Li Andersson tavoittelee jatkokautta vasemmistoliiton johdossa

Vasemmistoliitto

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson tavoittelee jatkokautta puolueensa johdossa.

Vasemmistoliiton seuraava puoluekokous on marraskuussa, jolloin uusi puheenjohtajisto valitaan.

Tiedotustilaisuudessa Andersson kertoi pitävänsä tärkeänä, että vasemmistoliitto ajaa yhteiskunnassa kaikkien asiaa.

Andersson haluaa, että vasemmistoliitto olisi tulevaisuudessakin puolue, jossa eritaustaiset ihmiset pääsisivät kohtaamaan.

– Emme halua, että vasemmistoliitto on joko punavihreiden tai ay-aktiivien puolue, Andersson sanoi.

Andersson keräsi kevään eduskuntavaaleissa Varsinais-Suomen vaalipiirissä yli 24 500 ääntä ja oli koko maan toiseksi suurin ääniharava.

Hänet valittiin vasemmistoliiton puheenjohtajaksi vuonna 2016. Voiton sinetöi tuolloin jäsenäänestys, jossa hän oli ylivoimaisesti suosituin ehdokas.

Marraskuun puoluekokouksessa on kuitenkin luvassa muutoksia puoluejohtoon, sillä ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Sarkkinen kertoi Kansan Uutisissa , ettei hän aio hakea jatkokautta.

Sarkkinen odottaa lasta ja on jäämässä vanhempainvapaalle marraskuussa.

Sarkkisen on tarkoitus aloittaa Aino-Kaisa Pekosen (vas.) jälkeen sosiaali- ja terveysministerinä hallituskauden puolivälissä.