Vieraskynä: Maakuntalehtien surkastuminen on surkea juttu
Lapin Kansa muuttuu kolmipäiväiseksi. Tämä uutinen hätkähdytti. Puolen Suomen kokoisella alueella ei enää ilmesty oikeaa sanomalehteä.
Uutista pehmensi se, että kerrottiin lehden ilmestyvän kuusi kertaa viikossa. Vain kolme lehteä kuudesta kuitenkin painetaan ja kannetaan postilaatikkoon, kolme on pelkästään digitaalisia. Syynä leikkaukseen on raha, tarkemmin sanottuna sen puute.
Lapin Kansa ei ole ongelmiensa kanssa yksin. Itse asiassa kaikki ykköslehdet eli johtavat maakuntalehdet ovat olleet vaikeuksissa jo vuosikausia. Kun entisaikaan jokaisessa maakunnan keskuskaupungissa oli useita lehtiä, nyt on tavallisesti vain yksi. Ja sekin lehdistä, joka ennen oli maakunnan ykkösääni, tiedon ensimmäinen jakaja ja kulttuurin kantaja, on pienentynyt kuin pyy maailmanlopun edellä.
Mitä oikein on tapahtunut? Miten ihmeessä ennen saatettiin painaa paksuja lehtiä seitsemänä päivänä viikossa ja vielä kuljettaa ne jokaiseen postilaatikkoon samana päivänä, mutta nyt se on mahdotonta.
Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana lehtien tuotot ovat reaalisesti puolittuneet. Levikit ovat laskeneet ja kustannukset nousseet. Tulomenetyksiä on yritetty paikata tilaushintoja korottamalla ja työntekijöitä vähentämällä. Lehtien omistus on keskittynyt niin, että suurin mediatalo, helsinkiläinen jättiyhtiö Sanoma, on rönsyillyt maakuntiin. Alueellisesti ja lehtien määrällä mitaten suurin on kuitenkin Keskisuomalainen, joka isännöi jo kahdeksassa maakunnassa. Vielä keskittyneempää on ruotsinkielisen lehdistön puolella. Lehtien isännäksi on asettunut Bonnier, joka tulee – yllätys – Ruotsista.
Lehtien omistuksen keskittyminen muutamaan yhtiöön, joista suurimmat ovat pörssiyhtiöitä, ei kuitenkaan ole pelastanut kaikkia. Koolla voi olla väliä, mutta se ei ratkaise ongelmaa. Ja vaikka ykköslehdet ovat monin paikoin lähes tai täysin monopoliasemassa alueellaan, ne ovat joutuneet leikkaamaan toimintojaan rankalla kädellä. Asiat ovat huonosti, jos edes markkinajohtaja ei pärjää.
Maakuntalehtien tilanne tietysti johtuu pitkälti teknologisesta vallankumouksesta, digitalisoitumisesta. Paperille ei enää kannata painaa, kun digi kulkee sähkön nopeudella joka miehen ja naisen kännykkään. Samalla kännykän kautta kulkevat myös mainosrahat. Edes koko suomalainen lehdistö yhteensä ei myy mainoksia niin paljon kuin somejättiläiset, Facebook, Google ja TikTok etunenässä. Somefirmat imuroivat mainoseurot pohjattomiin rahasäkkeihinsä, verojalanjälkiä tänne pahemmin jättämättä.
Lehtien tilanteeseen on vaikuttanut myös Postin toiminta. Posti, joka on valtion laitos ja toimii suoraan eduskunnan valvonnassa, on voinut nostaa jakeluhintoja ja karsia jakelua ilman isompaa keskustelua.
Monissa maissa postia pidetään peruspalveluna ja niin sitä pidettiin meilläkin ennen. Meillä postilta ovat kadonneet ystävät. Kun Postilta katoaa ystävät, postilta katoaa myös posti. Jos jotakin asiaa voitaisiin perustellusti tukea, se olisi jakelu. Nyt lehtiä tuetaan alennetun arvonlisäveron kautta, jolloin tuki tietenkin valuu suurimmille lehdille. Suurin tuen saaja on Helsingin Sanomat, joka tarvitsee tukea kaikkein vähiten. Lehtien omienkaan edunvalvojien eli Medialiiton päähuoli ei silti ollut jakelu, vaan Yleisradio, jonka tilasta on jaksettu kantaa huolta enemmän kuin omista ongelmista.
Ykköslehtien tulevaisuus ei näytä ruusuiselta, eikä se tietenkään ole yksin postin vika, se toimii niin kuin sen halutaan toimivan. Ykköslehdet eivät vain enää ole monille ensisijainen uutisväline vaan korkeintaan toissijainen. Niiden vahvuus on maakunnallisessa ja paikallisessa uutisoinnisssa, siihen keskittyessään ne ovat hyviä. Digilukijoiden määrä toki lisääntyy, mutta kun digitaalinen lukija voi valita myös pääkaupunkilehden tai iltapäivälehden, valinta osuu usein niihin. Kun paperilehtikin pitää huushollissa olla, se on usein paikallislehti, joka onkin lyömätön lähitiedotusväline. Samoin ilmoitusmediana paikallislehti on ykkönen. Epäilemättä myös ykköslehtien kovat tilaushinnat vaikuttavat asiaan.
Viestintäpolitiikka on keskittynyt perussuomalaisten ohjaamaan poliittiseen teatteriin yle-verosta, joka kuitenkin on niin mitätön, että sillä ei voisi tilata minkäänlaista sanomalehteä. Kuukausien parlamentaarisen vatuloinnin jälkeen pihtisynnytettiin kansalaisia riemastuttava päätös: yle-vero alenee kokonaisen sentin päivässä. Ylen tulot jäädytettiin, ja sen päälle lätkäistiin yhtiölle raju veronkorotus. Koko yhtiössä potkut saa kaikkiaan yli 300 henkilöä ja leikkaukset kohdistuvat myös aluetoimintaan. Voi vain kuvitella, millaiseksi maakuntien uutismaailma muodostuu, kun sekä maakuntalehdet että Yle alkavat kilpailla siitä, kumpiko kurjistuu enemmän. Maakuntien valtapuolueet tuskin ovat tajunneet, mitä vaikutuksia alueellisen uutismaailman köyhtymisellä tulee olemaan.
Maakuntalehdet joutuvat etsimään olemustaan uudelleen. Ne julkaisevat valtakunnallisia uutisia, mutta niissä ne ovat takamatkalla. Kun jakelu on kallista, monet keskittyvät suosiolla maakuntapääkaupungin asioihin, vaikka se söisi levikkiä laidoilta. Omaleimainen paikallisuus voikin olla yksi mahdollisuus ykköslehdillekin, paikallislehtien mallin mukaan.
Maakuntalehtien tulevaisuus on isompi asia kuin voisi kuvitella. Maakuntalehti on aina maakuntansa peili ja areena, jossa maakunnan identitetti rakentuu. Maakunnan äänelle maakuntalehti on avainfoorumi. Jos maakuntalehdillä menee huonosti, koko julkisuus, kansakunnan esityslista, keskittyy pääkaupunkiin.
Ja mitä enemmän se keskittyy Helsinkiin, sitä enemmän koko median horisontti on vain Helsingin horisontti.
Suomenmaa julkaisee viikottain politiikan ja median asiantuntijoiden Vieraskynä-kirjoituksia. Kirjoituksissa analysoidaan puoluepolitiikan asetelmia ja suomalaista yhteiskuntaa muovaavia trendejä. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä.