Ujo "John" oli eurooppalaismielinen liberaali – Presidenttinä hän joutui rajun parjauksen kohteeksi
Itsenäisen Suomen ensimmäisestä vaaleilla valitusta presidentistä K. J. Ståhlbergista (1919–1925) on kirjoitettu yllättävänkin vähän siihen nähden, kuinka keskeinen rooli hänellä oli ensiaskeliaan ottavan tasavallan lakien, instituutioiden, hallintoelinten ja -tapojen muokkaajana.
Marja-Liisa ja Seppo Hentilän Tasavallan ensimmäiset (Siltala) nostaa valokeilaan myös presidentin toisen puolison Esterin ja kahden lesken vaikean uusperhe-elämän presidentillisten kulissien takana.
Ester Stålhberg (ent. Hällström o.s. Elfving) oli ensimmäinen pitkässä ketjussa, jossa presidentin puolison rooli oli merkittävästi edustusrouvaa tai aviomiestä suurempi. Hän oli omiin päätöksiin, työhön ja taloudelliseen itsenäisyyteen tottunut kirjailija, jolla oli iso osuus suomalaisen lastensuojelutyön käynnistämisessä.
Edustamistakin tarvittiin. Kaarlo Juho eli perhepiirissä “John” oli etevä juristi, hallintovirkamies ja presidentti, mutta ujo, huomiosta kiusaantuva ja sosiaalisesti pidättyvä mies. Hänellä oli vähän kokemusta ja vielä vähemmän kiinnostusta “maan isän” tehtäviin kuuluviin seremonioihin.
Kirjallisesti ratkaisu, jossa juoksutetaan rinnan kuvauksia parin perhe-elämästä ja poliittisista tapahtumista, on tosin lukijalle hieman rasittava.
Edistyspuolueen maltillista laitaa edustaneen Ståhlbergin ongelma oli monta vuotta valkoisen Suomen palvoma Carl Gustav Mannerheim, jonka kannattajat eivät yksinkertaisesti halunneet niellä presidentinvaalin tulosta.
Vasemmisto taas ei olisi voinut missään oloissa tukea “päälahtaria” presidentiksi. Näiden välissä presidentintekijäksi nousi maalaisliitto, jonka johtaja Santeri Alkio oli vankkumaton tasavaltalainen.
Tapa, jolla Ståhlbergia parjattiin sekä ennen vaaleja että niiden jälkeen, oli harvinaisen raju. Hentilöiden tulkinta on, että kyseessä oli oikeiston paine ja vihapuhe koko demokraattista hallintoa ja tasavaltalaisuutta kohtaan.
Melko pysäyttävä yksityiskohta kirjassa on kertomus siitä, kun presidentin 12-vuotias Kyllikki-tytär vastasi linnan puhelimeen ja nimetön naissoittaja uhkaili häntä kodin tuhopoltolla.
Vaikka Ståhlbergilla ei ollut juuri ulkopoliittista kokemusta, hän oli aikaansa nähden liberaali, eurooppalaismielinen sekä lain ja oikeusvaltion nimeen vannova presidentti.
Tilanteessa, jossa sisällissodan kahtiajaon lisäksi maata riepottelivat espanjantautiepidemia, taloudellinen niukkuus, arvaamattoman itänaapurin uhka ja niin oikealla kuin vasemmalla puuhatut ääriliikkeet, yhteiskunta pidettiin avoimena ja perustuslaki kunniassa.
Perusoikeuksia rajoittamaan ja lakeja sekä hyvää hallintotapoja rapauttamaan pyrkivistä tahoista ei tuolloinkaan ollut pulaa.
Marja-Liisa ja Seppo Hentilä: Tasavallan ensimmäiset – Presidenttipari Ester ja Kaarlo Juho Ståhlberg 1919–1925. Siltala, 512 s.
Juttu on lyhennelmä artikkelista, joka on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä lokakuussa 2022.
Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä. Lehden voit tilata täältä.