Sisäministeriö: Suomi tarjonnut kolmanneksi eniten Ukraina-tukea EU:n mekanismin kautta
Suomi on ollut kolmanneksi aktiivisin EU:n pelastusmekanismin kautta apua Ukrainalle tarjonnut maa, kertoo sisäministeriö. Ukrainaan on toimitettu materiaalista hätäapua kahden vuoden ajan.
Suomi on lähettänyt Ukrainaan jo lähes 300 rekkalastillista materiaaliapua, johon on sisältynyt esimerkiksi suuria määriä energiasektorin, terveydenhuollon sekä pelastustoimen apua.
Avustusrekkojen lisäksi Suomi on lähettänyt Ukrainaan yhteensä 76 ajoneuvoa, esimerkiksi pelastustoimen ajoneuvoja ja linja-autoja. Materiaaliavun rahallinen arvo on sisäministeriön mukaan noin 20 miljoonaa euroa, mikä perustuu pitkälti materiaalien poistohintoihin.
Ukraina tarvitsee sisäministeriön mukaan tukea yhteiskunnan kriittisten toimintojen ja kriittisen infrastruktuurinsa ylläpitoon. Terveydenhuollon keskeisinä tarpeita taas ovat lääkkeet, erilaiset hoitotarvikkeet ja -laitteet sekä apuvälineet.
EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta on annettu materiaalisen hätäavun lisäksi myös mekanismin toimintaa tukevaa asiantuntija-apua Ukrainan naapurimaihin sekä vastaanotettu Ukrainasta evakuoituja sairaanhoitoa tarvitsevia potilaita.
– Suuri osa lähetetystä materiaaliavusta on lahjoituksia yhteiskunnan eri sektoreilta. Kiitämme kaikkia lahjoituksia tehneitä yrityksiä, virastoja, kuntia, hyvinvointialueita, järjestöjä ja muita toimijoita, sanoo sisäministeriön asiantuntija Heikki Honkanen tiedotteessa.
Euroopan maat ovat tehneet EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta Ukrainalle kaikkiaan 3 381 avuntarjousta. Suomi on tarjonnut apua 276 kertaa. Kahden vuoden aikana Ukraina on pyytänyt apua 182 kertaa.
Suomi jatkaa ministeriön mukaan aktiivista hätäavun toimittamista Ukrainaan.
Venäjä aloitti laajan hyökkäyssotansa Ukrainaan lähes kaksi vuotta sitten. Hyökkäyksen alkamisen toinen vuosipäivä on lauantaina. Viime viikon torstaina tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun EU:n pelastuspalvelumekanismi aktivoitiin Ukrainan avunpyynnön seurauksena.