Texasin äkkitulvien kuolonuhrien määrä noussut yli sataan
Yhdysvaltain Texasissa tuhoa kylväneissä äkkitulvissa on kuollut yli sata ihmistä, viranomaiset kertovat. Kuolonuhrien määrä on noussut tasaisesti viime päivinä, ja sen odotetaan vielä jatkavan nousuaan.
Osavaltion keskiosaan rankkasateiden vuoksi varhain perjantaina iskeneet tulvat ovat koetelleet erityisesti Kerrin piirikuntaa.
Uutiskanava CNN:n mukaan Kerrin alueella on kuollut ainakin 84 ihmistä, joista 28 on ollut lapsia. Kateissa on kaikkiaan yli 20 ihmistä.
Tulvat ovat muun muassa osuneet tuhoisasti tyttöjen kesäleiriin rajusti tulvineen Guadalupejoen varrella, ja viranomaiset etsivät yhä kymmentä leiriläistä ja yhtä leiriohjaajaa. Maanantaina viranomaiset kertoivat, että kuolleiden joukossa on 27 kesäleirillä ollutta. Leirillä oli ollut katastrofin iskiessä noin 750 ihmistä.
– Rankkasateiden uhka on edelleen olemassa, ja ne voivat aiheuttaa tulvia, Texasin kuvernööri Greg Abbott sanoi lausunnossa maanantaina.
Alueelle satoi perjantain vastaisena yönä kuukausien sademäärä, ja Guadalupejoen vedenpinta nousi noin kahdeksan metriä 45 minuutissa. Tämän jälkeen alueella on nähty jaksottaisia sateita.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vahvisti aikovansa vierailla Texasissa perjantaina.
Trumpia on kritisoitu leikkauksista, joita hänen hallintonsa on tehnyt Yhdysvaltain kansallisessa sääpalvelussa (NWS) ja Yhdysvaltain sää- ja valtamerentutkimusorganisaatiossa (NOAA). Leikkausten on muun muassa katsottu heikentäneen säävaroitusjärjestelmiä.
Hallinto pyrki maanantaina torjumaan Trumpia vastaan esitetyn kritiikin.
– Presidentti Trumpin syyttäminen näistä tulvista on turmeltunut valhe, eikä siihen ole mitään syytä tänä kansallisen surun aikana, Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitt sanoi toimittajille maanantaina.
Trump on kuvaillut Texasin äkkitulvia katastrofiksi, jota kukaan ei odottanut. Lisäksi hän on antanut ymmärtää, että ennakoivien toimien epäonnistuminen olisi jotenkin hänen edeltäjänsä Joe Bidenin syytä.
Leavittin mukaan NWS oli antanut oikea-aikaisia ja tarkkoja ennusteita ja varoituksia. Asiantuntijat ovat olleet pitkälti samoilla linjoilla, ja ilmastotieteilijä Daniel Swain on osaltaan arvioinut, että ongelmana oli varoitusten välittämisen epäonnistuminen.
New York Times -lehti uutisoi viikonloppuna, että NWS:ssä oli ollut Texasin tuhoisien tulvien alla useita keskeisiä paikallistason tehtäviä täyttämättä. Lehden lähteiden mukaan palvelusta olisi uupunut kokeneita ihmisiä, jotka tavallisesti vastaavat viestinnästä viranomaisten kanssa varoitusten antamisen jälkeen.
Sääpalveluiden leikkausten lisäksi esille ovat nousseet Trumpin pyrkimykset suitsia liittovaltion hätätilaviraston Feman toimintaa. Trump on toistuvasti ilmaissut halunsa uudistaa Femaa tai jopa lakkauttaa koko virasto.
Kesäkuussa Trump ilmoitti, että hänen hallintonsa aikoo vähentää merkittävästi Feman tarjoamaa hätäapua tämän vuoden hurrikaanikauden jälkeen. Trump on sanonut haluavansa, että katastrofeihin ja muihin hätätiloihin vastaamisesta huolehdittaisiin osavaltiotasolla.
Fema-aikeistaan huolimatta Trump hyväksyi sunnuntaina katastrofijulistuksen, joka vapauttaa liittovaltion resursseja republikaanijohtoiselle Texasille.
Äkkitulvia syntyy, kun rankkasateiden vesi ei pysty imeytymään maahan. Äkkitulvat ovat Texasin etelä- ja keskiosissa niin yleisiä, että alue tunnetaan paikallisesti liikanimellä äkkitulvakuja.
Tutkijat ovat sanoneet, että ihmisten aiheuttama ilmastonmuutos on tehnyt äärimmäisistä sääilmiöistä, kuten tulvista, aiempaa yleisempiä ja voimakkaampia.