Suomen Valkoisen Ruusun suurristi korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppäselle – kunniamerkkien saajissa myös arkkipiispa Tapio Luoma ja UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen
Suomen Valkoisen Ruusun suurristi -kunniamerkki on myönnetty tänä vuonna korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppäselle. Leppänen on toiminut korkeimman oikeuden presidenttinä vuodesta 2019 alkaen.
Suomen Valkoisen Ruusun suurristi on korkea-arvoisin tänä vuonna myönnetty kunniamerkki.
Suomen Leijonan suurristin saavat Suomen Pankin entinen pääjohtaja Sirkka Hämäläinen-Lindfors ja arkkipiispa Tapio Luoma.
Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan komentajamerkki puolestaan myönnetään Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämiehelle sekä metsäteollisuusyhtiö UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesoselle.
Kunniamerkit myöntää tasavallan presidentti.
Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkkejä annetaan isänmaan palveluksessa ansioituneille kansalaisille, ja Suomen Leijonan kunniamerkkejä annetaan tunnustukseksi huomattavista siviiliansioista ja sotilaallisista ansioista.
Viidelle henkilölle on tänä vuonna myönnetty Suomen Leijonan 1. luokan komentajamerkki. Joukossa on muun muassa diplomaatteja. Kyseisen merkin saavat muun muassa vuorineuvos, talousvaikuttaja Stig Gustavson sekä ulkoasiainneuvos, Suomen Tukholman-suurlähettiläs Maimo Henriksson.
Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkin saajista löytyvät muun muassa Tokmanni-ketjun perustajanakin tunnettu kauppaneuvos Kyösti Kakkonen, kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen sekä korusuunnittelija ja kuvanveistäjä Björn Weckström.
Suomen Leijonan komentajamerkin saajissa on tänä vuonna muun muassa kansanedustajia, liike-elämän edustajia ja tunnettuja kulttuurinimiä.
Kunniamerkki on myönnetty muun muassa säveltäjä Kaj Chydeniukselle, oopperalaulaja Soile Isokoskelle, peliyhtiö Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paanaselle, professori, perustuslakiasiantuntija Martin Scheininille, näyttelijä Seela Sellalle sekä kirjailija Kaari Utriolle.