MT: Ministeri Ikonen myöntää työryhmän selvittävän paljon arvostelua herättänyttä voimalaverojen tasausjärjestelmää
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) vahvistaa Maaseudun Tulevaisuudelle, että hänen asettamassaan valmisteluryhmässä selvitetään kuntien energiavoimaloista saatavien verotulojen siirtämistä kuntien tasausjärjestelmään.
Muutos tarkoittaisi sitä, että ne kunnat, jotka saavat verotuloja esimerkiksi tuulivoimaloista, saisivat jatkossa vähemmän valtionosuuksia. Rahat tasattaisiin sellaisille kunnille, joilla ei ole tuuli-, vesi- ja aurinkovoimaloista saatavaa verotuottoa.
Ikosen mukaan asiaa tarkastellaan osana virkamiesvalmistelua. Hän korostaa, ettei hallitus ole tehnyt asiasta päätöksiä tai antanut poliittista linjausta.
– Virkavalmistelussa tarkastellaan laajalti erilaisia elementtejä ja niiden vaikutuksia, Ikonen sanoo MT:lle erityisavustajansa välityksellä.
Ministerin mukaan valmisteluryhmässä kootaan tietopohjaa erilaisten vaihtoehtojen vaikutusten arviointia varten.
– Mitään poliittista tavoitetta tehdä muutoksia tuulivoiman verotukseen ei ole asetettu.
Monet keskustalaiset arvostelivat viime viikolla Ikosen työryhmän ajatusta.
Viime vaalikaudella valtiovarainministerinä ja elinkeinoministerinä toimineen Mika Lintilän (kesk.) mukaan muutos tarkoittaisi toteutuessaan sitä, että tuulivoimarakentaminen loppuisi kuin seinään.
– Nyt lyödään vihreän siirtymän investoinnit jäihin, ja sillä tulee olemaan erittäin iso merkitys. Jo pelkästään se, että heillä on selvitys menossa tekee sen, että kunnat eivät lähde tekemään päätöksiä. Ikonen vetää täysillä käsijarrun päälle, Lintilä sanoi Suomenmaalle.
Niin ikään valtiovarainministerinä ja elinkeinoministerinä viime kaudella toiminut Katri Kulmuni (kesk.) arvosteli myös Ikosen työryhmän esitystä.
– Tässä ei ole järkeä. Tuulivoimasta on tullut erittäin houkuttelevaa kunnille verotulojen myötä. Itä-Suomelle pitää mahdollistaa nämä investoinnit myös! Hallitus voi heittää hyvästit myös tuulisähkön lisäämiselle, jos tällaista kaavailevat, Kulmuni kirjoitti viestipalvelu X:ssä.