Lepomäki US:ssa: Kokoomuksen reivattava EU-politiikkaansa
Kokoomuskisa
Kokoomuksen puheenjohtajaehdokas Elina Lepomäki suomii Uudessa Suomessa julkaistussa blogissaan eurosta ja EU:sta käytävää keskustelua puolueen piirissä.
Kokoomuksen on hänen mukaansa arvioitava eurolinjansa uudestaan.
– Viime vuosina käytöstämme on leimannut eriävien mielipiteiden syyllistäminen tai vihjailut siitä, että rahaliitosta kriittisiä puheenvuoroja esittävä henkilö olisi länsimaisten instituutioiden tai avoimen ja kansainvälisen vuorovaikutuksen vastustaja, Lepomäki kirjoittaa.
Hän arvioi, ettei euro ole lisännyt Suomen talouden vakautta vaan heikentänyt sitä. Samaan aikaan keskeiset rakenneuudistukset on jätetty tekemättä.
– Eurokriisi on tullut jäädäkseen ja pahoin pelkään, että pahin on vielä edessä, Lepomäki ennustaa.