Metsäkatoasetuksen lykkäyksestä sopu – Keskustan Kulmuni: Kokoomus ja kumppanit tulivat viime metreillä Suomen linjalle
Euroopan komission, EU:n neuvoston ja Euroopan parlamentin välisissä kolmikantaneuvotteluissa saavutettiin tiistaina sopu metsäkatoasetuksen lykkäämisen sisällöstä.
EU-parlamentin poliittisten ryhmien aiemmin sopima asetuksen voimaantulon lykkäys siirtyi uusiin kolmikantaneuvotteluihin, kun kokoomuksen europarlamenttiryhmä EPP päätti avata asetuksen sisällön viime hetkillä.
– Tällainen toiminta, jossa avataan jo yhdessä sovittu sopu, heikentää luottamusta parlamentin toimintakykyyn heti sen alkutaipaleella. Se on myös osa huonoa lainsäädäntötapaa, kritisoi keskustan europarlamentaarikko Katri Kulmuni tiedotteessaan.
– Osa oikeistoedustajista käytti veivauksesta termiä ”poliittinen maanjäristys”, mutta heidän manööveristäänhän tuli pelkkä tussahdus, kun alkuperäinen yhdessä sovittu lykkäys nyt esitetyssä muodossa lopulta etenee.
EU:n neuvoston ja EU-parlamentin on vielä vahvistettava väliaikainen sopimus ennen muodollisen hyväksymismenettelyn suorittamista.
Esityksellä on kiire, koska aiempi lainsäädäntö astuisi voimaan, jos lykkäysesitys ei ehtisi voimaan ennen vuodenvaihdetta.
– Nyt näin onneksi ei käy, vaan jo aiemmin luodun sovun ansiosta parlamentti pääsee äänestämään joulukuun aikana lykkäysesityksen voimaan, Kulmuni toteaa.
– EPP:n ja laitaoikeiston toiminta valitettavasti vain lisäsi yritysten toimintaympäristön epävarmuutta aivan turhaan, hän harmittelee.
EU-Parlamentin poliittisten ryhmien sopimuksen mukaan asetuksen sisältöön ei tehdä muutoksia, vaan sen täytäntöönpanoa lykätään vuodella komission alkuperäisen ehdotuksen mukaisesti. Asetus astuu voimaan 30.12.2025.
Koska neuvosto vastusti kaikkia muutosesityksiä, EPP-ryhmän esittelijä päätti peruuttaa muutosesityksensä. Kirjallisessa lausunnossaan komissio sitoutui julkaisemaan päivitetyn version asetuksen suuntaviivoista ja vertailuarvoista viimeistään kesäkuuhun 2025 mennessä.
Asetuksesta äänestetään EU-parlamentin ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnassa (ENVI) tänään ja parlamentin täysistunnossa todennäköisesti 17. joulukuuta.
Metsäkatoasetus hyväksyttiin vuoden 2022 lopussa komission, parlamentin ja jäsenmaiden neuvoston välisten neuvotteluiden päätteeksi. Sen myötä EU:n alueella ei saa myydä tuotteita, jotka ovat aiheuttaneet metsäkatoa.
Säännöt koskevat nautakarjaa, kaakaota, kahvia, palmuöljyä, soijaa, puuta, kumia, puuhiiltä ja painettuja paperituotteita.