Tutkijat varoittavat: Uusi vaalirahaskandaali vain ajan kysymys – järjestelmä uudistettava

Eduskuntavaalikampanjoiden vaalirahoitus on kehittymässä väärään suuntaan. Jos siihen ei puututa, uusi vaalirahaskandaali on vain ajan kysymys.

Näin varoittavat politiikan tutkijat Erkka Railo, Mari K. Niemi, Ville Pitkänen ja Sini Ruohonen tänään julkaistavassa kirjassaan Kamppailu vallasta – eduskuntavaalikampanjat 1945–2015.

Tutkijoiden mukaan vuonna 2011 nähty kampajankulujen lasku oli vain hetkellinen.

Viime vuoden vaaleissa budjetit olivat jälleen ennätyssuuria; kansanedustajaksi valituilla keskimäärin 38 400 euroa.

Vain kolme ehdokasta pääsi läpi alle 5 000 euron budjetilla. He olivat perussuomalaisten, sittemmin SDP:n Maria Tolppanen, perussuomalaisten Tiina Elovaara ja kokoomuksen Kari Tolvanen.

Railo ja Ruohonen toteavat, että suomalainen vaalirahajärjestelmä asettaa ehdokkaat monella tapaa eriarvoiseen asemaan.

– Puolueet ovat keskenään eriarvoisessa asemassa, miehet ja naiset ovat eriarvoisessa asemassa ja ennen muuta eriarvoisessa asemassa ovat puolueiden kärkiehdokkaat verrattuna ”tavallisiin” ehdokkaisiin.

Tutkijoiden mukaan ”vanhat” puolueet kokoomus, keskusta, SDP, vasemmistoliitto ja RKP hyötyvät pitkän ajan kuluessa keräämästään varallisuudesta ja kontakteistaan.

Vasemmistopuolueita tukevat ammattiyhdistysliike ja työväenjärjestöt, kun taas porvaripuolueet saavat rahaa yrityksiltä ja säätiöiltä. Perussuomalaisilta, vihreiltä ja kristillisdemokraateilta vastaavat kontaktit puuttuvat.

Suomalainen vaalirahajärjestelmä suosii miehiä.

Tutkijoiden mukaan suomalainen vaalirahajärjestelmä suosii miehiä.

Viime vaaleissa miesehdokkaiden kampanjoiden keskimääräinen koko oli noin 20 prosenttia suurempi kuin naisten, mikä kertoo myös siitä, että miehet saivat enemmän lahjoituksia ja muuta apua.

Esimerkiksi yhdistysten antama tuki jakaantui erittäin epätasaisesti SDP:n mies- ja naisedustajien kesken vuoden 2015 vaaleissa. Miehet saivat keskimäärin 16 930 euroa, mutta naiset vain 7 020 euroa.

Myös miesten ja naisten saamissa yritystuissa oli suuria eroja. Keskustan mieskansanedustajat saivat yrityksiltä vaalirahaa keskimäärin 5 200 euroa enemmän kuin saman puolueen naiset.

Lisäksi järjestelmä tukee tutkijoiden mukaan jo valtaan päässeitä henkilöitä.

Istuvien kansanedustajien kannattaa, ja heillä tavallisesti on myös varaa, sijoittaa vaalikampanjaan enemmän rahaa kuin muiden ehdokkaiden.

– Vaalirahan erikoinen piirre on, että se näyttää keskittyvän parhaiten menestyville ehdokkaille tulipa se sitten yksityisiltä lahjoittajilta, yrityksiltä tai yhdistyksiltä.

Railon ja Ruohosen mukaan kalliit kampanjat ovat seurausta Suomen vaalijärjestelmästä.

Suomalaisessa avoimen listavaalin järjestelmässä ehdokkaan valinnan listalta eduskuntaan ratkaisee hänen henkilökohtainen äänimääränsä.

– Esimerkiksi ruotsalaisessa suljetun listan järjestelmässä henkilöt valitaan puolueen valitsemassa järjestyksessä, eikä suurelle henkilökohtaiselle vaalibudjetille ole vastaavaa tarvetta, tutkijat vertaavat.

Professori Heikki Paloheimo on ehdottanut Suomen vaalijärjestelmän uudistamista Ruotsin mallin mukaan niin, että Suomessakin otettaisiin käyttöön tasauspaikkajärjestelmä, jossa puolueiden kansanedustajien määrä noudattaisi tarkemmin koko maan äänestystulosta.

Samalla vaalipiirejä olisi mahdollista pienentää.

Näin eduskuntavaaleissa toteutuisi nykyistä paremmin sekä alueellinen että suhteellinen edustavuus. Samalla kampanjarahalle asetettaisiin euromääräinen ehdokaskohtainen katto. 

– Vaikka näistä ajatuksista on vallinnut politiikan tutkijoiden piirissä laaja yhteisymmärrys, puolueet eivät ole halunneet niihin tarttua. Olisiko nyt uudistusten aika? Railo, Niemi, Pitkänen ja Ruohonen kysyvät.

Erkka Railo, Mari K. Niemi, Ville Pitkänen ja Sini Ruohonen ja: Kamppailu vallasta – eduskuntavaalikampanjat 1945–2015. Docendo, 394 s. Lisää kirjasta perjantain Suomenmaassa.