Vanhempien psyykkisellä kuormituksella voi olla yhteys lapsen allergioihin
Vanhempien psyykkinen kuormitus voi olla yhteydessä lapsen allergisiin sairauksiin, selviää Turun yliopistossa tehdystä väitöstutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan äidin raskauden aikana kokema psykologinen stressi liittyy varhaislapsuuden allergisiin oireisiin, kuten imeväisiän ruoka-aineallergioihin ja leikki-iän astmaan.
Tutkimuksessa kartoitettiin äitien kokemia masennus- ja ahdistuneisuusoireita kolmesti raskauden aikana. Isiltä kysyttiin kerran alkuraskauden aikana heidän omaan lapsuuteensa liittyvistä vaikeista kokemuksista, kuten kaltoinkohtelusta tai hankalista perheolosuhteista.
Allergiset sairaudet, kuten astma, atooppinen ihottuma ja ruoka-aineallergiat, ovat lapsilla yleisiä. Niiden syntyyn vaikuttavat monet tekijät, joista yksi on perinnöllinen alttius.
Samalla vanhempien psyykkinen kuormitus ennen lapsen syntymää on kuitenkin myös yhteydessä siihen, että lapsella on vähemmän taipumusta reagoida allergeeneihin.
Tutkimuksessa havaittiin, että isän huonot lapsuuskokemukset liittyivät lapsen pienempään todennäköisyyteen kehittää leikki-iässä esimerkiksi allergisia nuhaoireita.
– Tulokset viittaavat siihen, että vanhempien elämänkokemukset voivat muokata syntyvän lapsen immuunijärjestelmää, vaikka suorasta syy-seuraussuhteesta ei voida vielä puhua, sanoo väitöskirjatutkija Emma Puosi Turun yliopiston tiedotteessa.