William Suomeen – Hyväntekeväisyystyöhön uppoutunut prinssi pitää kiinni yksityisyydestään
Vähän me oikeastaan tiedämme siitä, millainen Suomessa vieraileva prinssi William on.
Pitkä, hoikka ja ilmeisen kohtelias 35-vuotias Cambridgen herttua elää varsin yksityistä elämää ollakseen kuninkaallinen.
Prinssillä lienee hyvin lojaali lähipiiri, arvioi kuningashuoneisiin perehtynyt kirjailija Kaisa Haatanen.
– Hänen täytyy olla myös aika pidetty, jotta hän pystyy pitämään tämän yksityisyyden itsellään, Haatanen sanoo.
Tiedämme varmuudella Williamista armeijataustan, urheiluharrastukset ja aktiivisuuden hyväntekeväisyydessä.
– Hänen heittäytymisensä hyväntekeväisyystyöhön vaikuttaa vilpittömältä ja aika huomattavalta verrattuna monen muun maan vastaavaan tapaukseen.
Hyväntekeväisyyshankkeillaan William on pyrkinyt edistämään ympäristönsuojelua sekä lasten ja nuorten asemaa.
Lapset ja nuoret ovat esillä Suomen-vierailun ohjelmassakin.
William tutustuu Helsingissä ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä joukkueurheilun avulla tekevän Iceheartsin toimintaan sekä kiusaamisen vastaiseen KiVa Koulu -ohjelmaan.
Kuninkaalliset edustustehtävät vievät Williamin usein ulkomaille. Tänä vuonna hän on vieraillut muun muassa Ranskassa, Puolassa ja Saksassa puolisonsa Catherinen kanssa, mutta Suomeen hän saapuu yksin.
William ja Catherine Middleton menivät naimisiin keväällä 2011. Parilla on kaksi lasta, prinssi George ja prinsessa Charlotte. Syyskuussa hovi kertoi, että kolmas lapsi on tulossa.
Pari on pyrkinyt pitämään jälkikasvunsa suojassa julkisuudelta. Esimerkiksi toukokuussa GQ-lehden haastattelussa William kertoi haluavansa taata lapsilleen olosuhteisiin nähden mahdollisimman normaalin elämän.
Haatanen kuvailee, että Williamista huokuu se, että tämä on saanut kasvaa rakastavan äidin, prinsessa Dianan poikana. Perheenisän roolia prinssi vaikuttaa kantavan vastuullisesti.
– Tiedämme, että hän on harrastanut prätkällä ajoa, mutta sen hän on jättänyt, koska lapset ovat pieniä, Haatanen sanoo.
William on Britannian kruununperimysjärjestyksessä toinen isänsä prinssi Charlesin jälkeen, mutta saanee odottaa hallitsijavuoroaan vielä pitkään.
Monarkioita käsittelevän kirjan Sanna-Mari Hovin kanssa alkuvuodesta julkaiseva Haatanen arvioi, että Britannian kuningashuoneella on edessään jännittävämmät ajat kuin monella muulla eurooppalaisella monarkialla.
Haatanen kertoo pohdiskelleensa, muuttuuko Britannian suhde monarkiaan samalla kun maa irtautuu Euroopan unionista.
– Millaista hovia britit sitten haluavat nyt, kun maa on melko jakautunut brexitin vuoksi? Vaikuttaako tämä siihen, että kuningashuoneesta pidetään enemmän vai vähemmän? Haatanen kysyy.