Pitäisikö pääministerin ja puoluejohtajan olla eri henkilö? – "Äänestäjän kuva puolueista laajentuisi ennen vaaleja"
Suomalaisessa politiikassa on vahva jatkuvuuden perinne. Vaikka esimerkiksi puolueiden roolin heikkenemisestä on puhuttu paljon, ei kuitenkaan ole näköpiirissä että puolueiden merkitys katoaisi minnekään, yliopistonlehtori Johanna Vuorelma Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksesta uskoo.
– Monet kysymykset puolueen puheenjohtajan ja pääministerin roolien eriyttämisestä ovat niin moniulotteisia ja vaikeita, ettei ole näköpiirissä, että tämäkään perinne pian muuttuisi.
Myöskään erikoistutkija Jenni Karimäki Eduskuntatutkimuksen keskuksesta ei näe, että roolien eriyttäminen tapahtuisi helposti.
– Vaalien ja median logiikka tulee vielä pitkään nojaamaan siihen, että puolueen puheenjohtaja puhuu puolueensa äänellä ja on myös puolueensa pääministeriehdokas. Puheenjohtajat luovat vaalitenteissä kuvaa puolueestaan ja itsestään pääministeriehdokkaana. Puheenjohtaja ja puolue mielletään vahvasti yhteen.
Ajatuspaja e2:n johtaja Karina Jutila kertoi Suomenmaalle (13.4.) kannattavansa pääministerin ja puolueen puheenjohtajan tehtävien erottamista toisistaan. Jutilan mukaan kokonaisuus on mahdoton yhdelle ihmiselle.
Puoluejohtajan vastuulla on Jutilan mukaan aatteellinen, järjestöllinen ja vaalityö, sekä puolueen kannatuskysymykset. Pääministerin vaativa tehtävä globaalien ja kansallisten kysymysten parissa ei Jutilan mielestä sovi yhteen puoluepomon roolin kanssa.
Suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtaja on poikkeuksetta ollut myös pääministeri aina Esko Ahon hallituksen ajoista (1991–1995) alkaen. Harri Holkeri on edellinen pääministeri, joka ei kaudellaan ollut puolueensa puheenjohtaja. Samalla eduskuntakaudella Holkerin kokoomuskaan ei ollut suurin puolue, suurin kaudella 1987–91 oli SDP.
Jos pääministeriksi ei joidenkin tulevaisuuden eduskuntavaalien jälkeen nousekaan suurimman puolueen puheenjohtaja, niin kuka sitten? Mitä jos alettaisiin asettaa erillisiä pääministeriehdokkaita?
– Todennäköisesti suurin puolue ottaisi ottaisi pääministerinsä hieman päivänpolitiikan ulkopuolelta, joltakin yhteiskunnallisesti merkittävältä paikalta. Tällä henkilöllä olisi toki puoluekirja ja historiaa politiikassa toimimisesta, Karimäki sanoo.
– Ennenkin pääministeriksi on noustu esimerkiksi Suomen Pankin johdosta tai muusta merkittävästä virasta. Myös Juha Sipilä nostettiin keskustan johtoon päivänpolitiikan ulkopuolelta, eikä hän kulkenut perinteistä poliitikon polkua järjestökoneiston sisällä.
Äänestäjän kannalta on helpompaa, kun voi tietää, että pääministeriksi nousee suurimman puolueen puheenjohtaja.
Jenni Karimäki
Vaikka puoluejohtajan ja pääministerin roolien yhdistämisestä luovuttaisiin, tämä ei Vuorelman mukaan tarkoita sitä, että pääministeri olisi aina joku muu kuin puolueen puheenjohtaja. Vuorelma ei usko että erillisiä pääministeriehdokkaita alettaisiin asettaa, mutta näkee että henkilöitymisen kulttuurissa tapahtuisi muutoksia, jos pääministeri ja pääministeripuolueen puheenjohtaja olisivat eri henkilö.
– Varmaan vaalien alla puolueiden linja ei niin vahvasti henkilöityisi puolueen puheenjohtajaan. Nyt keskustellaan siitä, kuka puoluejohtajista on seuraava pääministeri, tulevaisuudessa politiikan toimijuus saattaisi laajentua.
– Puoluejohtajille keskittyy nyt paljon valtaa. Jos huomio jakaantuisi puheenjohtajan ja muiden toimijoiden kesken tasaisemmin, äänestäjän kuva puolueista laajentuisi ennen vaaleja, Vuorelma sanoo.
Myös Jutila korosti haastattelussaan aiemmin keväällä vallan tasaisempaa jakaantumista. Hänen mukaansa vallan tasajaolle on vahvat perinteet keskustassakin.
– Kyllä leveä kärki on ollut tyypillisempi kuin kapea kärki.
Selkeästi erotettava kapeampi kärki, puheenjohtaja-pääministeri, on Karimäen mukaan osa äänestäjän kuluttajansuojaa.
– Äänestäjien on helpompi asemoitua vaaleihin, kun he vaalitaistelua seuratessaan ja uurnille käydessään tietävät, mistä joukosta hallituksen muodostaja nousee. Äänestäjän kannalta on helpompaa, kun voi tietää että pääministeriksi nousee suurimman puolueen puheenjohtaja.
Kun puhutaan pääministeri-puoluejohtajan työtaakasta, voisi sitä Vuorelman mukaan helpottaa esimerkiksi kasvattamalla pääministerin avustajakuntaa.
– Pääministerin asema Suomessa on vahvistunut paljon. Perustuslakiuudistus ja EU-jäsenyyden tuomat tehtävät ovat vahvistaneet pääministerin asemaa. Tehtävä vaatii enemmän aikaa ja resursseja. Vallankäyttöä Suomessa on samalla keskitetty myös eduskunnalle ja sitä kautta puoluejohtajille enemmän.
Vuorelma tähdentää myös median merkitystä.
– Median ja julkisuuden rooli on pääministerille entistä hankalampi hallita. Pääministerin tehtävä on nyt enemmän kokopäiväinen julkinen rooli verrattuna parinkymmenen vuoden takaiseen. Oletus on, että pääministeri on koko ajan julkisuuden tavoitettavissa.
Karimäki ymmärtää myös niitä puoluetoimijoiden äänenpainoja, jotka vaativat roolien erottamista toisistaan.
– Puolueiden kannalta logiikka on se, että kun pääministeripuolueen kannatus heikkenee hallitusvastuun myötä, epäonnistumiset ja epätyydyttävät ratkaisut henkilöityvät pääministeriin ja sitä kautta hänen puolueeseensa. Erillinen puheenjohtaja tuntuu ratkaisulta puolueen oman äänen kannattamiseen.
