Kurvinen: Hallitus pakottaa palveluiden karsimiseen ja keskittämiseen – "Ennen vaaleja luvattiin jotain ihan muuta"
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen roimii Orpon hallitusta voimakkaasta keskittämispolitiikasta Suomenmaan Puheenvuorossa.
Kurvisen mukaan Orpon hallitus voimistaa alueellista keskittymistä. Se on hänen mielestään väärä suunta.
Rujointa jälkeä keskittämispolitiikka aiheuttaa keskustaryhmyrin mukaan ihmisten lähipalveluissa. Hyvinvointialueilta leikataan 1,4 miljardia euroa.
– Se pakottaa terveys-, vanhus- ja muiden lähipalvelujen karsimiseen ja keskittämiseen. Hyvinvointialueiden yhdistäminenkään ei ole kaukana, hän summaa.
Lähipalveluiden pelastaminen on Kurvisen mukaan keskustan sote-välikysymyksen ”pihvi”.
Kurvisen mukaan keskittämispolitiikka näkyy myös toimenpiteissä, joilla hallitus tukee kriisiin ajautunutta rakennusalaa. Kurvisen mukaan toimet kohdistuvat pääosin isoimpiin kaupunkeihin ja niiden liepeille.
– Keskustan näkemys on, että myös pienempien paikkakuntien työpaikkoja pitää turvata, hän tiivistää.
Kurvinen epäilee, että hallituksen ”kaunokieli” lukioiden rahoituksesta tarkoittaa sekin tosiasiallisesti pienten lukioiden lopettamista ja koulutuksen keskittämistä.
Keskustaryhmyri hämmästelee myös hallituksen liikennehankkeita, jotka kohdistuvat pääosin läntiseen ja eteläiseen Suomeen.
Keskittämislinja näkyy myös hänen mukaansa siinä, että yksityisteiden valtionavustuksia leikataan, sanomalehtien jakelutuki puolitetaan, laajakaistayhteyksien valtionavustukset lopetetaan, työmatkavähennystä heikennetään ja alueellisen kuljetustuen jatkuminen vuoden 2025 jälkeen on epävarmaa.
Selvimmin keskittämispolitiikka näkyy Kurvisen mukaan siinä, että Suomea kehitetään maankäytössä, asumisessa ja rakentamisessa vain kuuden suurimman kaupungin varassa.
Keskustan mukaan maan alueellisen keskittymisen voimistaminen ei ole ratkaisu talouden tasapainottamiseen.
– Keskittämispolitiikka on ollut kokoomuksen linja aina. Sitä joutuu kysymään, miten perussuomalaiset ovat tällaisen menon hyväksyneet? Maakuntien ihmisille kautta Suomen luvattiin ennen vaaleja jotain ihan muuta.