Miksi hallitus kaivaa vain palkansaajan taskuja, kysyy Akavan varapuheenjohtaja – "Työelämää muutetaan tosi voimakkaasti, nopeasti ja rajusti"
Hallituksen tapaa toteuttaa työelämäuudistuksia ei voi sanoa onnistuneeksi, korostaa Akavan varapuheenjohtaja, Tradenomiliiton edunvalvontajohtaja Ville-Veikko Rantamaula.
– Eihän se onnistunutta ole, kun olennainen osapuoli eli palkansaajat päätyvät viimeiseen keinoon saada sanansa kuuluviin eli lakkoihin.
Rantamaula näkee, että tilanteen raukeaminen vaatisi uskottavan neuvotteluprosessin, jossa tunnistettaisiin työntekijöille kriittisen vaikeat esitykset.
– Tarvittaisiin kolmikantaiset neuvottelut palkansaajien, työnantajien ja hallituksen välille, hän sanoo.
Nyt on kuitenkin uusi aika, sillä hallitus ajaa vain työnantajapuolen unelmaa läpi hallitusohjelmassaan, Rantamaula toteaa.
–Työelämää muutetaan tosi voimakkaasti, nopeasti ja rajusti. Työnantajapuolella ei ole kuitenkaan ollut minkäänlaista intressiä neuvotella yhtään mistään, koska tilanne on sille niin hyvä.
Rantamaula ihmettelee, että hallitus haluaa samaan aikaan työnantaja- ja työntekijäjärjestöiltä vientivetoisen palkkamallin.
– Sen luominen on aika hankalaa, kun samaan aikaan nakerretaan pohjaa siltä mekanismilta, joka on sotien jälkeen tässä maassa hyvin vaikeinakin aikoina toiminut.
Ei se lisää yrityksen myyntiä millään tavalla, että heikennetään uransa alkuvaiheessa olevien nuorten työsuhdeturvaa.
Ville-Veikko Rantamaula
Rantamaula ihmettelee, miksi hallitus hakee kaikki ainekset yrittäjien menestykseen työntekijöiden asemasta ja turvasta.
– Jos yritysten toimintaympäristöä halutaan parantaa, niin eikö pitäisi miettiä yrityksille porkkanoita sen sijaan, että otetaan joltakin pois, hän kysyy.
– Ei se lisää yrityksen myyntiä millään tavalla, että heikennetään uransa alkuvaiheessa olevien nuorten työsuhdeturvaa, Rantamaula viittaa esimerkiksi uudistukseen, jossa vuoden määräaikainen työsuhde ei enää vaadi erityistä perustetta.
Rantamaula sanoo, että työehtosopimuksia neuvoteltaessa sääntönä on ollut, että muutosten pitää tuntua kaikkien osapuolten taskuissa.
– Nyt tuntuu vain yhden osapuolen eli palkansaajan taskussa.
Rantamaula vaikuttaa myös keskustassa. Hän on Helsingin Keskustan entinen puheenjohtaja ja toimii nyt varajäsenenä puoluehallituksessa.
Rantamaula toivoo keskustan tuovan työmarkkinakiistaan keskitien vaihtoehdon, järjen ja kompromissien äänen.
– Sitä puolestaan en halua kuulla, että lähdetään jonkun puolelle, kokoomuksen ja perussuomalaisten tai vaihtoehtoisesti muun opposition kelkkaan. Ei missään nimessä, vaan keskustalle tarvitaan oma keskitien kompromissilinja.
Keskustan äänestäjissäkin on paljon palkansaajia, vaikka puolue profiloituu usein etenkin pk-yrittäjien puolustajana, Rantamaula muistuttaa.
– Keskustan ja kokoomuksen ero on se, että keskustan vaihtoehdot ovat inhimillisempiä ja kaikki osapuolet otetaan huomioon.
Rantamaula arvioi, että hallitus ottaa työtaistelutoimenpiteet vastaan ja vie hallitusohjelmaa härkäpäisesti eteenpäin.
– Haluan korostaa, että työelämää pitää muuttaa, ja kehittämistä on niin työttömyysturvan saralla kuin työelämälainsäädäntöön liittyvissä asioissa.
Rantamaulan mielestä sekä palkansaajien että työnantajien puolella on tarvetta katsoa peiliin.
– Olemmeko kehittäneet tarpeeksi työelämää vai pitäneet olemassa olevasta kynsin hampain kiinni? Tietyllä tavalla on tarpeen herätellä meitä, vaikka en pidä hallituksen toimintamallia millään tavalla hyvänä.