On ollut päiviä, jolloin tekisi mieli haistattaa pitkät – kaksi keskustan ex-kansanedustajaa kertoo, miltä vaalitappio tuntuu

Kello oli vartin yli yhdeksän vaali-iltana. Apollonkadun puoluetoimistolla parveili mediaväkeä, keskusta-aktiiveja, eduskuntavaaliehdokkaita.

Saunakabinetissa, poissa julkisilta katseilta, keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula tiesi, että nyt kävi huonosti. Ennakkoäänissä hän oli vielä viivan yläpuolella, mutta nyt hän oli tippunut sen alapuolelle.

Hämeen vaalipiirin äänistä oli laskematta enää parisataa, ja vaikka puuttuvat liput olivat Rehulan kotikulmilta, ne eivät riittäisi.

Rehula oli puurtanut 22 vuotta töitä kansanedustajana paremman maailman puolesta, ja nyt kansalaisten tahto oli selvä. Luottamusta ei enää ollut. Rehula nieleskeli, keräsi itsensä ja marssi kameroiden eteen.

Illan kuluessa hän murtui kerran. Se oli silloin kun aikuinen tytär laittoi isälleen tsemppiviestin.

– Silloin sanoin muulle puoluejohdolle, että tarvitsen happea, en voi olla toimittajien edessä.

Nelisen kuukautta vaali-illan jälkeen Rehula keittää kahvia kotinsa keittiössä Hollolassa.

Virttyneen t-paidan etumuksessa lukee London 2012 Olympic Games. Rannetta koristavat pääsyliput kesän tapahtumista. Yksi on Kuninkuusraveista, toinen PowerParkista.

Kesä kului tutulla kaavalla. Mies oli tuttu näky raveissa ja keskustan teltoilla.

– Pesäpallopeleissä kävin enemmän kuin aiemmin. Heti vaalien jälkeisestä viikosta lähtien olen ajatellut, että pidän itseni liikkeessä, Rehula kertoo.

Aika on tehnyt tehtävänsä. Vaalien jälkeisille tunnelmille löytyy nyt sanoja.

On ollut ylä- ja alamäkiä. Päiviä, jolloin tekisi haistattaa politiikalle ja vähän muullekin elämälle pitkät. Ja sitten niitä, jolloin kaikki on näyttänyt valoisammalta.

Elokuussa Rehula antoi avoimen haastattelun Iltalehdelle. Siitä tuli runsaasti palautetta. Yhteyttä otti niin konkurssin tehnyt yrittäjä kuin lapsensa liian varhain menettänyt isä. Shokkivaiheessa on paljon samaa, johtui yllättävä ja ikävä käänne elämässä mistä tahansa.

Rehula kuvaa olleensa vaalien jälkeen äärimmäisen pettynyt. Rehellisesti sanottuna vitutti.

Esson baariin hän marssi kuitenkin pystypäin.

– Minulla ei ole mitään hävittävää tai hävettävää. Samalla tavalla kauppareissuni kestävät tunnin tai puolitoista. Koen olevani edelleen se ”meidän Juha”.

Rehulan mieltä on lämmittänyt myötätunto, jota hän on saanut osakseen. On toki ollut heitäkin, jotka eivät ole osanneet suhtautua miehen kohtaloon ja katsovat tavatessa seinien jiirejä.

Kun Rehula puhuu Juha Sipilästä, hänen silmäkulmiinsa kihoavat kyyneleet. Miehet tuntevat toisensa hyvin, olivathan he monta vuotta yhtä aikaa puolueen johtoviisikossa.

– Sipilä on uskomaton mies, tässäkin asiassa. Se, miten hän kantaa aina taakkaa meistä muista, se on jotakin sellaista, jota ei vaan ole.

Puolueensa varapuheenjohtajana Rehula oli kenties nimekkäin eduskuntavaaleissa rannalle jääneistä keskustalaisista, mutta ei ainoa. Peräti 15 istuvaa kansanedustajaa ei uusinut valtakirjaansa.

Lista on niin pitkä, että hengästyttää. Ministeri Kimmo Tiilikainen vaihtoi vaalipiirinsä Kaakkois-Suomesta Helsinkiin, mutta ei tullut valituksi.

Useimmista vaalipiiristä tippuneita oli yksi: Uudeltamaalta Eerikki Viljanen, Varsinais-Suomesta Olavi Ala-Nissilä, Pirkanmaalta Pertti Hakanen, Keski-Suomesta Aila Paloniemi, Kaakkois-Suomesta Markku Pakkanen, Savo-Karjalasta Eero Reijonen ja Lapista Eeva-Maria Maijala. Hämeen vaalipiiristä putosi Rehulan lisäksi Martti Talja.

Vaasan vaalipiirissä kahdelle keskustan useamman kauden kansanedustajalle kävi huonosti, kun sekä Lasse Hautala että Tuomo Puumala jäivät rannalle.

Oulun vaalipiirissä valitsematta jääneitä oli peräti kolme: Marisanna Jarva, Timo Korhonen ja Ulla Parviainen.

Monen keskustalaisen äänimäärä sukelsi.

Rajuin pudotus oli kainuulaisella kolme kautta eduskunnassa istuneella Timo Korhosella, jonka äänimäärä jäi alle puoleen neljän vuoden takaisesta.

Rehula ei jäänyt kauas tästä ikävästä kunniasta, sillä hänen äänisaaliinsa lähes puolittui 6 429 äänestä 3 327 ääneen.

Vaikka vaalitulos olikin shokki, Rehula kertoo miettineensä vaihtoehtoa etukäteen. Työhuone eduskunnassa oli siivottuna. Takaraivossa jyskytti valtiopäiväneuvos Mikko Pesälän (kesk.) elämänviisaus: ”Poika, siivoa aina huoneesi ennen vaalipäivää. On niin paljon mukavampi palata huoneeseen, joka on siivottu.”

Kokemus eduskunnasta putoamisesta on periaatteessa sama kaikille. Kansa ei enää luota, eduskuntaan ei ole enää asiaa kansanedustajana.

Hommaan ei ole kiertotietä, vaan jokaisen tehtävään haluavan pitää tulla valituksi vaaleissa.

Silti tilanteet vaihtelevat suuresti. Osalla on takanaan neljä vuotta vallassa, toisilla parikymmentä. Osalla pudonneista on työ, johon palata. Toiset voivat aloittaa työurallaan jo jäähdyttelyvaiheen.

Rehulalle tilanne oli vaikea kenties sen vuoksi, että keskustan varapuheenjohtajana hän ei voinut sulkea kaikkia ovia takanaan.

Rehula istui kokouksessa, jossa puolue päätti lähteä hallitusneuvotteluihin. Tilanne tuntui pahalta. Joka puolella oli iloisia ilmeitä, odottavia katseita. Hän oli läsnä, mutta ei ollut samalla tavalla mukana.

Pettymys on pulpahtanut pintaan yksittäisissä hetkissä. Silloin, kun hän viimeisen kerran ajoi ulos eduskunnan autotallista. Silloin, kun iltapäivälehdet riekkuivat eduskunnan palaavan kesätauoltaan.

– Symbolisilla jutuilla on minulle iso merkitys. Se voi olla hyvin pieni asia, mutta minulle se on sen kokoinen, että se muistuttaa jostain.

– Mutta sehän on yksilöllistä ja persoonakohtaista, miten tällaiset asiat käsittelee, hän jatkaa.

Jyväskylässä ilma on raskas loppukesän painosta. Rivitalon pihalla istuu rusakko, joka säpsähtää kulkijoita ja säntää karkuun.

Kirkkaankeltaiseen paitaan pukeutunut Aila Paloniemi avaa oven, ja pian käy ilmi, että naisen tarmokkuus ei ole kadonnut mihinkään.

– Olen sanonut kaikille, että puheet ennenaikaisesta kuolemastani ovat puhtaasti liioiteltuja, hän nauraa.

Paloniemeä kuunnellessa ei tule mieleen ihminen, joka olisi kokenut lähimenneisyydessä suuren kriisin. Pintaa rapsuttamalla selviää kuitenkin, että kaikki ei ole ollut niin helppoa.

Pettymys oli vaali-illan jälkeen suuri. Nainen oli ajatellut tehneensä neljä kautta vahvaa ja monipuolista työtä eduskunnassa.

– Pari viikkoa vaalien jälkeen meni syvässä alakulossa. Olin surullinen ja vähän ihmeissään. Mietin, että mitä ihmettä minä nyt teen, hän kuvailee.

Huolta oli monenlaista. Yksi niistä oli niinkin raadollinen kuin raha. Meni monta viikkoa ennen kuin postilaatikkoon tipahti päätös kansanedustajan sopeutumisrahasta. Laskuja kuitenkin tuli, vaalivelat painoivat päälle ja syödäkin piti. Lopulta hän laittoi Helsingin kämppänsä myyntiin.

Pari viikkoa vaalien jälkeen meni syvässä alakulossa.

Aila Paloniemi

Paloniemelle pettymyksen purkaminen on ollut konkreettista. Ensin piti siivota työhuone eduskunnasta. Tavaroiden perkaamista riitti, sillä Paloniemi ei ollut raivannut koskaan huoneensa kaappeja. Kilokaupalla kokouspapereita, mappeja, kirjoja, toimistotarvikkeita, kaikenlaista sälää.

Kun se oli tehty, vuorossa oli oma huusholli.

– Järjestin siinä samalla päätäni. Se oli puhdistavaa. Tein asioita, joita en ehtinyt tehdä eduskuntavuosien aikana, hän kertaa.

Paloniemi puunasi asunnon jokaisen kolon, raahasi tavaroita hyväntekeväisyyteen, hoiti pihaa, ruokki siilejä. Ahmi dekkareita ja lenkkeili. Painoa katosi 14 kiloa.

Jossain kohti kesällä iski totaalinen väsymys. Ei siis mikään sellainen pieni väsy, joka olisi hoitunut vartin päivänokosilla, vaan väsymys, joka on tullut 16 vuoden aikana siitä, että on tehnyt töitä koko kropallaan ja reissannut Jyväskylän ja Helsingin väliä.

– En minä tajunnut, että sellainen voi tulla. Väsymys, joka alkaa purkautua vasta, kun pysähtyy. Olen antanut itselleni aikaa levätä.

Miten tässä näin kävi, pudonneet kysyvät itseltään.

Rehula ei ole kokenut tarvetta yksityiskohtaiseen analyysiin. Aiempien vaalien jälkeen Rehula on ruotinut tulostaan tarkasti. Syöttänyt äänimäärät excel-taulukkoon. Nyt homma on tekemättömien töiden listassa, ja sinne kenties jääkin.

– Ei ole mitään yksittäistä syytä. En ehkä saa koskaan vastausta siihen, mitä oikeasti tapahtui, hän pohtii.

Vaalitulos toki yllätti. Varsinkin kun Rehulalla oli takanaan ministeripäiviä ja valtakunnallista tunnettavuutta.

Keskustan varapuheenjohtajana hän on ollut pidetty kaveri. Sellainen, joka osaa nauraa sosiaalisessa mediassa myös itselleen. Tätä kirjoitettaessa mies poseeraa Facebookin profiilikuvassa keppihevosen kanssa – Hippoksen miehiä kun on.

– Kyllä minulle on sanottu, että kiersin liikaa maata enkä ollut omassa vaalipiirissä. Oma logiikkani on, että kyllä istuvan kansanedustajan pitäisi neljässä vuodessa pystyä osoittamaan olevansa luottamuksen arvoinen, Rehula pohtii.

Pudonneiden äänimäärät selittyvät pitkälti keskustan kehnolla menestyksellä. Keskusta sai vaaleissa 13,8 prosenttia äänistä. Kannatus on tällä hetkellä ”sysi-surkea”, niin kuin eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen on osuvasti kuvannut.

Rehula tähdentää, että hän ei ole katkera puolueelle, vaan kiitollinen. Hän kuvaa tehneensä keskustan eteen kaikkensa, ja enemmänkin.

– Tästä tulee varmasti sanomista, mutta velvollisuudentunnostahan minäkin olen tehnyt matkan varrella kaikenlaista.

Eli niin kuin mitä?

– Pieniä ja isoja asioita puolueen edun nimissä, hän täsmentää kryptisesti.

Rehula ei halua tekeytyä uhriksi. Hän huomauttaa, että keskustassa oli vaalien jälkeen iso joukko ihmisiä, jotka olivat aivan puhki. Rikki. Kaput.

Rehulan mukaan he olivat niitä, jotka kantoivat vastuun ja taakan. Henkinen kuorma on ollut monella melkoinen. Moni syyttää itseään.

– Että teinkö minä tarpeeksi? Samalla me olemme puolueena siinä vaiheessa, että syytämme toinen toisiamme.

Olemme puolueena siinä vaiheessa, että syytämme toinen toisiamme.

Juha Rehula

Katkeraksi ei julistaudu myöskään Paloniemi. Mitä se auttaisi, hän kysyy.

Keskustan kannatuskehitys oli tiedossa jo ennen huhtikuun 17. päivää. Paloniemen mukaan vaalikentillä eniten yksittäistä palautetta tuli Anne Berneristä ja taksiuudistuksesta. Samoin Sipilä sai niskaansa paljon sellaista, johon hänellä ei ollut osaa eikä arpaa.

– Eivät ihmiset nähneet, että Suomen talouden pelastamisessa olisi ollut jotain hienoa. Se on surullista. Kaikki eivät myöskään kokeneet päässeensä mukaan kehitykseen ja talouden vauhtiin.

Kaunan kantamisen sijaan myös Paloniemi vakuuttaa olevansa kiitollinen. Paloniemen mielestä kansanedustajuus oli hänelle loistava mahdollisuus ja kokemus, ja neljä kautta on myös jo melkoisen pitkä pätkä vallan kamareissa.

Menneisyys on ollut ja tulevaisuutta ei voi elää etukäteen, mutta miten tästä eteenpäin? Mikä on käytetyn kansanedustajan loppusijoituspaikka?

Rehula on 56-vuotias ja etsii töitä. Curriculum vitaessa on ajalta ennen kansanedustajuutta merkintöjä lähinnä kuntapuolelta. Padasjoen hallintojohtaja, Pukkilan vs. kunnansihteeri, Valkealan vs. kunnankamreeri.

Kesähelteillä julkisuudessa käytiin kiivasta keskustelua valtiosihteerinimityksistä. Myös Rehulan nimi pyöri mukana spekulaatiossa.

Keskustan pudonneista edustajista sellaisiksi nimitettiin Kimmo Tiilikainen ja Tuomo Puumala. Rehula ei myönnä, että kovapalkkaisen työn meneminen ohi harmittaisi.

– Miten voi olla pettynyt sellaisesta, jota ei ole ollutkaan, hän ihmettelee.

Se tosin närästää, että kylällä ihmisiä tulee onnittelemaan valtiosihteeriydestä. Rehulan mukaan silloin hänellä on lähellä ”hitsata kiinni”. Samoin kuin silloin, kun joku tulee puhumaan hänelle eläkeindeksistä.

Jos video ei näy, pääset siihen täältä.

Rehula muistetaan fläppitaululle piirtelevänä sote-ministerinä. Rehula haaveilee, että parasta voisi olla tehtävä, jolla on alku ja loppu, ja joka liittyy jotenkin soteen.

– Olen valmis laittamaan kädet saveen. Ei työn edes tarvitse olla mukavaa. Tällä hetkellä varteenotettavin työtarjous on kaveriltani, joka sanoi, että jos mitään muuta ei löydy, tule minulle myymään mansikoita Lahden torille ensi kesänä.

Luottamustoimiakin Rehula on miettinyt. Mies sanoo, että 99 prosentin varmuudella hän ei pyri keskustan varapuheenjohtajaksi enää Vantaan kokouksessa ensi vuonna. Seuraavista eduskuntavaaleista on vielä liian aikaista sanoa. Oven hän aikoo pitää raollaan vielä joka suuntaan.

Aivan jouten Rehula ei silti ole. Kalenterissa on syksylle lukuisia merkintöjä. Keskustan kenttä ei ole unohtanut miestä, sillä puhujapyyntöjä on sadellut mukavasti.

– Se on hieno juttu niille itsetunnon rippeille, joita minulla vielä on jäljellä, Rehula kertoo.

Paloniemenkään ajatuksissa ei ole jäädä paikoilleen, vaikka ikä sen jo sallisi. Hän täyttää ensi vuoden alussa 64 vuotta.

Naisella on vielä lukuisia luottamustoimia. Niitä hän aikoo päättää yksi kerrallaan sitä mukaa kun kaudet loppuvat.

Aika pian Paloniemi alkoi löytää uudesta elämänvaiheestaan myönteisiä asioita. Nyt aikaa jää myös läheisille, kotona asuva poika on 19-vuotias. Helsingissä on toinen poika ja pojanpoika Jalo.

– Elämää on myös eduskunnan ulkopuolella. Voin miettiä, mitä otan kalenteriini, eikä minulla ole kiirettä sitoa itseäni johonkin, jota tekisin sitten taas hampaat irvessä.

Naisen puhe vilisee suunnitelmia. Entä jos opiskelisi jotain, vaikka luovaa kirjoittamista tai sosiaalipolitiikkaa avoimessa yliopistossa? Tai toteuttaisiko pitkäaikaisen haaveen lähteä kehitysyhteistyöhön ruohonjuuritasolle? Vai löytyisikö projektitöitä, jossa voisi sparrata järjestöjä?

Ennen eduskuntauraansa Paloniemi työskenteli parikymmentä vuotta toimittajana, kokemusta on niin radiosta kuin printtimediasta. Joku saattaa muistaa hänet vielä Ylen Hakupalat-ohjelmasta. Siinä Paloniemi etsi juontajakollegansa Meku Mannerin kanssa ihmisille heidän toivomiaan esineitä ja tavaroita.

Paloniemi ei halua sulkea pois niitäkään hommia.

– Otan mielelläni vastaan juontokeikkoja. Minua kiinnostavat edelleen hyvin monenlaiset asiat.

Kun on eduskunnassa 16 tai 22 vuotta, talo käy väistämättä tutuksi. Kollegat, virkamiehet, virastomestarit, kahvilan naiset, kaikkien kanssa poristaan. Ja alkaa tuntua siltä, että itsekin kuuluisi kalustoon, vaikka kaikki onkin neljän vuoden välein katkolla.

Räksytystä, poliittista riitelyä ja jänkkäpänkkää, niitä ei kummallakaan ole tullut ikävä.

Mutta ihmisiä, heitä on. Politiikkaa tehdään ihmisten kanssa ihmisiä varten.

Vaikka ei eduskunnasta tippuminen sitten kuitenkaan ole ollut kummallekaan maailmanloppu. Aurinko on noussut joka aamu.

– Loppujen lopuksi se on kuin olisi pudonnut luudan päältä lattialle, Paloniemi päättää.

Suo­men­maan jut­tu­sar­jas­sa on käyty läpi edus­kun­nas­ta vuon­na 2019 pu­don­nei­den kes­kus­tan en­tis­ten kan­sa­ne­dus­ta­jien kuu­lu­mi­sia. Sarja päättyy tähän.