Presidentti Martti Ahtisaari on kuollut
Presidentti, rauhannobelisti Martti Ahtisaari on kuollut 86-vuotiaana varhain tänään aamulla. Asiasta kertoo presidentin kanslia.
Ahtisaari valittiin Suomen kymmenenneksi presidentiksi vuonna 1994 ensimmäisellä suoralla kaksivaiheisella kansanvaalilla, ja hän oli presidenttinä vuoteen 2000. Ahtisaari ei asettunut uudelleen ehdolle presidentiksi, vaan jatkoi työtään kansainvälisenä sovittelijana.
Ahtisaari jättäytyi pois kaikesta julkisesta toiminnasta syksyllä 2021. Tuolloin julkisuuteen kerrottiin, että Ahtisaari sairastaa Alzheimerin tautia ja viettää ajoittain hoitojaksoja hoivakodissa.
Ahtisaaren pitkäaikainen ystävä, YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan on aiemmin luonnehtinut Ahtisaaren olevan tuntemistaan henkilöistä ainoa, joka on rakentanut rauhaa kolmella mantereella: Afrikan Namibiassa, Euroopan Kosovossa ja Aasian Acehissa.
– Neuvotteluissa on tärkeintä puhua asioista suoraan. Osapuolille ei voi kertoa vain mukavia asioita — en ole aina mukava, ja maineeni on joskus kova, Ahtisaari sanoi Nobel-palkintonsa juhlallisuuksien alla.
Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008 vuosikymmenten työstään kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseksi. Ahtisaaren nimi oli ollut arvailuissa palkinnon saajaksi jo useampana vuonna tätä ennen. Kun palkinto tuli, suhtautui hän siihen nöyrästi ja jakoi kiitoksia työtovereilleen.
– En ole ainoa ihminen, joka voi tehdä sen mitä olen tehnyt. Olen saanut työskennellä hyvin osaavien ihmisten kanssa — tämä ei ole yhden miehen työ, Ahtisaari sanoi tuolloin.
Palkintojuhlallisuuksissa pitämässään esitelmässään Ahtisaari painotti, että rauha on tahdon asia ja kiistat ovat ratkaistavissa, jos tahtoa riittää.
– Sodat ja kriisit eivät ole väistämättömiä. Ne ovat seurausta ihmisten toimista.
Ahtisaari muistutti, että sodat edistävät aina jonkin osapuolen etuja. Siksi niillä, joilla on valtaa, on myös mahdollisuuksia lopettaa sodat.
Ahtisaari syntyi 23. kesäkuuta 1937 Viipurissa, missä hänen isänsä Oiva työskenteli armeijan huoltojoukkojen upseerina. Isällä oli norjalaiset sukujuuret, mutta hän otti Suomen kansalaisuuden vuonna 1929 ja muutti myöhemmin sukunimensä Adolfsenin Ahtisaareksi.
Martti Ahtisaari ja hänen äitinsä lähtivät evakkoon Kuopioon, kun isä oli sodassa.
Ahtisaari kertoi evakkolapsuutensa kokemusten lisänneen hänen ymmärrystään ihmisistä sekä vaikuttaneen siihen, että hänestä kasvoi rauhantekijä. Myös muilla lapsuudenkokemuksilla oli vaikutusta asiaan. STT:n haastattelussa vuonna 2012 hän kertoi, että halu ratkoa riitoja ja rakentaa rauhaa juonsi juurensa lapsuudesta.
– Kasvoin kodissa, jossa ei riidelty lainkaan. En halua riidellä omassa kodissanikaan.
60-vuotisjuhlissaan Ahtisaari sanoi olevansa ylpeä karjalaisista juuristaan.
– Myöhemmin tieni johti Kuopioon, Ouluun ja aikanaan Helsinkiin. Näissä kaupungeissa olen saanut parhaat ystäväni ja miellyttävimmät muistoni, hän jatkoi.
Vuonna 1952 koko perhe asettui Ouluun, missä Ahtisaari opiskeli kansakoulunopettajaksi. Hän valmistui vuonna 1959, ja jo seuraavana vuonna kansainvälisistä tehtävistä kiinnostunut opettaja lähti Ruotsin rahoittaman liikuntakasvatusopiston oppilaskodin johtajaksi Pakistaniin.
Palattuaan Suomeen Ahtisaari työskenteli ulkoasiainministeriön yhteyteen perustetulla kehitysyhteistyönosastolla. Noina aikoina hän kohtasi uudestaan nuoruudenystävänsä Eevan, jota kosi käyntikorttiin kirjoitetulla viestillä illanvieton päätteeksi. Pari avioitui vuonna 1968, ja poika Marko syntyi seuraavana vuonna.
– Menin itseäni vuotta vanhemman naisen ja paljon paljon viisaamman henkilön kanssa naimisiin. Olen ollut kiitollinen siitä tuesta ja yhdessäolosta, Ahtisaari sanoi.
Ahtisaari oli alle 40-vuotias, kun hänet nimitettiin Suomen Tansanian-suurlähettilääksi ohi kokeneiden diplomaattien.
Tansaniasta hän siirtyi New Yorkiin YK:n Namibia-valtuutetuksi, mikä ohjasi hänen uransa suunnan loppuelämäksi.
Suomessa Ahtisaarelle mieluisa tehtävä oli muun muassa ulkoasiainministeriön valtiosihteerin vakanssi, johon hänet nimitettiin vuonna 1991.
Ahtisaari valittiin presidentiksi oloissa, joissa talouslama oli syönyt poliitikkojen suosiota ja kansa kaipasi muutosta.
Hän oli noussut kansan suosikkina SDP:n presidenttiehdokkaaksi ohi Kalevi Sorsan keräten SDP:n esivaaleissa yli 60 prosenttia äänistä. Vaalien toisella kierroksella hän voitti RKP:n ehdokkaan Elisabeth Rehnin.
Kansan uskotaan ihastuneen Ahtisaaren letkeyteen, kun hän presidenttipelin loppusuoralla osallistui vaimonsa kanssa television Tuttu juttu -parisuhdevisaan. Ahtisaari ei muistanut, että hänen bravuurinsa keittiössä on karjalanpaisti ja huudahti mieliin jääneen lausahduksensa: ”Ai peijoona, miten voi karjalaispoika unohtaa!”
Kuuden vuoden kausi presidenttinä osui mielenkiintoiseen saumaan Suomen historiassa. Suomen saaminen EU:n ja Emun jäseneksi sekä työttömyyden vastainen kamppailu olivat Ahtisaarelle tärkeimpiä asioita.
Ahtisaaren ulkopoliittisia linjauksia presidenttinä olivat muun muassa eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän ja pohjoismaisen yhteistyön edistäminen.
Hänen omien sanojensa mukaan pohjoismainen malli reilusta yhteiskunnasta ohjasi häntä urallaan eteenpäin.
– Olen tavattoman onnellinen siitä, että olen syntynyt Pohjoismaahan. Olen hyvin pohjoismaalainen, Ahtisaari sanoi STT:n 80-vuotishaastattelussaan.
Ahtisaari kannatti Suomen liittymistä puolustusliitto Natoon. Hän perusteli näkemystään sillä, että Suomen tulisi olla mukana kaikissa järjestöissä, joissa muutkin läntiset demokraattiset maat ovat.
Ahtisaari joutui virkakautensa alussa kiistoihin Esko Ahon (kesk.) hallituksen kanssa. Linjaerimielisyyksiä presidentin ja hallituksen välille nousi siitä, kuka edustaa maata kansainvälisissä yhteyksissä. Ahtisaaren mielestä myös presidentin tuli osallistua keskeisiin tapaamisiin, koska hän johtaa maan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Ahon hallituksen mielestä EU:n piirissä pää- ja ulkoministerin roolit olivat keskeisiä.
Erimielisyydet edustamisesta jäivät taka-alalle, kun eduskuntavaalien jälkeen vuonna 1995 muodostettiin Paavo Lipposen (sd.) johdolla uusi laajapohjainen hallitus. Samana vuonna Suomi liittyi EU:hun.
Näkyvä osa Ahtisaaren presidentinkautta olivat hänen lukuisat matkansa niin koti- kuin ulkomaillakin. Hän saikin lempinimen Matka-Mara.
Ahtisaari matkusti paljon ulkomaankaupan kannalta tärkeiden yhteyksien luomiseksi. Kotimaisilla maakuntamatkoillaan kerran kuukaudessa hän pyrki lunastamaan vaalikampanjan aikana antamansa lupauksen keskusteluyhteyden säilyttämisestä tavallisten suomalaisten kanssa.
Presidenttikauden huipentuma oli Ahtisaaren merkittävä rooli Kosovon sodan rauhansopimuksen välittäjänä. Sota päättyi 1999 Naton ja Venäjän yhteisiin rauhanehtoihin. Neuvottelujen tuloksena Ahtisaari ja samalla myös Suomi saivat runsaasti myönteistä julkisuutta.
Diplomaatti, ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaikuttaja Jaakko Iloniemi luonnehti entistä työtoveriaan Ahtisaarta ”varsin tehokkaaksi virkamieheksi, todelliseksi järjestelijäksi ja hallinnollisesti lahjakkaaksi”.
– Hän ei presidenttinäkään nähnyt itseään poliitikkona vaan pikemminkin virkamiehenä. Hänen toimikautensa jälkeen tekemänsä ura on ollut tärkeämpi kuin mitä Suomessa usein ajatellaan, Iloniemi sanoi STT:lle vuonna 2022.
Ahtisaari luonnehti presidenttivuosiaan syrjähypyksi uralla, jonka aikana hän työskenteli enimmäkseen neuvottelijana ja kansainvälisenä diplomaattina.
Presidenttikautensa jälkeen Ahtisaari perusti rauhanvälitykseen keskittyvän järjestön Crisis Management Initiativen, koska halusi vaikuttaa konfliktien perimmäisiin syihin. Myöhemmin järjestön nimi vaihtui muotoon CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation.
– En ole puolueeton ihminen, mutta olen rehellinen välittäjä. Neuvotteluissa täytyy katsoa, mihin tähdätään ja kuulostavatko tavoitteet perustelluilta. Ei välittäjä tee rauhaa, vaan osapuolet sen tekevät, Ahtisaari sanoi vuonna 2012.
Vuonna 2005 Ahtisaaren välittämät neuvottelut Indonesian hallituksen ja Acehin itsenäisyysliikkeen välillä johtivat osapuolten väliseen rauhansopimukseen ja yli 30 vuotta kestäneiden väkivaltaisuuksien päättymiseen.
Rauhansopimus allekirjoitettiin Helsingissä elokuussa 2005. Tämän jälkeen Ahtisaarta ehdotettiin Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi tunnustuksena ”työstään kansainvälisenä rauhanneuvottelijana ja ansioistaan rauhan, vapauden ja demokratian luomisessa”.
Suomalaisten järkytykseksi Ahtisaari listattiin Nobel-komitean kotisivuilla ensin Venäjän federaation alle synnyinkaupunkinsa Viipurin takia. Asiasta nousseen mediahuomion johdosta hänet siirrettiin Suomen sarakkeeseen.
Nobel-palkinnon saatuaan Ahtisaari itse arvioi, että hänen uransa tärkein saavutus oli ollut 11 vuoden työ Namibian itsenäisyyden hyväksi. YK:n Namibia-valtuutettuna hän luotsasi rotusorron repimän kansan itsenäiseksi. Namibia itsenäistyi verisen sodan jälkeen vuonna 1990.
Ahtisaari totesi monesti, että vuosien YK-pesti Namibiassa oli aikamoista höykytystä.
– Siitä kun selvisi hengissä, niin hyvä on. Sen jälkeen mikään asia ei ole tuntunut erityisen vaikealta, hän muisteli presidenttikautensa loppusuoralla vuonna 1999.
Nobelin rauhanpalkinto muutti Ahtisaaren tulevaisuudensuunnitelmia.
– Olin jo suunnitellut rauhallisia eläkeläispäiviä keinutuolissa istuen ja hyviä kirjoja lukien. Palkintoviestin jälkeen sain kuitenkin runsaasti puheluja ystäviltä, jotka sanoivat, etten voi vielä jäädä syrjään, Ahtisaari sanoi palkinnon myöntämisen jälkeen.
Pyyntöjä erilaisiin tilaisuuksiin tuli valtavasti. Ahtisaari jatkoi rauhan ja yhteiskunnan rakentamista niin pitkään kuin voimat ja terveys riittivät.
Viime vuosina Ahtisaari oli sitä mieltä, että Euroopan unionin pitäisi kovistella ankarammin jäsenmaita, jotka polkevat unionin perusarvoja, kuten liberaalia demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta.
Rauhannobelisti korosti, että EU:n perusarvot, kuten tasa-arvo ja vähemmistöjen oikeudet, ovat yleismaailmallisia. Hän sanoi huomanneensa rauhanvälittäjänä, että kestävää rauhaa on mahdotonta saavuttaa ilman, että ylläpitää näiden arvojen mukaista politiikkaa.
Ahtisaaresta vuonna 2011 julkaistu elämäkerta Matkalla – Martti Ahtisaaren tarina piirtää kuvan maailmalla arvostetusta neuvottelijasta, joka joutui presidenttikaudellaan suomalaismedian hampaisiin ja sitä kautta usein väärinymmärretyksi.
– Joskus ajattelen, että sitten kun täytän sata vuotta, pyydän (avaruuslentoyhtiö Virgin Galacticin omistajaa) Richard Bransonia lennättämään minut kuuhun ja jättämään sinne. Voisi katsella maailmaa sieltä päin, presidentti sanoi kirjan julkistamisen yhteydessä STT:lle.