Tutkimus: Palvelualojen tuottavuudessa on laajoja ongelmia
Yksityisen palvelusektorin tuottavuudessa on Suomessa laajoja ongelmia, selviää Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan sekä Työn ja talouden tutkimus Laboren valtioneuvostolle tekemästä tutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan tämä selittää suurelta osin vuoden 2008 jälkeistä tuottavuuden heikkoa kehitystä Suomessa.
Sen sijaan teollisuudessa suhteellisen vahva asema on pystytty säilyttämään.
Tutkimuksen mukaan tuottavuuden eturintamaan nousseista yrityksistä vain 1,5 prosenttia säilyi siellä yhtäjaksoisesti vähintään viiden vuoden ajan aikavälillä 2000–2020.
Hanketta vetänyt Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski arvioi tämän johtuneen todennäköisesti siitä, ettei yrityksissä ole otettu riittävän suuria teknologisia loikkia.
– Suomalaisyritysten innovaatiot ovat harvoin niin radikaaleja, että yrityksen saavuttama tuottavuusetumatka muihin yrityksiin nähden säilyisi pidemmällä aikavälillä. Tuottavuuden eturintamassa pysyttelevissä yrityksissä sekä omistajat että työntekijät olivat muita yrityksiä nuorempia ja korkeammin koulutettuja, hän sanoo tiedotteessa.
Tutkimuksen mukaan Suomi tarvitseekin tuottavuuden parantamiseksi enemmän radikaaleja innovaatioita sekä osaajia.
Lähes kaksi kolmesta ylimmän tuottavuusluokan yrityksestä kertoi osaavien työntekijöiden puutteen hankaloittavan innovaatiotoimintaa. Eniten osaajapulaa oli suorittavissa töissä, tieto- ja viestintätekniikan asiantuntijoissa sekä luonnontieteen, teknologian, liike-elämän ja hallinnon asiantuntijatehtävissä.
Tutkimuksen mukaan parhaita keinoja tukea suomalaisyritysten tuottavuutta on tutkimus- ja kehitysrahoituksen kohdentaminen niille yrityksille, joilla on parhaat edellytykset tuottaa radikaaleja innovaatioita.
Lisäksi tarvitaan korkeakoulujen perustutkimuksen ja opetuksen rahoituksen vahvistamista, työperäisen maahanmuuton edistämistä, kilpailulliset markkinat sekä investointeja tuottavuutta lisääviin teknologioihin.