Trump: Yhdysvallat pysyy Iranissa siihen asti, että ”todellinen” sopimus saadaan aikaan
Iran ilmoitti vaihtoehtoisista reiteistä Hormuzinsalmessa merimiinojen vuoksi.
Trump jatkoi Naton arvostelua: ”Muistatteko Grönlannin” – Rutte ei kommentoinut uhkailuja
Rutte kuvaili tapaamista Trumpin kanssa suoraksi ja avoimeksi keskusteluksi ”kahden hyvän ystävän” välillä.
”Neljä kuukautta on lyhyt aika etsiä uutta kotia”– hallitus sai kritiikkiä vuokralaisen aseman heikentämisestä
Vuokralaisen aseman heikentäminen suhteessa vuokranantajaan nostatti kritiikkiä vuokralain lähetekeskustelussa eduskunnassa.
Lakiesityksellä lyhennetään nykyistä vuokranantajan...
Suomen taivaalla voi nähdä lähipäivinä komeetan paljain silmin – Tähän aikaan voi havaita parhaiten
Komeetan matkaan kohti Aurinkoa on kulunut noin 170 000 vuotta, Ursa kertoo.
Kela maksoi viime vuonna matkakorvauksia 364 miljoonaa euroa
Kela maksoi viime vuonna matkakorvauksia 364 miljoonaa euroa 4,6 miljoonasta matkasta. Niistä 3,3...
Suomen liput liehuvat tänään – tässä syy
Tänään liputetaan Mikael Agricolan ja suomen kielen kunniaksi. Agricolaa pidetään suomen kirjakielen isänä.
Liputuspäivää...
Ikä ei kerro kaikkea – tutkijat löysivät tavan ennustaa elinikää
Ihmisen eliniän ennustamisessa ratkaisevaa ei ole vain ikä, vaan myös se, kuinka nopeasti...
Vakava varoitus tekoälystä: “Armeijamme voidaan kytkeä pois päältä”
Euroopan on kehitettävä omat tekoälykyvykkyytensä, jotta ulkomaiset vastustajat eivät voi ”kytkeä pois päältä”...
Ruotsissa surkutellaan: Prinssin lahja paloi karrelle
Ruotsalaismediat uutisoivat tiistaina tulipalosta, joka tuhosi osan prinssi Alexanderin kastelahjasta. Alexander on prinssi...
IS: Ravitsemusterapeutti vaihtaisi smoothien banaanin tähän kuitupommiin
Moni mieltää kaurapuuron kuidun lähteiden kuninkaaksi, mutta hedelmäosastolta löytyy sille haastaja.
Ilta-Sanomien (IS) haastattelemien asiantuntijoiden...
Oletko optimisti vai pessimisti? – Tutkimus: Asenteella on selkeä yhteys dementiariskiin
Tuoreen amerikkalaissuomalaisen tutkimuksen mukaan optimistit pysyvät ikääntyessään muita todennäköisemmin kognitiivisesti terveinä. Tutkimuksesta uutisoi...
Historia | Myyttinen Brocken oli Itä-Saksan ”Korvatunturi”– vuoren laelle pystytetty ”Stasi-moskeija” kuuli lännestä lähes kaiken
Suomen ja Venäjän rajalla kohoava Korvatunturi tunnetaan myyttisenä Joulupukin kotipaikkana, jonka terävät huiput...
Huh, mikä nopeus! – Artemiksen miehistö iskeytyy ilmakehään hirmuisella vauhdilla
Aluksen on tarkoitus molskahtaa mereen San Diegon edustalla.
Kainuun prikaatissa vahingonlaukaus, ei henkilövahinkoja
Kainuun prikaatissa tapahtui keskiviikkona vahingonlaukaus kevyen konekiväärin ampumakoulutuksessa. Tiedotteen mukaan tapahtuneesta ei aiheutunut...