Sukunimeensä kyllästynyt löytää vaihtoehtoja historiankirjoista
Sukututkimus on lisännyt suosiotaan kovaa vauhtia, ja sen harrastajat löytävät netin sukupuupalveluista helposti tietoja esivanhemmistaan. Jos oma sukunimi ei enää viehätä, sukuhistoriasta voi poimia itselleen uuden nimen jopa 1800-luvun alkupuolelta asti.
Valinnanvaraa sukunimen vaihtajilla riittää, sillä itselleen voi hakea nimeä, joka on ollut käytössä viiden sukupolven aikana.
Tavallinen tapaus on, että sukunimeksi otetaan esimerkiksi äidin tai mummon tyttönimi, kertoo lakimies Katja Mäkeläinen Digi- ja väestötietovirastosta (DVV), joka käsittelee hakemukset nimien muuttamiseksi.
– Moni haluaa nimen ihmiseltä, johon löytyy läheinen yhteys ja tunneside.
Osa hakijoista kurkottaa kuitenkin kauemmaksi menneisyyteen ja hakee itselleen aiemmin eläneiden sukulaisten nimiä. Sukututkijat löytävät niitä helposti esimerkiksi internetin sukupuupalveluista.
Iäkkäämmät ihmiset voivat hakea nimivaihtoehtoja hyvinkin kaukaa historiasta. Käsiteltävänä on parhaillaan esimerkiksi hakemus, jossa nimi on peräisin vuonna 1835 syntyneeltä sukulaiselta.
DVV pyytää nimenmuutoksista tarvittaessa lausuntoja nimilautakunnalta. Syynä on usein se, että nimien kirjoitusasu vanhoissa asiakirjoissa oli horjuvaa.
Hallintokielenä 1800-luvulla oli ruotsi, ja esimerkiksi kirkonkirjat ja veroluettelot tehtiin ruotsiksi. Papit ja virkamiehet olivat usein ruotsinkielisiä, eivätkä kaikki osanneet kunnolla suomea.
– He kirjasivat nimiä aikansa ruotsinkielisen käytännön ja oman näkemyksensä mukaan. Nimilautakunta ei voi puoltaa sellaisia nimiä, jotka eivät vastaa vakiintunutta kotimaista nimikäytäntöä, kertoo nimilautakuntaan kuuluva Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P.T. Kuusiluoma.
Esimerkiksi Itä-Suomessa yleisistä nen-päätteisistä sukunimistä voitiin jättää kaksi viimeistä kirjainta pois. Joskus k-kirjan korvattiin c:llä ja kk-konsonantit ck:lla. Ässän tilalla saatettiin käyttää z-kirjainta. Niinpä Heikki Kokkosesta tuli vaikka Hindrich Coccoin tai Kockoin. Penttilästä saattoi tulla Bengtilä ja Nikkasesta Niccain.
– Sukunimien suhteen ollaan tietyllä tavalla vanhoillisia. Kyse on paljolti siitä, että täällä pienellä kielialueella halutaan vaalia kansallista nimikulttuuria, Kuusiluoma sanoo.
DVV tekee ratkaisut nimenmuutoksista. Käytäntönä on, että 1900-luvun asiakirjoissa esiintyvät sukunimet hyväksytään. Sen sijaan tätä vanhemmista asiakirjamerkinnöistä on etu- ja sukunimilain mukaan pyydettävä nimilautakunnan lausunto.
– Usein kyse on juuri vanhojen asiakirjojen tulkitsemisesta: mikä on nimen oikea kirjoitusasu ja onko kyseessä sukunimi vai esimerkiksi patronyymi, summaa nimilautakunnan sihteeri Joanna Grandell.
Suomessa patronyymeja ja matronyymejä muotoa Henrikinpoika tai Maijantytär ei hyväksytä sukunimiksi.
Moni suomalainen löytää sukuhistoriastaan myös ruotsalaisia nimiä, joiden suhteen ei yleensä tule ongelmia. Kuusiluoman mukaan kuitenkin myös niiden pitäisi vastata sukunimien nykyisiä vakiintuneita kirjoitusasuja.
Nimen esiintyminen suvussa pitää osoittaa virkatodistuksella. Jos sitä ei löydy, mukaan voi liittää muita vanhoja asiakirjoja. Asiasta päätetään näytön perusteella.
