Tekstiilitaiteilija Maija Lavonen on kuollut
Tekstiilitaiteilija Maija Lavonen on kuollut 92-vuotiaana. Asiasta kertoi STT:lle lauantaina Lavosen tytär. Hänen mukaansa Lavonen kuoli lauantaina yksityisessä palvelukodissa Helsingin Töölössä.
Muun muassa ryijyperinteen uudistajana tunnettu Lavonen piti vuosikymmeniä kestäneellä urallaan lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistui yhteisnäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Hänen töitään on ollut esillä esimerkiksi Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Italiassa.
Suomessa Lavosen töitä on ollut esillä monissa keskeisissä taidemuseoissa ja kokoelmissa sekä julkisissa tiloissa.
Lavonen palkittiin uransa aikana muun muassa Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1992. Hänelle myönnettiin samana vuonna myös kirkkotaiteen Engel-palkinto. Hänet nimitettiin Vuoden tekstiilitaiteilijaksi vuonna 1996.
Lavonen syntyi Iissä Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 1931. Hänellä oli kaksi lasta, kuvataiteilija Kuutti Lavonen ja dramaturgi Sussa Lavonen.