Opetushallituksen johtoon hakenut tunnettuja kokoomusnimiä, myös ex-pääjohtaja listalla
Opetushallituksen pääjohtajaksi on hakenut tunnetuista kokoomusnimistä kansanedustaja Sanna-Liisa Lauslahti sekä viime vaaleissa eduskunnasta tippunut pitkäaikainen kansanedustaja Raija Vahasalo.
Hakijalistalla on myös pääjohtajana jo aikaisemmin vuosina 2003–2007 toiminut Kirsi Lindroos. Lindroos tavoitteli vuonna 2007 toista kautta, mutta hänen mahdollisuuksiaan heikensi muun muassa SDP:n putoaminen hallituksesta.
Lisäksi muun muassa koulutusalan asiantuntijana, tutkijana ja opettajana työskennellyt Pasi Sahlberg on mukana listalla. Hän on perehtynyt koulutuspolitiikkaan myös kansainvälisellä tasolla.
Myös Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka on hakenut tehtävään.
Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikön Anita Lehikoisen mukaan tehtävää haki määräaikaan mennessä 23 ihmistä. Haku päättyi torstaina.