Maanvyörymä hautasi yli 2 000 ihmistä Papua-Uudessa-Guineassa – valtavaa tuhoa rakennuksille ja viljelyksille
Papua-Uuden-Guinean maanvyörymän uskotaan haudanneen maamassojen alle yli 2 000 ihmistä, kertovat pelastusviranomaiset.
Viranomaisten YK:lle toimittamassa kirjeessä kerrotaan maanvyörymän saaneen aikaan valtavaa tuhoa rakennuksille ja viljelyksille sekä katkaisseen vyörymäalueelle johtavan tärkeän tieyhteyden.
Maanvyörymä tapahtui syrjäisessä Engan provinssissa varhain perjantaina, kun osa Mungalo-vuoren rinteestä vyöryi alas haudaten kokonaan alleen muun muassa vuorenrinteellä sijainneen kylän ja sen talot, joissa ihmiset olivat nukkumassa.
Jatkuva sade ja maan liikkuminen ovat vaikeuttaneet pelastustöitä ja avun saamista perille. Pelastustöissä tarvittaisiin kipeästi raskasta kalustoa, mutta sitä on ollut vaikeaa saada paikalle huonojen tieyhteyksien vuoksi.
Ihmiset ovat yrittäneet epätoivoisesti kaivaa vyörymään hautautuneita esiin lapioilla ja muilla käsityökaluilla.
Viranomaiset pyysivät kirjeessään apua niin kansainväliseltä yhteisöltä kuin paikallisilta toimijoilta sekä armeijalta.
Papua-Uudessa-Guineassa on satanut viime viikkoina runsaasti, mikä lisää maanvyörymien riskiä.