Tuore selvitys hälyttää lapsiperheköyhyyden pahenemisesta – keskustan Kemppi: “pelkona toimeentulopommi“

Politiikka

Pelkona on lapsiperheiden toimeentulopommi, eduskunnan köyhyysryhmän varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi (kesk.) arvioi tuoretta selvitystä, jonka mukaan köyhyys koskettaa yhä useampaa lapsiperhettä.

– Ne perheet ovat joutuneet erityisen tiukoille, jotka ovat eläneet pienillä tai riittämättömillä tuloilla jo aikaisemmin.

Kemppi kertoo Suomenmaalle olevansa erityisen huolissaan yhden vanhemman perheistä, joiden toimeentulo on haavoittuvampi.

Puolueettomista asiantuntijoista kootun ryhmän selvityksestä kävi ilmi, että myös yrittäjäperheissä ollaan kovilla.

Viikon verran auki olleeseen kyselyyn saatiin liki 300 vastausta, pääosin lapsiperheiltä, mutta myös perheiden läheisiltä ja ammattilaisilta.

– Paras lääke on se, että vanhemmille riittäisi töitä ja tilanne ei pitkity. Tarvitaan kuitenkin myös laajempaa täsmäapua, sillä ilmiö on ollut jo ennen koronaepidemiaa, Kemppi sanoo.

Kempin mukaan hädänalaisten isoja kuluja pitää helpottaa esimerkiksi remontoimalla asumistukijärjestelmää.

– Vahvin selkänoja on se, että kunnat voivat hyvin – sillä on iso selkänoja lasten ja perheiden arkeen. Haasteita toimeentulossa on myös erityisesti omaishoitajavanhemmilla ja opiskelevilla vanhemmilla.

Kemppi toivoo, että epidemian aikana yleistynyt naapuriapu jatkuu myös koronaviruksen taltuttamisen jälkeen.