Israelin kritisoitua avustussuunnitelmaa toteuttava järjestö aloitti toimintansa Gazassa
Yhdysvaltojen ja Israelin tukema avustusjärjestö Gaza Humanitarian Foundation (GHF) kertoi maanantaina aloittaneensa avustustoiminnan Gazan kaistalla. Asiasta kertovat muun muassa israelilaismediat Ynet, Jerusalem Post ja Times of Israel.
Times of Israelin mukaan GHF ei kertonut, kuinka paljon se jakoi avustuksia maanantain aikana, mutta järjestö julkaisi kuvia avustuslaatikoita kantavista ihmisistä.
Järjestön tiedotteen mukaan lisää avustuskuljetuksia on määrä saapua kaistalle tiistain aikana.
GHF aikoo tavoittaa yli miljoona palestiinalaista tämän viikon aikana. Sveitsin Geneveen rekisteröity järjestö aikoo jakaa 300 miljoonaa ruoka-annosta ensimmäisten kolmen kuukauden aikana.
Jerusalem Post kirjoittaa, että äärijärjestö Hamasin hallitseman Gazan sisäministeriö oli maanantaina kehottanut gazalaisia välttämään yhteistyötä Israelin avustussuunnitelmaan liittyvien toimijoiden kanssa.
Ministeriö syytti Israelin käyttävän ruokaa sodankäynnin välineenä ja sanoi, että operaation tarkoituksena on kerätä tiedustelutietoa sekä luoda hajaannusta palestiinalaisten keskuudessa.
Tänä keväänä Israel esti yli kahden kuukauden ajan YK:n ja muiden järjestöjen humanitaarisen avun pääsyn Gazaan.
Nyt toteutettavassa Israelin avustussuunnitelmassa yksityisten toimijoiden on määrä jakaa ruoka-avustuksia gazalaisille muutamista jakelupisteistä, joita valvovat aseistetut vartijat.
Suunnitelman taustalla on pyrkimys estää avustusten päätyminen Gazan aseistautuneiden ryhmien käsiin. YK-järjestöt ovat tyrmänneet Israelin väitteet siitä, että avustuksia päätyisi laajamittaisesti näiden ryhmittymien haltuun.
GHF kertoi avustustoiminnan alkamisen yhteydessä, että järjestön väliaikaiseksi johtajaksi on nimitetty John Acree. Järjestöä aiemmin johtanut Jake Wood ilmoitti alle vuorokausi ennen avustustoiminnan alkamista, että hän jättää tehtävänsä.
Woodin mukaan järjestö ei pysty toteuttamaan avustusoperaatiota Israelin suunnitelman mukaisesti samalla noudattaen humanitaarisia perusperiaatteita, kuten puolueettomuutta ja riippumattomuutta.
YK-järjestöt olivat kritisoineet suunnitelmaa jo aiemmin samasta syystä. Järjestöt ovat tuominneet Israelin suunnitelman muun muassa painostuskeinona eivätkä aio tehdä yhteistyötä GHF:n kanssa.
YK-toimijoiden mukaan uhkana on muun muassa tiettyjen ihmisten rajaaminen avustusjakelun ulkopuolelle. Huolta ovat herättäneet myös suunnitelmat siitä, että avun saamisen ehtona olisi tunnistautuminen kasvojentunnistusteknologian avulla.
Kyseisen teknologian sotilaallinen käyttö Gazan väestön valvontaan olisi täysin humanitaaristen perusperiaatteiden vastaista.
New York Timesin mukaan helmikuussa Yhdysvalloissa rekisteröidyn Gaza Humanitarian Foundationin tarkemmat rahoituskuviot eivät ole tiedossa. GHF on kertonut erään Länsi-Euroopan maan lahjoittaneen sille yli 100 miljoonaa dollaria, mutta järjestö ei ole tarkentanut, mistä maasta on kyse.