Yhdysvaltain uusia Kiinan vastaisia tuontitulleja astui voimaan – pian käytännössä kaikkea tullataan

Talous

Yhdysvaltain tuoreimmat Kiinaan kohdistuvat tuontitullit astuivat voimaan sunnuntaiaamuna Suomen aikaa.

Ylimääräinen 15 prosentin tariffi kohdistuu uusiin tuotekategorioihin, jotka oli aiemmin säästetty kauppasodalta.

Tuontitullit iskevät uutistoimisto AFP:n ja Bloombergin mukaan arviolta noin 110 miljardin dollarin arvoiseen vuotuiseen tavaravirtaan Kiinasta Yhdysvaltoihin.

Uusia tullimaksuja otetaan käyttöön kahdessa erässä. Jälkimmäinen, noin 160 miljardin arvoista tavaramäärää koskeva erä astuu voimaan 15. joulukuuta.

Kauppasodassa Yhdysvallat on jo asettanut tuontitulleja noin puolelle Kiinasta tuotavalle tavaralle.

Vuoden loppuun mennessä käytännössä kaikkea Kiinasta tuotavaa tavaraa tullataan.

Yhdysvaltojen tuonnin arvo Kiinasta oli viime vuonna noin 540 miljardia dollaria.