Raportti: Alkoholihaitoista vähintään 1,4 miljardin euron hintalappu yhteiskunnalle viime vuonna – riskikäyttöön vaikuttaa myös työkulttuuri
Alkoholihaitat aiheuttavat runsaasti kuluja suomalaiselle yhteiskunnalle. Aalto-yliopiston tutkijatohtorin Niilo Luotosen raportin mukaan alkoholista aiheutui yhteiskunnalle viime vuonna vähintään noin 1,4 miljardin euron kustannukset.
Luvussa ovat mukana alkoholin aiheuttamien kuolemien, hoitojaksojen ja rikosten sekä työkyvyttömyyden yhteenlasketut kustannukset.
Lisäksi alkoholin vuoksi menetetystä työpanoksesta koitui suomalaisille työnantajille arviolta vähintään 500 miljoonan euron taloudelliset menetykset.
Kaikkiaan kustannukset syntyvät siitä, ettei työelämään kyetä osallistumaan sekä siitä, että aiheutetaan työtä muille, esimerkiksi terveydenhuollolle ja oikeuslaitokselle. Lisäksi kustannuksia aiheuttaa se, että osa työn arvosta kanavoituu alkoholin aiheuttamiin varhaiseläkkeisiin ja sairauspäivärahoihin. Alkoholihaitat myös laskevat työntekijöiden työpanosta ja tuottavuutta.
Luotosen mukaan työyhteisöllä ja työkulttuurilla näyttäisi olevan aidosti merkitystä alkoholin riskikäytön kannalta.
– Alkoholin riskikäyttö on tutkimusten mukaan yhteydessä esimerkiksi työn stressaavuuteen, huonoon johtamiseen ja työyhteisön juomisnormeihin, sanoo Luotonen tiedotteessa.
Raportin ovat tilanneet Alko, Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry ja Työturvallisuuskeskus.
Alkoholihaittojen kustannukset Suomessa ovat laskeneet vuodesta 2018 vuoteen 2022. Myös vuonna 2018 asiaa selvitettiin yksityiskohtaisesti.
Kustannusten laskuun on vaikuttanut asukaskohtaisen kulutuksen väheneminen, johon edelleen ovat vaikuttaneet muun muassa alkoholiverojen nostot. Toisaalta alkoholin aiheuttamien kuolemien, hoitojaksojen ja rikosten lukumäärät ovat joinain vuosina myös nousseet samalla, kun kulutus on vähentynyt.
– Vaikka alkoholin kulutus laskisi, eivät kaikki alkoholihaitat itsestään selvästi vähene, sanoo Luotonen.
Raportista selviää, että ainakin alkoholin aiheuttamat rikokset ovat viime vuosina yleistyneet kulutuksen laskusta huolimatta.