Kokoomus moukaroi sote-mallia – Kulmuni vastapalloon: "Kyllä te olette patavanhoillisia"

Kritiikissä kannattaisi olla kohtuullinen, sote-valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohi puhisi kuunneltuaan kokoomuksen ripitystä.
Sote

Kokoomus riensi odotetusti harjaamaan hallituksen sote-mallia, kun uudistus saapui eduskunnan täysistuntoon keskiviikkona.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.) väitti hallituksen merkittävimmän uudistuksen vain pahentavan niitä ongelmia, joita sen oli alun perin tarkoitus korjata.

– Vaikka perustuslakivaliokunta näytti esitykselle vihreää valoa, se ei tarkoita, että esitys olisi järkevä.

Laihon mukaan sote-valiokunta ei tehnyt esitykseen riittäviä korjauksia.

– Rahoitusmalli on keskeneräinen, aivan raakile.

Lisäksi Laiho piti irvokkaana aikataulua, jolla uudistusta on viety eteenpäin. Soten kohtalon ratkaiseva äänestys on määrä järjestää jo ensi viikolla.

Hallituksen tavoitteena on ollut se, että sote-esitys ehdittäisiin käsitellä eduskunnassa ennen kesätaukoa. Näin ollen maakuntavaalit voitaisiin pitää ensi tammikuussa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kertoi tiistaina, että se puoltaa 21 hyvinvointialueen ja viiden yhteistyöalueen perustamista.

Lisäksi Helsingin kaupunki sekä HUS-yhtymä säilyvät sote-palvelujen järjestäjinä.

Kokoomus ja perussuomalaiset jättivät mietintöön vastalauseensa. Esitystä eivät kannata myöskään kristillisdemokraatit ja nyt-liike.

Kokoomuksen Pia Kauman mukaan uudistus ei helpota ihmisten hoitoonpääsyä eikä hillitse kustannusten kasvua. Tämä on ollut jo aiemmin oppositiopuolueen kritiikin kärki.

Kauma hämmästeli, kuinka pitkiksi lääkärijonot kasvavatkaan, jos terveydenhuollossa vaikeutetaan yksityisten terveyspalveluiden hyödyntämistä.

– Olemme menossa kohti amerikkalaista mallia, jossa hoitoa saavat vain ne, jotka ovat työterveyspalveluiden piirissä, joilla on sairaskuluvakuutus tai joilla on sen verran paksu lompakko, että he voivat itse kustantaa omat lääkärikäyntinsä.

Tähän keskeisin syy Kauman mukaan on se, että lakiin on kirjattu hyvin vahva hyvinvointialueen oman palveluntuotannon velvoite.

Kaumasta uudistus on todella surullinen erityisesti suurten kaupunkien kannalta.

– Kaupungeista, jotka ovat aiemmin pärjänneet omillaan, tuleekin nyt valtionosuusriippuvaisia.

Eihän se ole uudistus!

Markus Lohi (kesk.)

Sari Sarkomaa (kok.) puolestaan syytti perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua (sd.) sote-uudistuksen valmistelemisesta koronaepidemian varjossa, ministeriönsä kabinetissa.

– Sitä ei valmisteltu avoimesti, kuten yleensä lainsäädäntöesitykset valmistellaan. Se lähti lausuntokierrokselle ja asiantuntijoiden arviot olivat tylyjä.

– Salasitte lausuntoyhteenvedon, toitte esityksen tänne eduskuntaan ja nyt sitä on kiireen vilkkaan käsitelty.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) myönsi, ettei esitys ole täydellinen.

Hän kuitenkin uskoo, että uudistus edistää ihmisten ja alueiden välistä yhdenvertaisuutta.

– Jos kuka tahansa meistä olisi saanut tehdä tämän yksin, se olisi varmasti erisisältöinen. Mutta kannattaa kritiikissä kuitenkin olla jollain tavalla kohtuullinen ja laittaa se oikeisiin mittasuhteisiin, sillä meidän päättäjien tehtävä ei ole lähestyä tätä yksityiskohdista, vaan katsoa kansalaisten tarpeita sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä sitä kokonaisuutta.

Lisäksi Lohi huomautti, että sote-järjestelmää uudistettiin viimeksi viisikymmentä vuotta sitten.

– Ja sitten täällä vaaditaan pöntöstä, että mikään ei saa muuttua! Tehdään uudistus, missä mikään ei muutu. Eihän se ole uudistus!

Myös Katri Kulmuni (kesk.) hämmästeli kokoomuksen taktiikkaa.

– Kokoomushan yleensä esiintyy eteenpäin menevänä ja tulevaisuususkoisena puolueena, mutta mitä tulee suuriin suomalaisiin uudistuksiin, niin kyllä te olette patavanhoillisia. Kaikkia suuria uudistuksia te olette tämän maan historiassa vastustaneet – ja niin teette myös sote-uudistuksen osalta.

– Ei se täydellinen ole, mutta se on epäilemättä parempi kuin nykytila.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) alleviivasi kokoomukselle, ettei Suomessa ole enää aikoihin ollut aitoa kuntavetoista sote-mallia.

Kiurusta sosiaali- ja terveydenhuollon nykyinen malli on lähtökohdiltaan hyvin amerikkalainen. Siksi uudistus on korkea aika viedä maaliin.