Vesi on monessa järvessä niin matalalla, että happikato uhkaa kaloja ja kasveja
Vaikka sateita on saatu nyt runsaasti, vedenpinnat ovat pysyneet edelleen hyvin matalalla suuressa osassa Suomea. Tutkija Harri Myllyniemi Suomen ympäristökeskuksesta (Syke) kertoo, miksi.
– Heinä-elokuun pitkä hellejakso lisäsi voimakkaasti veden haihtumista. Haihtuvan veden määrä on ylipäänsä yllättävän suuri, tutkija toteaa.
Ja kuumaa totisesti piisasi: pätsi oli pisin yli 30 asteen helleputki Suomen mittaushistorian aikana vuodesta 1961 alkaen.
Syyskuun sateilla on toki ollut vaikutusta.
– Viikko sitten, ennen kuin nämä sateet alkoivat, vedenpinnat olivat matalalla myös Etelä- ja Lounais-Suomessa sekä länsirannikolla. Sateet ovat osuneet etupäässä sinne. Nyt tilanne on helpottanut näillä alueilla. Paikoin siellä on jo tavallista enemmänkin vettä.
Monin paikoin sekä järvet että joet ovat silti edelleen matalalla.
– Itä-Suomessa Vuoksen vesistön alueella, Kymijoen pohjoisosissa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa vedenpinnat ovat vielä paikoin harvinaisen alhaalla. Samoin kuivaa on Kainuussa sekä osassa Pohjois-Pohjanmaata ja Lappia, Myllyniemi listaa.
Miten harvinainen tai yleinen tämän vuoden kaltainen tilanne on vedenkorkeuksissa?
– Näitä koetaan kerran kymmenessä vuodessa tai vähän sitä useammin. Alueelliset erot ovat tosin tuntuvia. Mutta voi sanoa, että kuivuus on yleisempää kuin ennen.
Matalasta vedenpinnasta on tai ainakin voi olla haittoja kaloille ja vesikasveille.
– Ruovikoituminen saattaa lisääntyä. Jos pinnat ovat etenkin jääpeitteen syntyessä hyvin alhaalla matalissa järvissä, on seurauksena veden happikatoa. Se on huono asia sekä kaloille että kasveille, mutta eläimet reagoivat haittaan nopeammin, Myllyniemi sanoo.
Ihmisellä on joitakin keinoja vaikuttaa vedenpintoihin.
– Muun muassa Päijänteessä on vedenpintaa kyetty säännöstelemään juoksutuksella. Näin se ei ole laskenut niin paljon kuin luonnontilassa laskisi. Mutta tästä on seurannut se, että Kymijoessa on hyvin vähän vettä.
Juoksutuksella säännösteltyjä järviä on tutkijan mukaan Suomessa niinkin paljon kuin yli 200. Tosin järviä on maassa yhteensä likemmäs 200 000.
Ihminen voi vaikuttaa vedenpintoihin myös ojituksella – tai siitä pidättäytymisellä – sekä ennallistamisella.
– Jos esimerkiksi suo on ojitettu, siellä valuu kuivaan aikaan vähemmän vettä kuin siinä tilanteessa, että suota ei ole ojitettu. Kun siellä ei ole ojia, sekä tulvat että kuivuus tasoittuvat.
Kuinka suuri ero voi olla sisävesillä korkeimman ja matalimman vedenkorkeuden välillä?
– Suurimmat pinnan vaihteluvälit ovat säännöstellyissä järvissä. Tekoaltaissa ero voi olla jopa 7–8 metriä. Luonnontilaisissa vesissä tavallinen vaihtelu voi olla noin metristä puoleentoista.
Esimerkiksi Saimaa on Myllyniemen mukaan nyt noin puoli metriä matalammalla kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta.
Pinnankorkeuteen vaikuttaa myös järven valuma-alueen koko.
– Jos valuma-alue on pienehkö, sateisuuden muutokset näkyvät järvessä nopeammin. Samoin pieni järvi reagoi nopeammin kuin iso.
Järvien vesitilanteeseen vaikuttaa osaltaan ilmastonmuutos.
– Ilmaston lämpiäminen niin sanotusti äärevöittää myös vesistöjen ilmiöitä. Kuivat jaksot ovat entistä yleisempiä ja pidempiä. Sateisuuden määrä sekin lisääntyy, mutta lämpötilan nousun vuoksi haihdunta kasvaa, Syken tutkija ynnää.
Merenpinnan taso reagoi sääilmiöihin toisella tavalla kuin vedenkorkeus sisävesistöissä. Meressä sateisuus ei vaikuta yhtä paljon.
– Merenpinnan korkeutta säätelevät lähinnä matala- ja korkeapaineet sekä tuulet. Korkeapaineen aikana merenpinta on alhaalla, Myllyniemi täydentää.