"Suunnan on muututtava" – Keskusta jätti välikysymyksen sote-palveluista
Keskusta jätti tiistaina hallitukselle välikysymyksen suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista. Keskusta kysyy muun muassa, miten hallitus aikoo varmistaa suomalaisille perustuslain mukaiset sote-palvelut, kun se samaan aikaan leikkaa palveluista ja lisää yksityisen hoidon Kela-korvauksia.
Mukana välikysymyksessä on Liike Nyt.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan puolue ei leikkaisi sote-palveluista.
Kaikkosen sanoo tiedotteessa, että keskusta antaisi hyvinvointialueille enemmän aikaa talouden kuntoon laittamiseen, jotta terveysasemia ja muita lähipalveluja ei jouduttaisi ajamaan alas.
– Parantaisimme perusterveydenhuoltoa yksityisten terveysjättien tukemisen sijaan, jotta hoitojonot lyhenisivät ja päivystysten ruuhkat helpottaisivat. Ottaisimme käyttöön omalääkärit ja -hoitajat, keskustajohtaja summaa.
Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli sanoo välikysymyksen olevan hätähuuto ihmisille tärkeiden sote-palveluiden puolesta.
Kallin mukaan hallituksen politiikka on johtanut siihen, että hoitojonot ovat pitkiä, päivystykset ovat ruuhkautuneet ja lähipalveluja ajetaan alas.
– Hyvinvointialueilla on tulossa tai menossa yt:t, vaikka hoitajista, lääkäreistä ja muista ammattilaisista on pulaa. Myös pieniä hoito- ja hoiva-alan yrittäjiä on ajautunut ahdinkoon. Tällä menolla sosiaali- ja terveyspalvelut ovat vaarassa, Kalli sanoo tiedotteessa.
– Suunnan on muututtava, sillä sosiaali- ja terveyspalvelujen romahtaminen kävisi inhimillisesti ja taloudellisesti kalliiksi. Siihen meillä ei yhteiskuntana ole varaa, hän lisää.
Keskustan ja Liike Nytin välikysymyksessä kysytään myös, miksi hallitus ei anna hyvinvointialueille lisää aikaa talouden kuntoon laittamiseen, jotta pakkoraossa tehtävältä ihmisten lähipalvelujen karsimiselta ja keskittämiseltä vältyttäisiin.
Välikysymyksessä myös tiukataan, miten sosiaali- ja terveyspalvelut varmistetaan pienituloisille asiakasmaksujen tuntuvien korotusten jälkeen sekä mitä hallitus aikoo tehdä kohtuuttomasti kasvaneille vuokratyövoimakustannuksille.
Vastausta välikysymyksessä kaivataan myös siihen, siirretäänkö matkakustannusten korvaukset Kelalta hyvinvointialueille ja miten hallitus aikoo turvata ammattitaitoisten työntekijöiden saatavuuden.
Hallituksen pitää vastata välikysymykseen 15 päivän kuluessa sen jättämisestä.