Työryhmä haluaa parantaa varhaista tukea kouluissa ja varhaiskasvatuksessa sekä selkeyttää, mitä inkluusio tarkoittaa
Inkluusion käsitettä ja toimeenpanoa varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa tulisi selkeyttää, katsoo opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä.
Myös oppimisen tuen tarpeiden varhaista tunnistamista ja ennaltaehkäiseviä pedagogisia käytäntöjä tulee työryhmän mukaan vahvistaa.
Työryhmä luovutti perjantaina opetusministeri Li Anderssonille (vas.) valmistelemansa raportin, joka sisältää yhteensä 66 kehittämisehdotusta lapsen tuen, oppimisen ja koulunkäynnin tuen ja inkluusion edistämistoimista varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa.
Ehdotuksissa peräänkuulutetaan muun muassa lainsäädännön selkiyttämistä, opetussuunnitelman ohjauksen täsmentämistä sekä paikallistason käytäntöjen yhdenmukaistamista ja selkiyttämistä. Työryhmä näkee myös tarvetta monenlaiselle opetushenkilökunnan täydennyskoulutukselle tuen ja inkluusion teemoista.
Työryhmä ehdottaa myös selvitystä siitä, miten nykyisen lainsäädännön mukainen inklusiivinen varhaiskasvatus ja opetus toteutuu kunnissa.
Inklusiivisten käytäntöjen vahvistamiseksi työryhmä ehdottaa kansallista toimeenpanosuunnitelmaa varhaiskasvatukseen sekä esi- ja perusopetukseen.
– Kaiken keskiössä on ja tulee olla lapsen oikeus saada tarvitsemaansa tukea. Meidän on varmistettava, että tämä oikeus toteutuu, Andersson sanoi luovutustilaisuudessa.
Viime aikoina keskustelua herättänyt inkluusio tarkoittaa työryhmän määritelmän mukaan lasten oikeutta tarvitsemaansa riittävään ja oikea-aikaiseen tukeen yhteisöissä, joissa he elävät.
Inkluusiossa tärkeitä periaatteita ovat muun muassa oppimisen esteiden vähentäminen, oppimisvalmiuksien ja -tapojen huomiointi sekä se, ettei ketään suljeta kasvatus- ja koulutusjärjestelmän ulkopuolelle vammaisuuden tai tuen tarpeiden perusteella.
Sekä työryhmä että opetusministeri olivat yhtä mieltä myös siitä, että inkluusion toteutumiselle merkittävä haaste on riittävien resurssien puute.
– Inkluusiota on liian usein käytetty säästökeinona, eli sitä on toteutettu ilman riittäviä voimavaroja ja resursseja, Andersson sanoi.
Työryhmä ja opetusministeri painottivat myös, ettei inkluusio tarkoita sitä, että erityisryhmistä tai erityisluokista luovuttaisiin kokonaan.
– Niitä pitää olla, jos niitä lapsi tarvitsee, sanoi opetusneuvos Kirsi Alila.
Andersson sanoi, ettei näe tarkoituksenmukaisena tai järkevänä palata järjestelmään, jossa kaikki tukea tarvitsevat oppilaat eristettäisiin muista. Ministeri nosti esiin, että noin joka viidennellä esi- ja perusopetuksen oppilaalla on jokin tuen päätös, eikä hän sen pohjalta näe täyttä eriyttämistä edes mahdollisena.
Anderssonin mukaan esimerkiksi vammaisjärjestöt ovat keskusteluissa pitäneet inkluusioperiaatetta hyvin tärkeänä.
– Kyse on minusta pohjimmiltaan yhdenvertaisuudesta, Andersson sanoi.
Raportti sisältää myös useita kehittämisehdotuksia varhaisen tuen vahvistamiseksi.
Tuen tarpeiden varhaista tunnistamista tulisi työryhmän mukaan vahvistaa esi- ja perusopetuksessa etenkin luku- ja kirjoitustaidon sekä matemaattisten taitojen osalta.
Varhaiskasvatuksessa työryhmä kiinnittäisi huomiota alle kolmevuotiaiden lasten tukemiseen.
Työryhmän työskentelyn aikana varhaiskasvatuslakiin tehtiin jo muutos, jonka tavoitteena on vahvistaa lapsen oikeutta tukeen.
Perjantaina julkistettu selvitys on osa hallituksen Oikeus oppia -kehittämisohjelmaa.
Työryhmän laatimat kehittämisehdotukset on tarkoitettu seuraavan hallitusohjelman valmistelun pohjaksi. Käytännössä ehdotukset voisivat lopulta tarkoittaa esimerkiksi sääntelyä ryhmäko’oista ja erityisopettajien tarpeesta, sanoi ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen.
Anderssonin mukaan seuraavan vaalikauden tärkein koulutuspoliittinen tehtävä tulisi olla oppimisen tuen kokonaisuudistus. Opetusministeri esittää, että seuraava hallitus kohdistaisi oppimisen tuen kokonaisuudistukseen 200 miljoonaa euroa.
Andersson sanoi kannattavansa sitä, että osana kokonaisuudistusta säädettäisiin muun muassa erityisopettajamitoituksesta.
Työryhmä toivoo raportistaan työkalua myös kunnille.
– Siellä voitaisiin aloittaa keskustelu raportin kehittämistoimista ja lähteä vaikka omia toimintakäytäntöjä kehittämään niiltä osin, kuin se on mahdollista ja tarpeen, sanoi Kirsi Alila.