“Onko yhteiskunnalla varaa hävittää tällainen resurssi?" Sopimuspalokuntien liitto hämmästelee alasajopuheita
Sopimuspalokuntien liitto hämmästelee ehdotuksia vapaaehtoisuuteen perustuvasta sopimuspalokuntajärjestelmästä luopumisesta.
Sopimuspalokuntien liiton toiminnanjohtaja Ari Maskonen huomauttaa Suomenmaalle, että Suomessa on noin 130 vakinaista asemaa ja yli 600 sopimuspalokunnan asemaa, joissa toimitaan vain sopimuspalokunnan voimin. Osa asemista on yhteisiä.
– Jos sopimuspalokunnat otetaan kokonaan tästä yhtälöstä pois, pitäisi vähintään tuplata vakinaisen henkilöstön määrä, joka tarkoittaisi, että pitäisi rakentaa asemia, kalustoa, palkata ja kouluttaa henkilöitä, ei varmaan miljardikaan vuosikustannuksissa riitä, Maskonen arvioi.
Sopimuspalokuntien aseman nosti esiin Ylellä Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen, jonka mukaan monet sopimuspalokunnat ovat jo nyt henkihievereissään ja niillä on vaikeuksia suoriutua säästöpaineissa niille annetuista velvoitteista.
Maskonen huomauttaa, että sopimuspalokunnat huolehtivat myös nuorisotoiminnasta.
Maskosen mukaan palokuntanuorisotoiminnan läpikäy vuosittain 10-15 000 nuorta, joista tulee muun muassa ammattipelastajia, sopimuspalokuntalaisia, poliiseja, rajavartijoita, sotilaita ja ensihoitajia.
– Sitä voi kysyä, onko yhteiskunnalla varaa hävittää tällainen resurssi?
Maskosen mukaan sopimuspalokuntatoimintaa on tehostettu jo kahden vuosikymmenen ajan, eikä enää ole, mistä säästää.
Asemaverkostossa on Maskosen mukaan korjausvelkaa ja rakentamisvelkaa ja ajoneuvokalustossa, mutta ennen kaikkea henkilökohtaisissa suojavarusteissa erittäin paljon parantamisen varaa.
– Jotta nykytila pystyttäisiin pitämään hyvänä, puuttuu sellaiset 150 miljoonaa karkeasti.
Maskosen mukaan hyvinvointialueilla juustohöylä iskee helposti sopimuspalokuntaan, jonka 30 000 euroa voi olla koko vuoden kulut ja budjetti. Maskosen mukaan liitossa on laskettu, että sopimuspalokunta maksaa noin15 euroa päivässä, kun ammattipelastaja maksaa noin 215 euroa päivässä.
– Kyllähän tämä on halpaa kuin saippua.
Kyse on myös harvaan asuttujen alueiden turvallisuudesta. Maskonen kertoo käyneensä viime syksynä Kilpisjärvellä, joka on äärimmäinen esimerkki.
– Sieltä on lähimmälle 24/7-asemalle, Rovaniemelle tai Tornioon, 400 kilometriä. Kuusi aktiivista kaveria hoitaa noin 120 tehtävää vuodessa. Siellä käy yksi viranhaltija kerran viikossa käytännössä kalustohuoltoa tekemässä, Maskonen kertoo.
– Jos Kilpisjärven VPK lakkaisi, miten yhteiskunta hoitaisi sen?
Alueella suoritetaaan Maskosen mukaan maastopelastusta äärimmäisissä oloissa, mitä Suomesta löytyy.
– Ja ei-pohjoismaalaiset kuskit ajavat Hammerfestista lohta Helsinkiin tai Ouluun ensimmäistä kertaa talviolosuhteissa, onhan se yhtälö vähän haastava siinä.
Mitä kauemmas “maalikyliltä” lähdetään, sitä todennäköisempää on Maskosen mukaan se, että sopimuspalokunnan yksikkö on paikalla ensimmäisenä tai jopa ainoana.
– Asutuskeskuksissakin resurssit ovat nykyisin melko kapeat. Aina kun tulee suuri tai keskisuuri tilanne, hälytetään myös sopimuspalokuntia.
Maskosen mukaan suomalainen pelastustoimi tule tällä hetkellä toimeen ilman sopimushenkilöstöä tällä hetkellä, ja korvaaminen on kallista. Hän muistuttaa sopimuspalokuntatoiminnan merkityksestä yhteiskunnan turvallisuuden joustoreservinä.
–Se on toiminto, joka alas ajamalla menetetään erittäin paljon siitä varautumisesta ja valmiudesta ja päivittäisestä turvallisuuden tunteesta, mikä tällä hetkellä Suomessa on. Se on resilienssiä, hän summaa.