Palveluiden avautuminen tuo kahviloihin etätyöntekijöitä

Etätyö

Palveluiden avautuminen ja etätyöskentelyn pysyvä lisääntyminen tuovat useampia etätyöntekijöitä kahviloihin, arvioi sosiaalitieteiden yliopistonlehtori Hanna-Mari Ikonen Jyväskylän yliopistosta.

–  Luulen, että ainakin hetkellisesti kahviloissa työskentely nähdään ainoastaan myönteisenä asiana, Ikonen sanoo. Hän kuitenkin korostaa etätyöskentelijöiden tarvitsevan pelisilmää, jotta paikkoja ei omita itselleen ruuhkaiseen aikaan.

Kahvila työskentelypaikkana voi kotitoimistoa paremmin tukea etätyöläisen motivaatiota ja tehokkuutta. Kahvilan hälinä voi tuoda yksinäiseen työskentelyyn läsnäolon tuntua. Kahvilat ovat myös opiskelijoille tärkeitä kohtaamispaikkoja opiskelupäivän lomassa.

Ikonen toivoo, että tulevaisuudessa suorittavaa työtä tekevä kahvilatyöntekijä sekä tietotyöläinen tai luovan alan työläinen voisivat ymmärtää toisiaan paremmin. Kahvilan työntekijät ymmärtäisivät tietotyöläisen tai luovaa työtä tekevän työn arvon, mutta toisaalta etätöitä kahvilassa tekevä ymmärtäisi olla valtaamatta kahvilaa ruuhkaisina aikoina.

Robert’s Coffeen toimitusjohtaja Harri Koivula näkee kahviloissa työskentelyn ristiriitaisena. Osa asiakkaista voi pitkänä työskentelyaikana ostaa niin aamupalan, välipalan kuin lounaankin kahvilan tarjonnasta. Sujuva etätyö kuitenkin vaatii toimivaa wifi-palvelua sekä latauspisteitä. Koivulan mukaan ongelma syntyy, jos palveluihin panostaminen ei näy myynnissä.

–  On huolenaihe, että kahviloista tulee etätyötoimistoja. Vuokrat ja palkat pitää kuitenkin pystyä maksamaan, minkä vuoksi on tärkeää, että kahviloiden asiakaskierto säilyy riittävänä ja uudet asiakkaat mahtuvat sisään, Koivula sanoo.

Huoli painottuu lounasaikaan, jolloin asiakaspaikat voivat loppua. Hiljaisempina aikoina asiakkaat luovat Koivulan mukaan jopa turvallisuudentunnetta kahvilaan.

Espresso Housen maajohtaja Santtu Hellström taas kertoo, että etätyöntekijöistä ei kahvilalle ole haittaa.