Kysely: Kaikki autoilijat eivät hoida tätä elintärkeää asiaa – "Kuljettaja on vastuussa"
Suomalaisista autoilijoista joka kymmenes ei tarkista etu- ja takavalojen toimintaa säännöllisesti, kertoo Liikenneturva.
Tietonsa Liikenneturva pohjaa teettämäänsä kyselyyn, joka julkaistiin marraskuussa. Kyselyyn vastasi yhteensä 1035 suomalaista, joista autoilevia oli 860.
Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo muistuttaa tiedotteessa, että kuljettaja on vastuussa siitä, että auton valot toimivat kunnolla.
– Jos polttimot ovat pimeinä, on ne vaihdettava viipymättä uusiin. Valot kannattaa myös pitää puhtaina, jotta ne näkyvät parhaalla mahdollisella tavalla, Vuoristo summaa.
Liikenneturva korostaa, ettei valoautomatiikkaan kannata luottaa sokeasti. Kuljettajan on tiedettävä miten valot toimivat.
Vuoristo kehottaa pitämään auton valot ajovaloasennossa lähtökohtaisesti aina pimeällä vuosipuoliskolla. Silloin myös takavalot palavat.
– Autoilija kantaa vastuun myös siitä, että osaa käyttää valoja tehokkaasti ja tilanteen vaatimalla tavalla.
Liikenneturva huomauttaa, että näkyvyydestä pitää huolehtia molempiin suuntiin.
– Ei riitä, että sinä näet, vaan sinun täytyy myös tehdä itsesi nähdyksi, tiedotteessa kiteytetään.
Vaaratilanteita valojen toimimattomuus aiheuttaa etenkin silloin, jos sankka lumipyry tai sumu yllättää.
Vuoristo neuvoo käyttämään silloin sumuvalo. Se olisi jokaisen autoilijan osattava laittaa päälle. Sumuvaloa voi hänen mukaansa käyttää myös silloin, jos tiestä pöllyävä lumi haittaa näkyvyyttä.
– Jos olet epävarma, koska sumuvaloja saa käyttää, katso kanssa-autoilijoita. Jos edessä ajavaa ei näy kunnolla, voi sumuvalojen käyttö olla paikallaan. Pelkästään pimeällä sumuvaloja ei saa käyttää, Vuoristo muistuttaa.