Vasemmistoedustajalta eduskuntakysely sinisorsien nokkien muuttumisesta – "Vieläkö on villisorsia?"
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski on jättänyt kirjallisen kysymyksen sinisorsien nokan muuttumisesta hanhimaiseksi tarhattujen sorsien villikantaan sekoittumisen vuoksi.
Myllykoski huomauttaa, että sekoittumisen myötä villisorsan puhdas genotyyppi uhkaa kadota Euroopasta.
– Osa asiaan perehtyneistä pitää tarhasorsia vieraslajina. Onkin selvitettävä, miten viranomaiset Suomessa suojelevat villisorsakantaamme.
Myllykosken mukaan kyse on luonnon monimuotoisuudesta ja sen köyhtymisestä tai elpymisestä yhden lajin osalta. Ongelmaan on hänen mukaansa puututtu Norjassa kieltämällä tarhattujen sorsien vapauttaminen luontoon.
– Sinisorsa on muuttava laji, joten myös Euroopassa tarhattuja lintuja päätyy meille muuttojen kautta.
Myllykoski muistuttaa, että sinisorsien munia myös tuodaan Suomeen.
– Tuontimunien osalta on selvitettävä niiden vaikutus sorsakantaamme, ja lisäksi katsottava, että olemassa olevaa kansallista vieraslajistrategiaamme toteutetaan myös tässä asiassa, linjaa Myllykoski.