Yllätysvauva rauhoitti Emman elämän: "Miten voi kiintyä niin paljon?"
Äitiydessä ovat parasta ne pienet, ihanat hetket. Kun näkee, että toinen voi nyt hyvin, sanoo parikymppinen Emma ja hymyilee miettiessään pian vuoden täyttävää poikaansa.
– Ei siitä voi olla kuin iloinen ja ylpeä, että kaikki on hyvin. Ja näkee sen, miten lapsi kehittyy ja kasvaa.
Emman tie äidiksi ei ole ollut helpoimmasta päästä. Jos elämä olisi mennyt niin kuin hän oli kuvitellut, leikkisi lattialla pienen pojan sijaan koira. Lapsista hän ei ollut koskaan haaveillut, vaan pikemminkin pitänyt heitä rasittavina pikkuihmisinä.
Pojan Emma kertoo olleen yllätysvauva, sillä hän sai tietää raskaudesta vasta sen ollessa yli puolenvälin.
– Ensimmäinen ajatus oli, että en tule pärjäämään lapsen kanssa. Mietin vahvasti adoptioon antamista.
Raskaus ei siis ollut suunniteltu, eikä lapsen isä ollut kuvioissa mukana. Emma kertoo, että hänellä oli taustalla myös mielenterveyden haasteita ja päihteiden käyttöä, jonka hän tosin lopetti raskauden selvittyä.
Heti syntymän jälkeen poika sijoitettiin sijaisperheeseen. Adoptioon antamiseen kuitenkin liittyy kahden kuukauden harkinta-aika.
– Noin kuukausi oli mennyt harkinta-aikaa, kun uskalsin alkaa pohtimaan sosiaalityöntekijöiden kuullen, olisiko mitään vaihtoehtoja, jotta pystyisi jotenkin pitämään pojan. Alkoi tulla niin vahva halu siihen, Emma sanoo.
Tässä vaiheessa sosiaalityöntekijät kertoivat ensikodeista, joihin perheet voivat mennä pienen vauvan kanssa opettelemaan vauvanhoitoa. Emma kiinnostui mahdollisuudesta, ja niin hän ja poika muuttivat yhdessä ensikotiin lapsen ollessa noin 2,5 kuukauden ikäinen.
Koska Emmalla ei ollut aiempaa kokemusta pienemmistä lapsista, vietti hän ensimmäisellä viikolla aika paljon aikaa ensikodin ohjaajien kanssa. Esimerkiksi vaipanvaihto näytettiin pari kertaa kädestä pitäen.
– En alkuun edes uskaltanut koskea, koska jotenkin pelkäsi koko ajan, jos teenkin väärin ja jos häneen sattuu.
Emman mukaan hän oppi nopeasti käytännön asiat, kuten lapsen ruokkimisen ja vaatteiden vaihdon. Vaikeinta oli läsnäolo lapsen kanssa.
– Ohjaajat auttoivat tosi paljon rakentamaan vuorovaikutusta. Joku tuli siihen lattialle olemaan meidän kanssa ja näytti esimerkkiä, mitä voi tehdä lapsen kanssa.
Emma ja poika viettivät ensikodissa puolisen vuotta. Omaan kotiin sopeutumista on helpottanut se, että ensikodissa perheelle rakennettiin hyvä päivärytmi.
Apua kotiin Emma saa tällä hetkellä mielestään riittävästi, kun perhetyö käy 2–3 kertaa viikossa. Äidillä ja pojalla on lisäksi tukiperhe, jossa pojan on tarkoitus viettää yksi tai kaksi yötä kaksi kertaa kuussa.
Emman mukaan äitiys on tuonut paljon sisältöä hänen elämäänsä ja myös kasvattanut häntä ihmisenä. Elämä on rauhoittunut aiemmasta. Kotona oleminenkin alkaa jo tuntua kivalta, kun aiemmin hän piti yksin kotona olemista vaikeana.
Entä mikä yllätti äitiydessä?
– Varmaan eniten se, miten voi kiintyä johonkin niin paljon.
– Kuitenkin tulee niin helposti onnelliseksi tai iloiseksi. Ei tarvitse olla loppujen lopuksi mitään edes niin ihmeellistä tai suurta.
Yhtenä äitiyden seurauksena Emma mainitsee sen, että hänestä itsestään on tullut aiempaa läheisempi oman äitinsä kanssa.
Tulevaisuuteen Emma suhtautuu toiveikkaasti. Ensi vuonna hän haluaisi aloittaa opinnot uuteen ammattiin. Poika taas aloittaisi tuolloin päivähoidossa.
– Ehkä se koiravauva voisi tulla jossain vaiheessa, Emma pohtii.