Lapin kansanedustajat iloitsevat Taivalkosken vaelluskalaratkaisusta
Lapin kansanedustajat Heikki Autto (kok.), Kaisa Juuso (ps.), Katri Kulmuni (kesk.), Mikko Kärnä (kesk.), Markus Lohi (kesk.), Johanna Ojala-Niemelä (sd.) ja Markus Mustajärvi (vas.) tervehtivät ilolla Kemijoki Oy:n ilmoitusta Taivalkosken voimalaitoksen kalauoman luvitusprosessin käynnistämisestä.
– Lohen luontaisen vaelluskierron palauttaminen Kemi-Ounasjoen vesistöalueelle on yhteinen tavoitteemme ja olemme erittäin iloisia, että nyt sen suhteen otettiin askeleita eteenpäin. Tulemme jatkossakin tekemään yhdessä kaikkemme, että tällaiset hankkeet etenevät, kansanedustajat toteavat yhteisessä kannanotossaan.
Ojala-Niemelä toimii Kemijoki Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajana. Kaisa Juuso ja Mikko Kärnä puolestaan ovat hallintoneuvoston jäseniä.
– Haluamme muistuttaa, että hallintoneuvosto velvoitti viime vuonna jokiyhtiötä palauttamaan luontaisesti lisääntyvää vaelluskalakantaa Kemi-Ounasjokeen Lapin kansanedustajien yhteisen tahtotilan mukaisesti. Nyt yhtiö toteuttaa tätä päätöstä. Olemme äärimmäisen iloisia asiasta, kansanedustajat kertovat.
Kemijoki Oy keräsi tammikuussa 2019 kaikille avoimella kyselyllä näkemyksiä parhaasta Taivalkosken padon ohitusratkaisusta. Kyselyssä 65 prosenttia äänistä meni kalauomalle, 30 prosenttia Kalasydämelle ja viisi prosenttia kalaportaalle.
Nyt energiayhtiö on jättänyt Taivalkosken vesivoimalaitoksen yhteyteen suunnitellun, vaellusesteen kiertävän kalauoman lupahakemuksen Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle.