa. 

Tuotantoehtojen rehusäädökset, erityisesti niin sanotut täydennysrehut, ovat kiireinen vaikuttamisen kohde. Täydennysrehut ovat teollisesti valmistettuja, erityiseen ravitsemukselliseen tarkoitukseen käytettäviä rehuvalmisteita, kohteena sairaat eläimet. 

– Toivomme tolkun tulkintaa. Ehdottomasti pitäisi mennä eläinten hyvinvointi edellä tiukkojen ehtojen ohi, Rännäri korostaa. 

Tolvilassa taas juottorehusäädösten kummallisuudet on koettu konkreettisesti. 

Suomeen ei kannata tuoda luomuhyväksyttyä karitsan juottorehua, ja Latvanen sai luvan käyttää tavanomaista. Juottorehua käytetään kuuden viikon ajan karitsoille, jotka eivät saa riittävästi emän maitoa, tai emä kuolee tai hylkää karitsansa. 

– Kysymys on eettinen – pidänkö karitsat hengissä? Luomutarkastuksen jälkeen kysytään, miksi käytin tavanomaista rehua, ja ehdotetaan kananmunan ja luomumaidon sekoitusta, mutta se toi testatessamme karitsoille vain ripulin, Latvanen kertoo. 

Ongelma koskee erityisesti suomenlammasta, jonka sikiävyys on ainutlaatuinen. Uuhta kohden syntyy viisi tai kuusi karitsaa, eikä eläin pysty ruokkimaan niitä kaikkia. 

– Joudun valitsemaan, menenkö eläinten hyvinvoinnin vai hallinnon mukaan. Yksikin hallinnon edustaja sanoi eläinlääkärille, että jos ei voi käyttää luomurehua, poistukoon luomusta.

Tolvilan lampaiden laidun näyttää turvalliselta. Yhdellä rantaniityn puolella on Vanajavesi, muualla aidat ja ihmisasutusta. 

– Moottoritie on toisessa suunnassa ja rautatie rajaa toisessa suunnassa. Viialan asutus on lähellä yhdessä ja Lempäälän toisessa suunnassa. Susi ei vielä ole meitä haitannut, mutta Keski-Pohjanmaan merenrantalaitumilla siitä on tullut suuri ongelma, lampuri Latvanen kertoo. 

– Ilves meitä kyllä haittaa, tänäkin vuonna vienyt muutaman karitsan. Merikotka uhkaa välillä syyskaritsoita.

Harmittomampia, itse asiassa hyödyllisiä sivueläjiä luomulaidunnus on tuonut sitäkin enemmän. 

– Esimerkiksi harvinainen ohdakkeella elävä lude löytyi tältä laitumelta. Niitä oli oikein suuri määrä.

Reportaasi on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä elokuussa 2023.