Kotiäitiys oli arvovalinta Roberta Fabritiukselle, ja hän on taistellut lasten kotihoidon puolesta jo vuosia  – ”Torjuntavoittoja on tullut”

Kahdeksan lapsen äiti pitää kotihoidontukea kynnyskysymyksenä jäsenyydelleen keskustassa
Perhepolitiikka

Keskustalle yksi hallitukseen menon kynnyskysymyksistä oli se, että kotihoidontukea ei saa heikentää.

Kahdeksan lapsen äidille Roberta Fabritiukselle, 34, asia on oikeastaan kynnyskysymys hänen jäsenyydelleen keskustassa. Hän luultavasti eroaisi puolueesta, jos se haluaisi heikentää mahdollisuuksia hoitaa lapsia kotona.

Mäntsälän kunnanvaltuustossa vaikuttava Fabritius katsoo, että keskusta-aatteessa ihmisiin luotetaan, eikä lasten ohjaaminen päivähoitoon olisi aatteen mukaista.

– Jos keskusta leikkaisi kotihoidontukea, se ei olisi enää sama puolue, johon liityin, Fabritius sanoo perheen omakotitalon keittiössä.

Hän on luonnollisestikin tyytyväinen siihen, ettei kotihoidontukea keskustan ansiosta heikennetä tässä hallituksessa. Fabritiuksen mielestä keskustan linja perhepolitiikassa on kuitenkin ollut ”yllättävän horjuva”.

Esimerkiksi hän nostaa viime kaudella julkaistussa keskustan perhepaketissa esitetyn kotihoidontuen porrastuksen lapsen kahden ikävuoden kohdalla.

– Iso juttu siinä oli se viesti, että vanhempien pitäisi mennä aikaisemmin palkkatyöhön, Fabritius tulkitsee.

Hän toivoo keskustalta avausta kotihoidontuen kehittämiseen nykyistä paremmaksi. Valinnanvapaus lastenhoidossa on hänelle keskustalaista perhepolitiikkaa parhaimmillaan.

Fabritius ja hänen miehensä Jarno Fabritius saivat esikoisensa 17-vuotiaina. Nuori äiti seurasi sivusta, kuinka kotiäidit antoivat näkyvän lakkovaroituksen protestoidakseen alhaisia äitiyspäivärahoja ja kotihoidontukea.

Samoihin aikoihin vuonna 2001 syntyi puoluepoliittisesti sitoutumaton Lapsiperheiden Etujärjestö, jonka yhtenä päätavoitteena on ”auttaa vanhempia täyttämään tehtävänsä lastensa ensisijaisina kasvattajina”.

Roberta Fabritius on nyt järjestön puheenjohtaja. Hänen mielestään on tärkeää, että poliittisissa päätöksissä huomioidaan erikokoiset perheet.

– Vanhemmuutta pitäisi voida toteuttaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Sitä on aika monesta suunnasta yritetty rajoittaa.

Melissa ja Isabella eivät ole tarvinneet päivähoitoa, isommilla sisaruksilla siitä on jonkin verran kokemusta. (Kuva: Jari Laukkanen)

Joka toinen lapsi syntyy Väestöliiton perhebarometrin mukaan Suomessa perheeseen, jossa on tai tulee olemaan vähintään kolme lasta. Monilapsisten perheiden vanhemmat vastaavat siis isosta osasta koko maan syntyvyydestä.

Fabritiukset ovat yksi näistä suurperheistä. Isabella, 2, Adalmina, 4, Melissa, 6 ja Amanda, 9, leikkivät aamupäivällä kotona. Katraan vanhempi puolisko eli Matilda, 11, Oliver, 13, Josefina, 16 ja Aurora, 17 ovat omissa menoissaan.

Roberta Fabritius on hoitanut lapsensa pääosin kotona esikouluikään saakka. Lapsiperheiden Etujärjestön sivuilla hän kertoo työskentelevänsä ”esiopetukseen valmentavan moni-ikäisryhmän opettajana”, toisin sanoen kotiäitinä.

USA:ssa syntyneen ja 6-vuotiaaksi saakka kasvaneen Fabritiuksen tie ylioppilaaksi ei mennyt ihan perinteistä reittiä.

Esikoisen synnyttyä Helsingissä perhe päätti muuttaa sukulaisten lähelle Ouluun, missä Fabritius suoritti iltalukion lastenhoidon ohella. Oulussa lapsia syntyi kolme lisää. Perheen isä suoritti toisen asteen tutkinnon oppisopimuksella ja teki töitä.

– Vaihdoimme lastenhoitovuoroja lennosta, Roberta Fabritius muistelee.

Hän halusi jatkaa opintojaan ja saikin paikan Lapin yliopistosta, missä politiikkatieteiden opinnot ovat yhä kesken. Perhe ehti asua muutaman vuoden Rovaniemellä, missä syntyi kaksi ”korkeakoululasta”.

Kuuden lapsen vanhemmat päättivät yksissä tuumin, että Roberta laittaa opintonsa tauolle ja keskittyy lasten hoitoon.

Suunnittelijana Reworks Oy:ssä nykyisin toimivalla Jarnolla oli jo tuolloin oma yritys mobiilipelien ja sovellusten parissa. Perhe muutti Jarnon töiden perässä Mäntsälään, missä syntyi vielä kaksi kuopusta.

– Meille oli arvovalinta, että halusimme hoitaa lapsemme kotona, Roberta Fabritius kertoo.

Hän sanoo näkevänsä valinnan arvon entistä selvemmin isompia lapsiaan katsoessaan, ”yhteiskunnan erilaisista viesteistä ja sävyistä huolimatta”.

– He ovat kasvaneet nopeasti. Lapset ovat niin pienen hetken pieniä.

Fabritius sanoo arvostavansa kotihoidon tuomaa rauhaa.

Aamupäivisin hän keskittyy pienempiin lapsiin. Pienet käyvät seurakunnan kerhossa askartelemassa ja leikkimässä pari kertaa viikossa, muuten äiti ja lapset ulkoilevat tai touhuilevat sisällä fiiliksen mukaan.

Iltapäivällä alkaa oma tohinansa, kun koululaiset palaavat kotiin.

– Pystyn antamaan jokaiselle lapselle aikaa päivän mittaan. Jos kävisin töissä, aikaa jäisi vain muutama tunti illassa.

Palkkatyöstä saatavan korvauksen pitäisi olla aika iso, jotta yhteiskunnalle olisi taloudellisesti kannattavaa viedä suurperheen kaikki lapset päiväkotiin. Sitä Fabritius sanoo miettineensä usein.

Yhden päiväkotipaikan todellinen kustannus on hieman alle tai reilusti yli tuhat euroa kuukaudessa, lapsen iästä ja kunnasta riippuen. Vanhemmat maksavat siitä vain pienen osan, kunta loput.

Mäntsälä ui juuri vastavirtaan ja tuki lasten kotihoitoa korottamalla kotihoidontuen kuntalisää. Sitä maksetaan nyt alle 3-vuotiaasta lapsesta 150 euroa ja alle kouluikäisistä sisaruksista 70 euroa kuukaudessa.

Fabritiukselle myönnettävät kotihoidontuet ja kuntalisät kolmesta pienimmästä lapsesta tekevät hänelle yhteensä 758,52 euron kuukausitulot. Kolmen lapsen perhepäivähoitajana tienaisi huomattavasti enemmän, hän naurahtaa.

– Kunhan lasten hoitaja olisi joku muu kuin oma äiti.

Lyhyen ansiotyöhistoriansa vuoksi Fabritius ei ole päässyt nauttimaan ansiosidonnaisista vanhempainrahakausista.

– Minimiäitiyspäiväraha on tosi pieni. Ansiosidonnaisen kauden pidentäminen palvelee niitä, jotka ovat olleet töissä.

Ansiosidonnaisen isyysvapaan pidentäminenkään ei ole Fabritiuksen mielestä oikea suunta perheiden erilaisten tilanteiden vuoksi. Hän kokee, ettei heidän kaltaisiaan perheitä juurikaan ajatella perhevapaita uudistettaessa.

– Siinä ajatellaan ehkä työssäkäyviä vanhempia, joilla on kaksi lasta. Ei missään nimessä sellaisia ihmisiä, joilla on vaihtelevia elämäntilanteita.

Fabritius pitäisi parhaana ratkaisuna Lapsiperheiden Etujärjestön tasarahamallia, jossa yhteiskunnan tuki kaikille lastenhoitomuodoille olisi yhtä suuri. Jos tasaraha olisi esimerkiksi 600 euroa, perhe voisi laittaa summan joko lapsen varhaiskasvatukseen tai kotihoitoon.

– Kaikki lastenhoidon tukiin käytettävät rahat jaettaisiin tasa-arvoisesti perheiden kesken.

Tärkeää Fabritiukselle olisi ennen muuta se, ettei yhteiskunta arvottaisi varhaiskasvatusta kotihoitoa paremmaksi. Hän kokee, että Suomessa lasten kotihoitoa aliarvoidaan eikä sen merkitystä nähdä.

– Tiedän monia nuoria vanhempia, joille on jo iskostunut ajatus, että oma vanhemmuus ei riitä. Olen tosi huolissani, että ollaan menty tähän suuntaan.

Fabritius kavahtaa tuoreen hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan neuvolapalveluista aiotaan kehittää väylä varhaiskasvatukseen.

Fabritius muistuttaa, että kotihoidossa olevat lapset osallistuvat usein kunnan tai seurakunnan kerhoihin, missä tarjotaan niin ikään varhaiskasvatusta. Hänen mielestään päiväkotiin ohjaamisen ei pitäisi olla ainoa oikea vastaus myöskään silloin, jos kotihoidossa olevalla lapsella on kehityspulmia.

– Lapsella ja vanhemmalla pitäisi silloin olla oikeus saada ohjausta ammattilaisilta, Fabritius ehdottaa.

Fabritius myöntää, ettei hänellä ole täyttä luottoa päiväkoteja kohtaan, vaikka muutama heidän lapsistaan onkin viettänyt niissä muutaman hyvin menneen vuoden hänen opiskeluaikanaan. Hän katsoo huolissaan etenkin päiväkotien ryhmäkokoja.

– Tiedän, että on tosi hyviä päiväkoteja, mutta on myös niitä, joissa hoitajamitoitusta kierretään.

Fabritius ihmettelee yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa varhaiskasvatukseen halutaan yhä vain lisää lapsia.

– Ennemminkin pitäisi panostaa laatuun, jotta päiväkodeissa jo olevat lapset voisi jättää sinne turvallisin mielin.

Fabritius haluaa itsekin saada lähitulevaisuudessa opintonsa loppuun ja astua palkkatyöelämään.

– Sitten katsomme tarkkaan, millaiseen päiväkotiin lapset menevät ja otetaanko heidät siellä yksilöllisesti huomioon.

Vuonna 2013 Jyrki Kataisen (kok.) hallitus suunnitteli kotihoidontuen pakkokiintiöimistä puoliksi isälle ja äidille. Melissa ja Amanda olivat äitinsä Roberta Fabritiuksen mukana Helsingin Senaatintorilla osoittamassa mieltä kiintiöitä vastaan. (Kuva: Jari Laukkanen)

Pienten lasten kotihoidontuen puolesta taistelu on Fabritiukselle jo tuttua.

Syksyllä 2013 hän osoitti mieltä Senaatintorilla, kun Jyrki Kataisen (kok.) hallitus uhkasi kiintiöidä kotihoidontuen puoliksi äidille ja isälle. Kiintiöiminen olisi ollut leikkaus perheille, joissa toinen vanhemmista ei olisi pystynyt osuuttaan pitämään.

– Hyvä, että sekin peruuntui. Torjuntavoittoja on tullut muutamia, tämä on pitkää taistelua.

Fabritiuksen perheessä isä ei ole yrittäjänä voinut pitää pitkiä isyysvapaita. Roberta Fabritius sanoo miehensä osallistuneen silti aina aktiivisesti lastenhoitoon.

OECD:n raportin mukaan suomalaiset isät viettävät kouluikäisten lasten kanssa jo enemmän aikaa kuin äidit. Tutkimustulos ei herätä ihmetystä Fabritiuksen perheessä.

– Isän rooli kasvaa lasten mukana, Roberta Fabritius sanoo.

Hän on vakuuttunut siitä, että yhä useammat isät innostuvat isyysvapaista, jos kotona tehtävän työn arvostus nousee yhteiskunnassa.

– Kotihoitoa ajetaan nyt voimakkaasti nurkkaan, joten miksi isätkään haluaisivat jäädä kotiin?

Juttu on julkaistu alunperin Suomenmaan printtilehdessä 9. elokuuta. Lehden voit tilata täältä .