Turpeella edessä raskas saattohoito – nopea alasajo tuo rankan rakennemuutoksen turvealueille ja huolia huoltovarmuudelle
Alussa oli suo, kuokka ja Jussi, turpeennostokoneet tulivat myöhemmin.
Kun Lähi-Itä muuttui jälleen sotatantereeksi syksyllä 1973, öljyä tuottavat arabimaat leikkasivat tuotantoaan Israelin liittolaisten painostamiseksi. Syntyi maailmanlaajuinen öljykriisi, jolta Suomikaan ei säästynyt.
Energiahuollon turvaamiseksi Suomessa keksittiin kääntää soiden ruskeaan kultaan, turpeeseen.
Ensimmäiset suuret kaupunkien turvevoimalat rakennettiin 1970-luvulla Ouluun, Tampereelle ja Kuopioon. 1980-luvusta tuli turpeen kultainen vuosikymmen.
Suomen turvetuotannon nykyisestä reilusta 50 000 hehtaarista yli puolet on Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Valtaosa Suomessa nostetusta turpeesta, noin 90 prosenttia, poltetaan energiaksi.
Kaukolämmön tuotannossa turpeella tuotetun lämmön osuus oli viime vuosikymmenellä parhaimmillaan viidennes kaikesta tuotannosta.
Muuten ominaisuuksiltaan mainiolla kotimaisella polttoaineella on kuitenkin myös ikävämpi puolensa. Hiilidioksidipäästöt suhteessa turpeen rooliin energiantuotannossa ja kansantaloudessa ovat suuret.
Ilmaston näkökulmasta turpeen polttaminen on haitallisempaa kuin vastaavan määrän kivihiiltä. Vuonna 2018 turpeen osuus Suomen kaikista kasvihuonepäästöistä oli 11,7 prosenttia.
Päästöjen vähentäminen turpeen käytöstä on nähty helpommaksi ja edullisemmaksi kuin monilla muilla aloilla. Hallitusohjelman mukaan turpeen energiakäyttö vähintään puolitetaan vuoteen 2030 mennessä.
Osana hallitusohjelmassa sovittua lämmityspolttoaineiden veronkorotusta turpeen vero päätettiin tuplata hallituksen budjettiriihessä. Suhteessa muihin polttoaineisiin turpeen asema pysyi kuitenkin samana.
Bioenergia ry:n turpeesta ja kasvualustoista vastaavan toimialapäällikön Hannu Salon mukaan veronkorotus on isossa kuviossa enää ”pelkkää värinää”.
– Päästökaupan kehitys on se iso pyörä, Salo toteaa.
Turpeen nopea markkinaehtoinen alasajo perustuu biomassan käytön edullisuuteen päästökaupan piiriin kuuluvissa laitoksissa.
Salon mukaan aiemmin ajateltiin, että siirtymäaikaa energiaturpeelle voisi olla noin vuoteen 2030. Poliittiset päätökset ovat jääneet kuitenkin markkinoiden etenemisen vauhdista. Kyse on Salon mukaan ennen kaikkea asiakkaiden päätöksistä olla vähähiilisiä ja sanoutua turpeesta irti.
Energiaturpeen peli alkoi Salon mukaan tuntua pelatulta jo vuoden 2015 paikkeilla, kun ympäristöluvitus vaikeutui ja kysyntänäkymä heikentyi. Nyt sopeutuminen on hänen arvionsa mukaan edessä noin kolmessa vuodessa. Työttömyys uhkaa paria tuhatta turpeesta tavalla tai toisella leipänsä saanutta.
Kansantalouden tasolla energiaturpeen alasajon työllisyysvaikutus on suhteellisen pieni, prosentin kymmenyksen luokkaa. Alueellisesti ja erityisesti yksilötasolla muutokset tekevät kuitenkin kipeää.
Pahiten turpeen alasajo iskee Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaahan. Etelä-Pohjanmaalla turpeesta saa elantonsa yli 0,5 prosenttia työllisistä.
Alan yrittäjille pudotus on Salon mukaan raju, suoranainen romahdus.
– Oikeudenmukaisuus on vähän siinä ja tässä, hän myöntää.
Avuksi rakennemuutoksessa on kaavailtu Euroopan komission vihreän kehityksen ohjelmaan sisältyvää oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa (JTF).
Rahaston kautta tukea voisi saada esimerkiksi energiatehokkuusinvestointeihin, uudelleenkoulutukseen ja erilaisiin hiilineutraalista sopeutumista edistäviin hankkeisiin.
Salon mukaan mahdollinen rahastoapu tulee kuitenkin liian myöhään. Ensi kesänä jo iso määrä yrityksiä on vaihtanut alaa tai ajanut toimintansa alas.
– Harvat yritykset jäävät sen JTF-rahan varaan, se on ihan varma.
Salon mukaan uudet tuotteet, kuten aktiivihiili, eivät pelasta isoa kuvaa.
– Kyllä saattohoitovaihetta tässä eletään, ei voi nyt mitään.
Muiden turvetuotteiden kannattavuus on ollut Salon mukaan vahvasti sidoksissa polttoturpeeseen.
– Muutamia harvoja Lounais-Suomen soita on avattu kasvuturpeelle. Mutta kuivike on käytännössä aina tullut niistä pinnoista, kun on avattu uusia energiaturvesoita.
Turpeen osalta huoltovarmuuskeskustelua käydään Salon mukaan ennemminkin kuivikkeen ja kasvuturpeen kuin polton osalta.
– Ellei lisätoimia tule, katoaa yrittäjäkunta ja logistinen ketju. Kaikkien maakuntien osalta ei voida sanoa, että siihen olisi enää valmiutta.
Jos kaikki turpeella tällä hetkellä tuotettava energia korvattaisiin polttamalla biomassaa, kattilaan menisi todennäköisesti myös ainespuuta tai tuontibiomassaa.
Biomassan saatavuus on kuitenkin suurelta osin riippuvaista metsäteollisuuden sivujakeista ja ylijäämistä. Suomessa ei tehdä hakkuita energiapuun tarpeen vuoksi erikseen.
Huoltovarmuuskeskuksen energiahuolto-osaston johtaja Minna Haapala myöntää, että kehitystä on keskuksessa seurattu huolestuneena.
– On väistämätöntä, että turpeen käyttö laskee. Sen on pakko oikeastaan näin tapahtuakin, koska mennään kohti hiilineutraalia Suomea. Mutta sen pitäisi olla sellainen hallittu alasajo, ei nopeutettu, hän painottaa.
Haapalan mukaan turpeen alasajossa edetään todennäköisesti nopeasti. Korvaava ratkaisu on todennäköisesti puupolttoaine.
Haapalan arvion mukaan 20-luku tulee olemaan siirtymäaikaa: vuosikymmen, jona uudet, turvetta asteittain korvaavat teknologiat kehittyvät. Lämpöpumppujen ja geotermisten lämpöratkaisujen merkitys kasvaa.
– Mutta muutosvauhti on nyt niin nopea, että toivoisimme turpeen pysyvän kokonaisuudessa hiukan pidempään vielä mukana.
Haapalan mukaan myös puuhun liittyy huoltovarmuusriskejä, kuten metsäteollisuuden sivutuotteiden saatavuus ja puuntuonti.
Venäjän osuus Suomen puuntuonnista oli viime vuonna 74 prosenttia ja se kasvoi kolme prosenttia edellisvuodesta. Tuontia Venäjältä oli lähes yhdeksän miljoonaa kuutiometriä puuta.
Energiapuuta tullaan Haapalan mukaan tuomaan kannattavuussyistä, vaikka se kotimaassa riittäisikin. Myös puun varastoinnissa on omat ongelmansa. Varastointiaika on maksimissaan vuosi, eikä puuta kannata varastoida hakkeena.
Myös turpeen toimitusketjut ovat monimutkaisia suonomistajista urakoitsijoihin, koneyrittäjiin ja logistiikkatoimijoihin.
– Jos ketjut rikkoutuvat, niitä on vaikea saada pikaisesti koottua takaisin.
Haapalan mukaan Huoltovarmuuskeskus korostaa siksi, että turpeen käytön hallitussa vähentämisessä ei varomattomasti rikottaisi toimivia ketjuja.
Sivummalle turvekeskustelussa on jäänyt myös turpeen merkitys sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa erityisesti talvikauden sähkön kulutuspiikeissä.
– Jos turpeen käyttö kielletään myös näissä yhteistuotantolaitoksissa tai sen käyttö vähenee, sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia näiden laitosten uusinvestointeihin.
Hannu Salo korostaa myös, että turpeen käytön pitkä historia on muuta kuin energiaa ja muulle kuin polttoturpeelle on edelleenkin käyttöä. Jos tuotanto loppuu Suomessa, kasvu- ja kuiviketurvetta tuotetaan muualla.
Salon mukaan ainakin kasvuturpeella olisi maailmanlaajuista kysyntää, varsinkin jos tuonti Venäjältä sakkaa tai jokin sertifikaatti estää venäläisen turpeen käyttöä.
– Siellä sitä on rajattomasti, ja se asettaa hinnan.
Vaikka turpeen käytöllä on kiistattomat ympäristö- ja ilmastohaittansa, sen hyödyntämisellä on säästetty myös metsiä.
– Jos parhaimmillaan lähes 60 000 hehtaaria olisi otettu metsistä, se olisi vähintään nolla perään, Salo laskeskelee.
Samalla turve on tuonut myös vaurautta alueille, joiden taloutta ei olisi voitu metsillä pyörittää
– Tämä näkökulma pitäisi aina muistaa, Salo opastaa.
Juttu on julkaistu Suomenmaan marraskuun numerossa. Suomenmaan voit tilata täältä.