Ukraina sanoo iskevänsä vain sotilaskohteisiin – Venäjä syytti aiemmin siviilien surmaamisesta
Ukraina iskee ainoastaan sotilaallisiin kohteisiin, sanoo maan asevoimien edustaja uutistoimisto AFP:lle. Edustajan mukaan Ukrainan joukot noudattavat kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja kohdistavat iskunsa vain vihollisen sotilaskohteisiin.
Venäjä sanoi aiemmin, että Ukrainan lennokki-isku hotelliin ja kahvilaan surmasi 27 siviiliä Venäjän hallussa olevalla alueella Ukrainan eteläosassa. Venäjän nimittämät Hersonin alueen viranomaiset sanoivat uhrien olleen juhlimassa vuoden vaihtumista.
Lähde Ukrainan asevoimista on vahvistanut, että isku on tapahtunut, mutta hänen mukaansa sen kohteena oli siviileiltä suljettu sotilaallinen kokoontuminen.
Uutistoimisto AFP ei ole voinut vahvistaa kummankaan osapuolen kuvausta tapahtumista.
Ukrainan asevoimien edustaja syytti AFP:lle antamissaan kommenteissa Venäjää jatkuvasta väärän tiedon levittämisestä.
Aiemmin Venäjä väitti Ukrainan yrittäneen iskeä Novgorodin alueella sijaitsevaan presidentti Vladimir Putinin huvilaan. Ukraina kiisti syytöksen, ja myös esimerkiksi Institute for the Study of War -ajatushautomo katsoo Ukrainan puhuvan totta.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi puheessaan uudenvuodenaattona, että Yhdysvaltojen ja Ukrainan neuvottelema rauhansuunnitelma on 90-prosenttisesti valmis, vaikka aluekysymykset ovatkin edelleen ratkaisematta.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022. Sen jälkeen se on ottanut haltuunsa suuria alueita Ukrainan itäisissä ja eteläisissä osissa.