Poliittiset skandaalit ravistelevat Pohjoismaita entistä useammin – Suomessa varsinkin möläytykset nousevat otsikoihin
Poliittisista skandaaleista on tullut uusi normaali Pohjoismaissa. Vakaina ja korruptiovapaina pidetyissä demokratioissa sikisi verraten vähän poliittisia päättäjiä koskevia skandaaleita ennen 2000-lukua. Nyt tilanne on toinen.
Laajaa julkisuutta saaneita skandaaleja koettiin Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa yhteensä jo noin sata vuosina 2010–2016. Vielä 1980- ja 1990-luvulla niitä oli kumpanakin runsaat 30, mutta 2000–2009 jo 90 kappaletta, kertoo International Journal of Communication -lehdessä elokuussa julkaistu tutkimus.
Tutkimuksessa kriteerinä oli, että skandaalien piti saada laajaa valtakunnallista julkisuutta vähintään viitenä päivänä. Lisäksi tarkastelussa oli metoo-liikkeen alkuvaiheen kohuja tältä ja viime vuodelta.
Suomi eroaa muista Pohjoismaista siinä, että skandaaleita nousee useimmin poliitikkojen puheista. Mediahuomiota saivat esimerkiksi kansanedustaja Olli Immosen (ps.) haaveilu monikulttuurisuuden painajaisen kukistavasta kansakunnasta, ministeri Alexander Stubbin (kok.) väite hallintarekisteriä puoltavien asiantuntijoiden suuresta määrästä ja ministeri Laura Rädyn (kok.) ihmettely siitä, kuinka monella oikeasti on pienet tulot.
Skandaaleiksi laskettiin myös esimerkiksi Keskon pääjohtajan Matti Halmesmäen puheet Mari Kiviniemestä kokovartaloministerinä ja kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) mainitsema sotilasjuntta Kreikkaan kurinpalauttajaksi.
Muissa Pohjoismaissa eniten kohuja nousi epäillyistä taloudellisista väärinkäytöksistä. Suomessakin otsikoita tehtiin esimerkiksi ministeri Paula Lehtomäen (kesk.) Talvivaaran osakkeista, ministeri Heidi Hautalan (vihr.) pimeästi teettämästä työstä sekä Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläisen ja Kevan toimitusjohtaja Merja Ailuksen työsuhde-eduista.
Uusimpiin skandaaleihin voi lukea vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon suhde- ja juhlimiskohut. Aalto erosi tehtävästään lokakuussa. Suomen mediakenttää tutkimukseen analysoinut Helsingin yliopiston professori Anu Kantola pitää tapausta esimerkkinä siitä, kuinka raskaita skandaalit voivat olla niiden keskiöön joutuneille.
Vielä 1980–2009 puolet skandaaleista johti poliitikon eroon tai erottamiseen, mutta nykyisin vain kolmasosa. Kantolan mukaan eräs syys tälle on tottuminen skandaaleihin.
– Tähän vaikuttaa sosiaalinen media, joka tuottaa lähes joka päivä jonkun kohun. Poliitikot ja talouselämän johtohenkilöt ovat tulleet myös vastustuskykyisemmiksi, eivätkä eroa yhtä herkästi kuin ennen.
Kriisiviestintääkin osataan jo niin hyvin, että ymmärretään pyytää heti anteeksi.
Toisaalta yrityselämän puolella kriisiviestintä voi johtaa vastakkaiseen tulokseen, kun mainehaittaa aiheuttavasta henkilöstä halutaan eroon. Esimerkiksi ihmisroskista puhunut oululainen kaupunginvaltuutettu sai lähteä nopeasti Pihlajalinnasta.
Miksi skandaalit ovat yleistyneet Pohjoismaissa? Taustalla on mediakentän muutos.
Puoluelehtien määrä on vähentynyt ja samoin median lojaalisuus poliitikoille. Kaupalliset uutiskriteerit vahvistuvat ja sosiaalisen median kautta leviää paljastuksia, jotka eivät ennen olisi ylittäneet uutiskynnystä.
Poliittinen kulttuuri on henkilöitynyt, ja skandaalien todennäköisyyttä lisäävät populistiset puolueet. Lisäksi yritysten kansainvälistyminen on lisännyt korruptiokohuja.
