Presidentti Stubb: Suomi tuomitsee Israelin maahyökkäyksen Gazaan
Suomi tuomitsee Israelin maahyökkäyksen Gazaan, sanoo presidentti Alexander Stubb. Hän puhui asiasta tiistaina suomalaisille toimittajille valtiovieraillullaan Latviassa. Stubbin mukaan hyökkäys rikkoo kansainvälistä oikeutta ja normeja.
– Kansainvälinen yhteisö ja itse asiassa me ihmisinä olemme epäonnistuneet tämän tilanteen hallitsemisessa ja torjumisessa, Stubb sanoi.
Stubbin mukaan inhimillinen hätä on suuri.
– Me pystymme tällä hetkellä auttamaan humanitäärisen avun kautta, muita keinoja ei valitettavasti ole.
Israel aloitti varhain tiistaina maahyökkäyksen Gazan kaupunkiin.
Suomen ulkopolitiikan virallinen linja on tukea kahden valtion mallia Israelin alueella. Stubb korostaa, että Palestiinan valtion tunnustaminen on määritelmällisesti kahden valtion mallin pohja.
Stubb on kertonut olevansa valmis hyväksymään esityksen Palestiinan valtion tunnustamisesta, jos valtioneuvosto sellaisen tekee. Stubb ei kuitenkaan usko näin tapahtuvan ennen YK:n yleiskokousta.
– Jotenkin en usko saavani tätä esitystä ennen YK-kokousta ensi viikolla.
Hallituksessa perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit vastustavat Palestiinan tunnustamista.
YK:n riippumattoman tutkintakomission (COI) tutkijoiden mukaan Israel on syyllistynyt toissa lokakuusta lähtien kansanmurhaan Gazassa. Raportti julkaistiin tiistaina. Stubbilta kysyttiin mediatilaisuudessa, yhtyykö hän kansanmurhan määritelmään.
Stubb korosti, että Suomen tulokulma on joka tilanteessa kansainvälisten normien tukeminen.
– Se on ilman muuta selvää, että jos YK jostain päättää, niin Suomi sitä määritelmällisesti tukee. Tässä vaiheessa kannattaa keskittyä varsinaiseen asiaan, eli millä tavalla me voimme lieventää sitä humanitääristä ja inhimillistä tuskaa, jonka tällä hetkellä näemme.
Stubbin mukaan Suomi tulee tekemään jatkuvasti työtä tilanteen lievittämisen eteen.