"Kun politiikassa puhe on perhekeskeistä, se jättää ulkopuolelle ison osan suomalaisia" – Kuka ajaa yksinasuvien etuja?
Yksinasuvia on Suomessa jo 1,25 miljoonaa ja määrä on kasvanut vahvasti etenkin 2000-luvulla. Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtajan Mikko Lievosen mukaan tästä huolimatta yksinasuvat ovat näkymätön ryhmä politiikassa.
Säätiön marraskuussa julkaistussa Yksinasuvat esiin! Miten huomioida yksinasuvat politiikassa -raportissa edellä mainittua tilannetta kuvataan familismiksi.
– Familismi viittaa ajatusmalliin, että perhe on aina se lähtökohta. Puhutaan paljon perheiden pärjäämisestä, mutta samalla pitäisi tiedostaa, että kaikilla ei ole perhettä. Kun politiikassa puhe on perhekeskeistä, se jättää ulkopuolelle ison osan suomalaisia, raportin toisena kirjoittajana ollut Lievonen kertoo.
Perheiden tukemisen ympärille on kehittynyt lainsäädäntöä ja perhe-etuuksia: perheellinen saa lapsilisät ja lapsivähennykset tulotasosta riippumatta.
– Yksinasuvat kokevat, että heidät ohitetaan. Oli kyse sitten vaikkapa lomien sopimisesta työpaikoilla, niin yksinasuva on usein se altavastaaja, jonka tarpeet huomioidaan viimeiseksi.
Lievosen ja Maija Mattilan kirjoittamassa raportissa ehdotetaan, että eduskunta asettaisi parlamentaarisen komitean, jossa puolueet yhteistuumin yrittäisivät edistää yksinasuvien asemaa.
– Sellainen voisi toimia, koska yksinasuvien asioiden ajaminen ei ole hirveän politisoitunutta. Mikään puolue ei ole ottanut sitä itselleen, Lievonen toteaa.
Yksinasuvien taloudellinen asema on keskimäärin heikompi kuin muiden: mediaanitulot ja varallisuus ovat pienemmät. Tähän liittyy vahvasti kalliimmat asumiskustannukset – ja yksi epäkohta on verotuksessa.
– Yksinasuvat asuvat perheellisiä useammin vuokralla, ja vuokra-asumista verotetaan ankarammin kuin omistusasumista. Pitäisikö verotuksen olla tasa-arvoisempaa?
Sen sijaan, että rakennettaisiin pieniä yksiöitä, pitäisi Lievosen mukaan puhua yhteisasumisen kehittämisestä.
– Monelle saattaisi olla taloudellisesti järkevää, että olisi oma asunto mutta esimerkiksi yhteisiä keittiöitä tai puutarhoja, joiden kautta voisi jakaa kustannuksia.
Lievonen tarkentaa, että perhepolitiikan tekeminen on tietysti tärkeää, jos halutaan puuttua vaikkapa periytyvään huono-osaisuuteen. Liian usein perheelliset menevät kuitenkin etusijalle – julkinen valta ei kohtele yksinasuvaa samalla tavalla kuin perheellistä.
Yksi esimerkki tästä on kotitalousvähennys: pariskunta saa kotitalousvähennyksen kaksinkertaisena, kun taas yksinasuva saa tuosta summasta vain puolet, vaikka esimerkiksi keittiöremontti maksaisi yhtä paljon.
– Tämä herättää paljon eripuraa. Onko tämä ylipäätään sellainen etuus, joka auttaa pienituloisia? Kotitalousvähennys kun myönnetään sellaisiin asioihin, joiden toteuttamiseen pitää olla jo valmiiksi rahaa.
Perheellisen on myös helpompi saada työasuntovähennys. Perheellisellä on oikeus työasuntovähennykseen, jos hän vuokraa käyttöönsä toisen asunnon varsinaisen työpaikkansa sijainnin vuoksi, mutta perheettömällä henkilöllä on oikeus työasuntovähennykseen vain silloin, kun hänellä on samanaikaisesti kaksi varsinaista työpaikkaa ja kaksi eri asuntoa kummankin varsinaisen työpaikan sijainnin vuoksi.
– Tästä asiasta on tehty useasti kysymyksiä eduskunnassa, mutta useat eri hallitukset ovat sen aina tyrmänneet.
Yksinasuvien sivuuttamista perustellaan Lievosen mukaan valitettavan usein ryhmän moninaisuudella, minkä vuoksi etuja on vaikea kohdentaa: yksinasuvissa on köyhiä ja rikkaita, opiskelijoita ja eläkeläisiä.
– Kuntavaalien vaalikoneessa oli kysymys, pitäisikö olla sinkkulisä. Sitä kritisoitiin sillä, että lisän voisi saada vaikkapa rikas leski, jolla on omistusasunto kaupungin parhaalla paikalla, Lievonen antaa esimerkin.
Tämä keskustelu on Lievosen mukaan ristiriitaista, koska samalla puhutaan kuitenkin yhä enemmän myös perheiden moninaisuudesta – ei tulla ajatelleeksi, että kahden aikuisen perhehän on näillä perusteilla vielä moninaisempi. Perhe saa lapsilisän, vaikka olisi rikas ja hyvätuloinen.
Korona-aika on vaikuttanut yksinasuviin siten, että kun yksin taloutta pyörittävältä loppuu työt tai hän joutuu lomautetuksi, kotitalouden tulovirta loppuu kokonaan.
– Koronakriisi on vaikuttanut erityisesti palvelualalla työskenteleviin nuoriin, ja koska nuoret ovat usein yksinasuvia, siinä mielessä talousvaikutukset heihin ovat olleet suuremmat.
Yksinasuvat ry:n puheenjohtajan, Raija Eevan mukaan ydinongelma on se, että yksinasuvien ongelmat katsotaan yksilön omiksi ongelmiksi: yksinasuvia vastuutetaan enemmän omasta elämäntilanteestaan.
– Sen sijaan ongelmat, jotka koskevat perheitä, ovatkin yhteiskunnallisia ongelmia, ja ne pyritään ratkaisemaan yhteiskunnan toimenpiteillä, Eeva toteaa.
Eevan lista asioista, joissa yksinasuvat syrjäytetään, on pitkä. Yhdeksi asiaksi hän nostaa asuntopolitiikan. Poliittisilla toimilla voitaneen vaikuttaa siihen, että vuokrat pysyisivät kohtuullisina, mutta pienten, epäinhimillisten yksiöiden rakentaminen ei sen sijaan ole ratkaisu.
– Ahtaasti asuminen tuo myös muita ongelmia. Mielen hyvinvointi on silloin koetuksella.
Epäoikeudenmukaisesta lainsäädännöstä Eeva nostaa kotitalousvähennyksen ja työasuntovähennyksen – jotka ovat Eevan mukaan suoraa tulonsiirtoa varakkaammalle väestölle – lisäksi esiin perintölainsäädännön: Se, kuka perii lapsettoman yksinasuvan, maksaa aina enemmän veroa, koska vain lapset ja puoliso ovat oikeutettuja pienempään veroasteeseen.
– Myös perhe-eläke on yksi asia. Yksinasuvilla on taloudellisesti muutenkin haasteellisempaa, mutta he maksavat samalla tavalla perhe-eläkkeitä, vaikka eivät niitä koskaan saa.”
Eeva muistuttaa myös, että yksinasuvien köyhyystutkimusta pitäisi tehdä enemmän.
– Lapsiperheköyhyydestä julkaistaan vuosittain raportteja, mutta yksinasuvien köyhyydestä ei tehdä systemaattista tutkimusta.
Parlamentaarisen työryhmän perustamiseen Eeva suhtautuu hieman skeptisesti.
– Voisi se toimiakin, jos siihen nimitetään ihmisiä, joilla on aitoa kiinnostusta ja tietoa aiheeseen liittyen.
Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen sanoo, että suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä rakentuu pääsääntöisesti tarveharkintaisuuden varaan: etuuksia maksetaan lähtökohtaisesti tarpeeseen esimerkiksi vähävaraisille, pikkulapsiperheille ja vanhuksille.
Honkosen mukaan jatkuvasti kasvavan yksinasujien joukon tulisi kuitenkin vaikuttaa tapaan, jolla kunnissa rakennetaan ja yhteiskuntarakennetta suunnitellaan.
– Kohtuuhintaisten pienasuntojen rakentamisen jouduttamisen lisäksi esimerkiksi jäteveden käyttömaksujen määräytymistä henkilömäärän mukaan tulisi harkita. Yksinäisyyden helpottamiseksi tulisi edistää myös yhteisöllisiä asumisen muotoja.
– Asuntopolitiikka tarvitsee suuren uudistuksen, jossa kaikille luodaan edellytykset hankkia omistusasunto. Nyt siitä on tulossa varakkaiden hupia, hän lisää.
Honkonen näkee harkitsemisen arvoisena, että työasunto- ja kotitalousvähennys laajennettaisiin koskemaan yhden henkilön talouksia. Pienituloisten ikäihmisten toimeentulotilanteen parantamiseksi myös takuueläkkeen korotusosaa tulisi aktiivisesti selvittää.
Keskustan laatima yksinasuvien ohjelma, Yksi on yhtä paljon kuin kaksi, on vuodelta 2014. Honkosen mukaan asiaa tullaan tarkastelemaan uudestaan eduskuntavaaliohjelmassa.