Syystulva on ollut poikkeuksellinen Länsi-Suomessa
Jokien vedenpinnat ovat nousseet monin paikoin keskimääräistä tulvaa korkeammalle Varsinais-Suomesta Vaasaan yltävällä alueella. Osin virtaamat ovat olleet poikkeuksellisen suuria, kertoivat Suomen ympäristökeskus (Syke) ja Ilmatieteen laitos.
– Poikkeuksellisen tulvatilanteesta tekee tulva-alueen laajuus sekä paikoin harvinaisen suuret virtaamat, jotka toistuvat keskimäärin kerran 50–100 vuodessa. Runsaan sateen alue kattoi lähes koko Satakunnan ja Varsinais-Suomen yltäen vielä Pirkanmaalle ja Pohjanmaan eteläosiin, Syken tutkija Harri Myllyniemi sanoo tiedotteessa.
Eteläisessä ja läntisessä Suomessa on tulvinut laajalti maanantai-illasta lähtien. Tulvat ovat syntyneet lumen sulamisen ja runsaiden sateiden yhteisvaikutuksesta. Tulvat ovat aiheuttaneet laajalti vahinkoja, kun vedet ovat muun muassa vuotaneet kiinteistöihin sekä katkoneet teitä.
Asiantuntijoiden mukaan ilmastonmuutos lisää vastaavia talvitulvia Etelä-Suomessa, kun sademäärät kasvavat ja lämpötilat nousevat.
Tulvia on ollut etenkin Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pirkanmaalla. Näillä alueilla vuorokauden sadekertymä oli maanantaina laajalti 35–45 millimetriä, Ilmatieteen laitos kertoo.
Myös Etelä-Suomessa sateet ja sulava lumi ovat aiheuttaneet pienten jokien ja purojen tulvimista. Taajamissa on esiintynyt hulevesitulvia, kun pakkautunut lumi on tukkinut hulevesireittejä eikä niiden vetokyky ole riittänyt.
Etelä- ja Länsi-Suomen hulevesitulvat helpottivat kuitenkin jo tiistain aikana.
Tulvavaroitus on paikoin voimassa ainakin vielä torstaina. Ilmatieteen laitos on antanut tulvavaroituksen Etelä-Pohjanmaalle, Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen.
Etelä-Pohjanmaalla vesi saattaa nousta Kyrönjoella Nikkolassa tasolle, jonka ylittyessä täytyy avata tulvapenkereet ja juoksuttaa vettä pelloille, Ilmatieteen laitos ja Syke ennustivat keskiviikkona.