Ranskan vaalien ennakkosuosikki Macron: Jos EU ei uudistu, edessä voi olla Frexit
Ranskan presidentinvaalien ennakkosuosikilta Emmanuel Macronilta kuultiin vapunpäivän aamuna yllättävä kommentti.
Keskustaoikeistolainen Macron sanoi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa, että EU:n on uudistuttava tai muuten edessä on Frexit eli Ranskan irtaantuminen unionista.
Yllättävää se on siksi, että Macron tunnetaan voimakkaan EU-mielisenä ja Euroopan yhteisyyttä kannattavana ehdokkaana.
Hän on myös pitänyt EU-linjaansa avoimesti esillä vastavoimana voimakkaan EU-kriittiselle, äärioikeistolaiselle Marine Le Penille.
Le Pen on luvannut järjestää kansanäänestyksen EU:sta eroamisesta, mikäli hänet valitaan presidentiksi.
Macron ei kuitenkaan perunut tukeaan EU:lle. Hänen viestinsä oli se, että unionin on uudistuttava tai muuten se käy ranskalaisille turhaksi.
– Olen Euroopan kannattaja ja olen koko ajan vaalikampanjan aikana puolustanut Euroopan ideaa ja eurooppalaisia käytäntöjä, koska uskon sen olevan erittäin tärkeää Ranskalle, Macron sanoi BBC:lle.
– Samaan aikaan meidän täytyy kuitenkin kuunnella kansaamme ja kuunnella sitä tosiasiaa, että he ovat äärimmäisen vihaisia ja kärsimättömiä näinä päivinä. EU:n toimimattomuus ei ole enää kestävällä pohjalla.
Jos EU:n annettaisiin toimia entiseen tapaansa, olisi se Macronin mukaan petos.
Ranskan presidentinvaalien ratkaiseva toinen kierros käydään ensi sunnuntaina.
Vajaa viikko ennen vaaleja Macronia kannattaa BBC:n mukaan 60 prosenttia äänestäjistä.
Le Penin takana on 40 prosenttia äänestäjistä.