Suomalainen rauhanturvaaja loukkaantunut räjähdeonnettomuudessa Libanonissa
Suomalainen Libanonissa ollut rauhanturvaaja on loukkaantunut räjähdeonnettomuudessa, kertoo Maavoimat tiedotteessa. Onnettomuus tapahtui yhdeksältä aamulla paikallista aikaa.
Maavoimien mukaan joukkue oli suorittamassa suunniteltua partiotehtävää räjähdyksen tapahtuessa. Räjähdyksessä rauhanturvaaja sai osaan alaraajaa kohdistuneen vamman. Häntä hoidettiin tapahtumapaikalla, minkä jälkeen hänet toimitettiin jatkohoitoon sairaalaan.
– Kaikille operaatiossa palveleville rauhanturvaajille ja loukkaantuneen läheisille tarjotaan keskusteluapua tapahtuman johdosta, sanotaan tiedotteessa.
Maavoimien mukaan loukkaantuneen rauhanturvaajan läheiset on tavoitettu.
YK:n johtama Libanonissa toimiva Unifil-rauhanturvaoperaatio tutkii tapahtunutta
Unifiliin osallistuu noin 200 suomalaista. Suomi toimii Libanonissa Ranskan johtamassa yhteispataljoonassa, joka partioi koko Unifilin operaatioalueella. Unifilin vastuualue sijaitsee Etelä-Libanonissa Israelin rajan tuntumassa.
Tammikuussa kolme suomalaista rauhanturvaajaa loukkaantui lievästi Libanonissa. Tuolloin suomalaiset olivat ajoneuvopartiossa alueella, jossa Israelin asevoimat operoi, kun partioreitin varrella olleessa rakennuksessa tapahtui räjähdys.
Yksi ajoneuvoista vaurioitui räjähdyksessä, ja kolme siinä olleesta neljästä suomalaisesta rauhanturvaajasta loukkaantui lievästi.